Tarun Taikakakut

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Suklaajuustokakku brownies-pohjalla (24cm)

Moi!
Sain tässä joku kerta ajatuksen tälläisestä kakusta ja olihan sellainen sitten pakko tehdä. Pakko oli päästää luovuus valloilleen! ;D Halusin tehdä sellaisen suklaataivaan joka olisi ihan täyttä suklaata. Mielessä pyöri erilaiset marjat täytettä raikastamassa, mutta pitäydyin kuitenkin alkuperäisessä suklaaunelmassani. En halunnut tehdä tällä kertaa keksipohjaa vaan halusin suklaisen ja tahmean brownies-pohjan. Hyvä ohje tähän on aikoinaan löytynyt Kinuskikissalta. Täytteeseen halusin myös alkoholia ja päädyin brandyyn. Ihanasti brandyn aromi tukee suklaan makua. Laitoin brandya 2½ ruokalusikallista ja maku oli aika mieto, siksi laitoin ohjeeseen 2-4 ruokalusikallista. Jokainen laittakoon oman makunsa mukaan tai sen voi myös halutessaan jättää pois. 


Kakun pohja oli hyvä, sellainen tahmea ja mutainen perus-brownie. Täyteen koostumus oli tosi pehmeä, ei liian tiivis. Tummasuklaa olisi ehkä ollut yksinään liian kitkerää niin laitoin täytteeseen puolet maitosuklaata. En laittanut täytteeseen sokeria kuin yhden ruokalusikallisen, eikä sitä mielestäni tarvitse yhtään enempää ollakaan. Ulkomaiset mansikat olivat yllättävän hyvänmakuisia ja ihanan raikkaita tuhdin suklaakakun kaverina. Niiden päälle spritsasin koristeeksi yhden palan tummaa suklaata sulatettuna. Kakku oli todella hyvää ja mieskin kehaisi sen olevan ihan täydellistä ja aivan uskomattoman hyvää :D Kakku oli ehdottomasti parasta vasta seuraavana päivänä! Maut olivat tasaantuneet ja maku oli pehmoisempi kuin ekana päivänä. Jos himoitset suklaista unelmaa niin suosittelen kokeilemaan tätä! ;D



Suklaajuustokakku brownies-pohjalla 24cm

Brownies-pohja:
125 g voita 
75 g tummaa suklaata 
2 dl sokeria 
hyppysellinen suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
2 dl vehnäjauhoja 

Brownies-pohjan ohje on Kinuskikissalta täältä. Olen muutellut ohjetta itselle sopivammaksi.

Pohja kannattaa valmistaa jo edellisenä iltana jääkaappiin kylmettymään,
kun se on kunnolla kylmä sen saa parhaiten irti vuoasta ja sitä on helpompi siirrellä.

Voitele kunnolla vuoan pohja ja reunat. Sulata voi mikrossa kulhossa ja lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia (minulla sopivaksi kypsyminen kestää 20 minuuttia). Jätä pohja jäähtymään ja kylmenemään jääkaappiin yön yli.

Kun pohja on kylmä, irrota veitsellä varovasti pohja irti ja nosta pohja tarjoilulautaselle. Laita irtopohjavuoan reuna brownies-pohjan ympärille ja lisää reunakalvot vuokaan. Kostuttele pohjaa pienellä määrällä maitoa halutessasi (minä pistelen pohjaan reikiä haarukalla ja laitan maitoa pullasudilla sivellen noin 1/4 dl). 

Suklaatäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
4 dl kermaa 
130 g tummaa suklaata
130 g maitosuklaata
1 rkl sokeria 
1 tl vaniljasokeria 
4 liivatelehteä 
2-4 rkl brandya
2 rkl vettä 

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan. Sulata suklaat mikrossa välillä sekoitellen. Vaahdota kerma ja sokerit toisessa kulhossa ja vatkaa tuorejuusto toisessa kulhossa. Kaada hetken jäähtynyt suklaa muutamassa erässä vatkaten tuorejuuston sekaan. Kiehauta vesi ja alkoholi kattilassa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, kaada ohuena nauhana vatkaten tuorejuusto-suklaavaahtoon. Lopuksi yhdistä varovasti sekoitellen kermavaahto ja tuorejuusto-suklaavaahto. Kaada pohjan päälle, tasoittele ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tunniksi.


Terveisin Taru

55 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja huikean kaunis kakku, tuo pohja on varmasti hyvää. Keksipohjat ovat parhaimmillaan ohuina, mutta tämä varmasti paksuna. Kakun tekemisen voisi ilmeisesti aloittaa paria päivää ennen h-hetkeä, tekisi pohjan, seuraavana päivänä täytteen ja kolmantena päivänä tarjoaisi, silloin se olisi makunsa puolesta parhaimmillaan (mietin tässä vaan yksiä ylioppilasjuhlia)?☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eija! :D Juuri noin kakku kannattaa tehdä! Silloin kakku on parasta, kun se on saanut tasaantua! Kolmannen päivän mausta en tiedä, sattui nimittäin niin sopivasti olemaan syöjiä, että tämä kakku ei säilynyt meillä kuin 2 päivää! Hyvää oli ja suosittelen tätä kyllä! ;D

      Poista
  2. Oi, tätä on pakko kokeilla! Vanhemmalla tytöllä on pian synttärit tulossa, josko sinne tekisi :) Osaatko yhtään sanoa, monellekko hengelle tästä riittäisi? Varmaan aika tuhtia, joten tätä ei varmaan tule otettua yhtä suuria paloja kuin keksipohjaista vastaavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuovi :) Kokeile ihmeessä, oli sairaan hyvää! Olihan tämä suklaista ja jokseenkin siksi tuhtia, mutta tämä oli sellaista, että tätä pystyi kyllä helpolla syömään pari palaa... se varmaan johtui siitä, ettei tämä ollut kovin makeaa. Ja sitten tuli mieleen, kun kakku näyttää herkulliselta niin aiheuttaako se sen reaktion, että ihmiset ottavat suklaahimoissaan isoja paloja? Laskin, että tästä kakusta saatiin 16 palaa, eli kakku riittää hyvin 16 hengelle riippuen tietysti palojen koosta. Laskin myös, että kakussa oli koristeena 21 mansikan palaa. Ne jakavat kakun kivasti paloihin, joiden mukaan ihmiset ehkä leikkaavat oman palansa? Kerro ihmeessä sitten, että miltä kakku maistui jos päädyt sitä kokeilemaan! :)

      Poista
  3. Oioi, kuinka ihana kaunis kakku ♥

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa palalta taivasta! :) Kaunis koristelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :) Marjoilla saa kyllä helpolla ihanan ja raikkaan koristelun!

      Poista
  5. Järkyttävän ihanan näköistä kakkua! Niin suklaista - ihan pakko on kyllä tätä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tita :D Tämä oli kyllä hyvää! Sokerin määrän ja alkoholin laadun voi laittaa itselleen sopivaksi. Kokeile ihmeessä! :)

      Poista
  6. Voi vitsit, mikä kakku! Upea, ja niin herkullisen näköinen, että tahtoisin palan heti! :) Uskon kyllä, että aika kauas maankamarasta tuo kakku vie ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ♥ Suklaalla harvoin saa mitään huonoa aikaiseksi! Tuollainen brownies-pohja tuo mukavaa vaihtelua juustokakkuun ja sillä sai tästä kakusta vieläkin suklaisemman ;D

      Poista
  7. Oletpa loihtinut taasen ihanan näköisen kakun. Ihan tuollaista pohjaa en ole vieläkään tehnyt, mutta tykkään monessakin hyytelökakussa "kakkupohjaisesta" pohjasta enemmän mitä keksipohjasta....jos hoppu tehä, sitten keksipohja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimmi! Näitä tälläisiä kakkuja pitää aina välillä päästä tekemään niin tyydyttyy tuo luomisen tarve :) Pohjassa on mukava hakea välillä vaihtelua, vaikka sitten keksin makua vaihtamalla. Tämä pohja on siitäkin kiva, että se käy tosi monen maun kanssa hyvin yhteen.

      Poista
  8. Mahtavan näköinen kakku ja mansikat pinnalla näyttää erittäin hyviltä (ei taida olla pakasteesta) :) Brownie-pohjan hyvä puoli on myös, että se on paljon käytännöllisempi tarjoilua ajatellen, kun ei murene joka suuntaan, kuten keksi/murotaikinapohjat. Käytätkö yleensä tummana suklaana 70 % vai 50 % sukltaata? Tummaan suklaahan saa tosiaan mukavasti makeutta sekoittamalla joukkoon maitosuklaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo ulkomaisia mansikoita ostin, kun en voinut vastustaa niiden tuoksua kaupassa ;) Mä käytän yleensä Fazerin taloussuklaata (44%) mutta ostan joskus myös Fazerin tummaa suklaata (47%). Tykkään Fazerin suklaista muutenkin siksi, että ne ei ole liian makeita. Mm. Maraboun maitosuklaa on aivan liian makeaa mulle.

      Poista
  9. Pääsin osalliseksi tähän kakkuun! :) Ja oli kyllä törkeän hyvää! Kiitos! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna ♥ Sattui kyllä sopivasti syöjiä, kun tämän herkun tein! Ei kerennyt kauaa kakku vanhenemaan! ;D

      Poista
  10. Oih siinä yhdistyy kaksi lemppariani, suklaa ja brownies. Kokeiluunhan se menee tämäkin reseptisi :) MUkavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Kokeile ihmeessä! Me tykättiin tästä hirveästi, mutta ei noista aineksista kauhean huonoa leivonnaista voi saada aikaiseksi ;D

      Poista
  11. Ei vitsit mikä herkkukakku!! Tätä pitää testata!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! ♥ Testaa vaan, olis kiva kuulla mitä tykkäsitte :)

      Poista
  12. Tekisi mieli maistaa NYT! Koristelusi ovat aina niin kauniita!! Yksinkertaisia ja niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra :) Marjoilla harvoin epäonnistuu, kun ovat niin kauniita ja näissäkin oli heti sellainen kesäfiilis! Kyllä se vaan niin on, että pieni vaivannäkö palkitsee näissä hommissa ;D

      Poista
  13. Ihanan näköinen kakku, hyvästi vaan kesäkunto ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heyni ;D Mukavaa, kun liityit lukijaksi! Toivottavasti viihdyt täällä :)

      Poista
  14. Kaunis kakku. Brownie -pohja ja suklaata juustokakussa, no takuulla toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän se toimii, kun on tuplasti suklaata ;D

      Poista
  15. Oih, mikä herkkukakku! Sinä se osaat Taru! :) Meillä on viikko taisteltu vastapöpön kanssa, mutta nyt alkaa jo tehdä mieli leipomaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ♥ Meillä tuo pirulainen kesti kaksi viikkoa... aina kun luultiin ettei enää ketään sairastuisi, niin silloin joku sairastui. Tauti kävi kaikki läpi yksitellen! Oltaisiin päästy helpommalla, kun kaikki oltais sairastettu yhtäaikaa... Pikaista paranemista teille! :)

      Poista
  16. Oi miten kaunis! Täälläkin ollaan hurahdettu browniepohjaan hyydykekakuissa, toimii vaan niin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nuppu! Tuo pohja on kyllä ihana, Kinuskikissan taattua laatua :) Ja se sopii yhteen vaikka kuinka monen maun kanssa ;D

      Poista
  17. Mitähän näihin ihaniin kommentteihin vielä voisi oikein lisätä, aivan mielettömän ihana kakku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari! Kakku oli kyllä tosi hyvää :D

      Poista
  18. Kiitos paljon Heidi :) Tämä oli ihanan makuista ja alkoholia vaihtamalla saa mieleisensä vivahteen täytteeseen. Tätä täytyy tehdä vielä uudestaan, oli kyllä niin hyvää ;D Kokeile sinäkin ihmeessä!

    VastaaPoista
  19. Vaikuttaa tosi hyvältä ohjeelta. :) tein kerran aivan tosi hyvin onnistunutta suklaajuustokakkua. Täyte oli kiinteä mutta tosi pehmeä ja oikein suli suussa. Luulen että salaisuus oli tooosi iso määrä suklaata xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkumonsteri! Joo tässäkään kakussa ei suklaata säästellä ;D

      Poista
  20. Herrrkullista!! Töissäkin sai kehuja ja ohjeen perään kyselivät :) vinkkasin sun blogista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja kommentista! :) Ihana kuulla, että kakusta on tykätty! Tätä reseptiä kehitellessäni tärkeintä oli suklaa ja se onkin tässä pääosassa ;D Ja tätä on tullut tehtyä jo toistamiseen, kun oli niin ihanaa!

      Poista
  21. Moikka! Onkohan mitään millä vois ton brandyn korvata kun ei ole alkoa tässä näillä kulmilla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :) Brandy on tässä vaan mausteena eli se ei ole välttämätöntä. Se on silti ihanaa koska sillä saa kakkuun ihanan aromin ;) Korvaa brandyn määrän vedellä, eli kiehautat pelkkää vettä 4-6 rkl liivatteiden sulattamiseen.

      Poista
    2. Okei kiitos, täytyy kokeilla kun niin herkullisen näkönen on :)

      Poista
  22. Mun kaveri teki tän kerran Partylite kutsuille ja oli todella hyvää! Tosi monet kysy ohjetta;) täytyy itsekin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :D Tämä onkin sairaan hyvää, oikea suklaapommi! ;)

      Poista
  23. Hei! Voisiko tämän kakun pakastaa? Aivan ihanan näköinen kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos paljon :) Kyllä pakastaminen onnistuu!

      Poista
  24. Moikka! Mitä kermaa käytit täytteeseen? :) Mietin siis vispi- ja kuohukerman valillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän lähes aina laktoositonta vispikermaa, mutta kyllä tähän varmasti käy kunnon kuohukermakin! Samaa tavaraa ovat kuitenkin :) Tää kakku onkin ihanaa... ;D

      Poista
  25. Kaunis kakku! Mitä luulet kestääkö pakastamisen? Ylioppilasjuhlia varten ajattelin ja kaikkea ei ehdi edellisenä päivänä tehdä. T. Eija RK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Eija! Kyllä kakun pitäisi periaatteessa kestää pakastamisen. Kokeillut en ole. Pakasta kakku omassa irtopohjavuoassaan ja suojaa vuoka lopuksi kelmulla tai vaikka hedelmäpussilla. Koristele kakku vasta pakastamisen jälkeen. Jäisenä kakkua onkin helppo siirrellä. Anna kakun sulaa yön yli rauhassa. Onnea juhliin ja jaksamista niiden järjestämiseen! :)

      Poista
  26. Jos laittaisit täytteeseen vaikkapa mansikkaa, niin lisäisitkö sokerin määrää ja minkä verran?
    Tätä on kokeiltava sekä mansikoilla et ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisitko mansikoita paloina täytteen joukkoon? Mansikka on niin mieto ettei se mielestäni vaadi sokeria. Kokeile ihmeessä tätä! Tämä on tosi hyvää! 😋

      Poista
  27. heips, ajattelin kokeilla tehdä tätä kakkua, mutta pohja pitäisi olla gluteeniton, onnistuskohan ihan vaan vehnäjauho vaihtamalla vaikka riisijauhoon?

    VastaaPoista
  28. Oikein hyvä kakku😋 tein suklakuorrutteen maitosuklaasta ja kermasta vielä ja ai että, hyvää tuli😋

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊