Tarun Taikakakut

maanantai 17. elokuuta 2020

Nopea mansikkakakku kääretorttupohjasta

Moi!
Sain lauantaina vinkin erittäin hyvistä mansikoista torilla ja koska en ollut kerennyt saamaan aiemmin kaikkia tarvitsemiani mansikoita niin torille oli tietenkin lähdettävä! 😄 Ja olikin hyviä mansikoita! Olisinko kaksi huonoa löytänyt! Mansikat maksoikin vain 29€/5kg. Mansikoista sitten inspiroituneena oli leivottava tietenkin kakku. Tein kääretorttupohjan jonka jaoin kahtia. Kostutin pohjia maidolla 1dl per pohja. Väliin tuli mansikkahilloa ja reilusti mansikan paloja. Päälle tein 4dl vispikermasta pursotukset ja koristeeksi mansikoita, orvokeita ja sitruunamelissan lehtiä. Olikin hyvää!!! 🍓🍓🍓



Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä ennen kuin täytät sen.


Tässä yhtenä päivänä keräämääni satoa pihalta. Perunat puuttuu kuvasta. Sitä onkin tullut nyt kivasti vaikka onkin jäänyt tänä vuonna hieman pieneksi. Salaattia tulee valtavasti! 💚

Terveisin Taru

4 kommenttia:

  1. Yksinkertainen on monesti parhainta! <3
    Ja tuoreet mansikat on kyllä niiiiin hyviä, ja niistä pitää nauttia nyt kun niitä vielä on saatavilla. Sitä paitsi nyt on ollut todella makeita mansikoita, että niitä kyllä popsii paljon mielummin kuin mitään karkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kuin täytekakku mutta paljon helpompi 😁👍 Nämä mansikat oli kyllä hyviä! Nyt eletään ihanaa aikaa näiden marjojen kanssa. Seuraavaksi saan alkaa poimimaan karhunvadelmia 💜💕

      Poista
  2. Upea kakku. Minä en tehnyt tänä vuonna ollenkaan mansikkakakkua. Mansikkaa tuli jonkinverran omasta penkeistä mutta ei mitään hirveitä määriä. Ostanut en. Salaattia on tullut täälläkin runsaasti ja perunia on myös saatu aika mukavasti mutta ovat aika pieniä kuten sanoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nila 😊 On tämä satokausi aika ihanaa aikaa! Kaikkea hyvää saa omasta pihasta ❤ Mulla tulee vieläkin kivasti kesäkurpitsaa 😄

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊