Tarun Taikakakut

tiistai 19. elokuuta 2014

Amerikkalaiset pannukakut mansikkakastikkeella

Heippa!

Tälläisiä pannukakkuja tein yksi päivä jälkiruoaksi. Ohje oli mustikoilla, minä jätin ne pois ja tein mansikoista kastikkeen. Lisäksi laitoin vaniljajäätelöä. Piimää minulla ei ollut joten korvasin sen ranskankermalla ja maidolla ja kyllä tuli hyviä! Löysin ohjeen Piparimuruja-blogista täältä. Nämä ovat parhaimmillaan heti tuoreena :)


Pannukakut n.15 kpl
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1½ tl leivinjauhetta
3 munaa
2 dl piimää (150g ranskankermaa+½dl maitoa) 
50 g sulatettua voita 
(2 dl mustikoita) 

Paistamiseen: 
voita 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat, piimä ja jäähtynyt rasva. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Lisää lopuksi mustikat (ne voi ripotella myös pannulla lettujen päälle). Anna taikinan seistä n. 10 min. 

Kuumenna lettupannu ja sivele sille pullasudilla sulatettua voita ennen jokaisen pannukakun paistamista. (Ohje Viherpiha 5/08)

Mansikkakastike:
2 dl mansikkasosetta
2 tl sokeria

Soseutin sulatettua pakastemansikkaa sauvasekoittimella ja makeutin kastikkeen sokerilla.


Terveisin Taru

4 kommenttia:

  1. Eipä olla meilläkään paisteltu näitä pitkään aikaan...joten tuumasta toimeen viimeistään huomenissa. Varsinkin eka kuva saa veden herahtamaan suupieliin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä jätski oli ihanaa tuon lämpimän pannukakun kanssa.

      Poista
  2. Kiitos ihan mielettömän hyvästä ohjeesta! :) Piti kyllä heti testata ja ai että mitä herkkua! En ole aiemmin Amerikkalaisia pannareita tehnyt ja mielsin ne jotenkin vaikeiksi, mutta tämä ohje jää kyllä käyttöön. Tein kyllä hippasen isompia ja sain taikinasta 7 kpl:tta, mutta menivät nopsaan näin kahteen pekkaan herkuteltuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Ellu! Kiva kuulla, että tykkäsitte! Eihän sillä ole väliä minkä kokoisia pannareista tekee, samalta ne kuitenkin maistuu ;D Kävin katsomassa ja näyttivätkin hyviltä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊