Tarun Taikakakut

tiistai 7. tammikuuta 2014

Mehevä porkkanakakku (26cm)

Moikka!
Tein ihanan mehevää porkkanakakkua. Olen tehnyt tätä ennenkin ja nyt hieman hioin ohjetta. (Edelliset kakut löytyy täältä) Lisäsin taikinaan kanelia, kun viimeksi tuntui, että kakusta puuttui jotain. Jätin myös hasselpähkinärouheen pois, koska sitä minulla ei ollut ja se ei kyllä loppujen lopuksi haitannut yhtään! Kakku oli ihanan pehmoinen, kun pähkinää ei ollut. Paistoin kakun 26cm irtopohjavuoassa ja halkaisin sen kahtia. (Kakku on todella iso) Laitoin tällä kertaa kuorrutetta myös väliin ja se kyllä mehevöitti kakkua entisestään. Päälle kuivatin uunissa porkkanaa koristeeksi. Kyllä olikin ihanan makuinen ja pehmeä kakku jälleen kerran! :D




Porkkanakakku:
Alkuperäinen ohje löytyy Marian pienestä leipomosta.


Pohja:
4 munaa
250 g sokeria (2½ dl)
2 dl öljyä
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
300 g jauhoja (3 3/4 dl)
3/4 tl suolaa
400 g porkkanaraastetta (3-4 kpl)
50 g hasselpähkinärouhetta
1 tl kanelia

Kuorrutus:
180 g pehmeää voita
250 g tomusokeria
200 g tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita mukaan öljy.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää huolellisesti sekoittaen munaseokseen.
3. Lisää porkkanaraaste ja pähkinät. Sekoita tasaiseksi.
4. Voitele ja jauhota n.26cm vuoka. Kaavi taikina vuokaan ja paista 180 asteessa noin 45 minuuttia.
5. Kakun ollessa uunissa tee kuorrute: Vatkaa keskenään voi ja tomusokeri, lisää joukkoon vaniljasokeri ja tuorejuusto. 
6. Kun kakku on valmis ja hyvin kohonnut uunissa, anna sen jäähtyä. Kun kakku on jäähtynyt, levitä päälle kuorrute ja ripottele päälle pähkinämurua tai kuivattua porkkanaa.


Terveisin Taru

16 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen! Tuo kuorrute välissä onkin hyvä idea, pitää kyllä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Testaa ihmeessä, tämä on kostea ja mehevä kakku :)

      Poista
  2. Tännekin piipahdus ja aina kaikkea hyvää ja maukasta kokeiltavaa :) Minullakin on yksi hyvä resepti äidiltäni, jota on tehtävä ja jaettava blogissa...pienen tauon jälkeen porkkanakakkujen maailmassa voisi taas maistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun poikkesit Sanna :) Mullakin on jemmassa vielä aivan ihana porkkanapiirakkaohje, pitää tehdä se joku kerta niin saan senkin tänne blogiin. Ehdottomasti julkaiset oman kakkusi ohjeen :)

      Poista
  3. Oih, herkullisen näköinen! :) Ja todella hyvä idea kuivata porkkanaa uunissa! Mulla on jo viimiset kaks kuukautta ollut porkkanakakun teko mielessä, mutten vieläkään ole saanut aikaiseksi tehdä. Mä käytän muuten päällä tuorejuuston sijasta sulatejuustoa, on tosi ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Tuo kuivattu porkkana on kyllä kauniin näköistä, olen siihen saanut idean yhdestä leivontakirjasta. Siinäkin on omat niksinsä ja mieteinkin, että olisiko tarvinnut tehdä kuvalliset ohjeet, mutta kiireessä ne jäi... Ehkä joku kerta innostun :)
      Tuosta onkin ollut puhetta, että sulatejuustolla ja tuorejuustolla on omat kannattajakuntansa. Jokainen voi laittaa kuorrutteeseen oman lempparinsa :) Sama on voileipäkakuissa, toinen tekee tuorejuustolla ja toinen sulatejuustolla.

      Poista
    2. Kerro ihmeessä kuivatun porkkananiksit, jos vaan suinkin joskus ehdit! :) Näin on, makunsa kullakin ja kukin käyttää sitä juustoa mistä eniten tykkää :)

      Poista
  4. Aivan mahtava ja niin houkutteleva! Harmi, kun en voi juuri nyt vauvan takia käyttää kananmunaa, mutta kunhan taas voin, teen tätä ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :) Maistoin tätä uudestaan eilen ja kakku oli vaan parantunut vanhetessaan. Kokeile ihmeessä, kakku on kyllä todella hyvää!

      Poista
  5. Oi nam! Tosi ihanan näköstä, ja kaikki muutki sun leivokset on ihania :) Oli pakko liittyy lukijaks :)
    Vilkasethan oman ruokablogini:
    cookingwithmarion.blogspot.com
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marion ja tervetuloa lukijaksi!
      Kiva blogi sulla oli, ihania ruokiakin :D

      Poista
  6. Kiitos Heidi :) Porkkanaleivonnaiset on kyllä niin ihania, meilläkin tykätään tästä ja porkkanapiirakasta tosi paljon. Oletko huomannut nämä: http://taikakakut.blogspot.fi/2013/11/porkkanamuffinssit.html
    Ovat todella meheviä ja kosteita herkkuja :D

    VastaaPoista
  7. Kertakaikkisen herrrrkullisen näköistä. Miksiköhän mulla tulee tehtyä kauhean vähän porkkanaleivonnaisia, vaikka niistä tykätän kumainenkin. Pitää korjata nyt asia, kun on aikaa enemmän ja toivottavasti voimiakin leipomiseen arkivapaiden myötä (seuraavat 5 viikkoa ke ja to vapaat...jee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mimmi :) Joskus jotkut leivonnaiset häipyvät unholaan, kunnes joku pyytää tehdä tai näet toisen tekevän. Siksi tämä blogimaailma on kiva, kun täällä saa kokoajan muistutuksia toisilta leipojilta :)
      Mukavia arkivapaita sulle! :)

      Poista
  8. Miksi porkkanakakkuihin laitetaan aina soodaa? Eikö pelkkä leivinjauhe riitä? Maistan soodan aina kilometrienkin päähän, ja se maku kuvottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa miksi tässä ohjeessa on soodaa. Yleensä soodaa käytetään leivonnaisissa joissa on jotain hapanta, piimää, kermaviiliä tms. Uskon että voit huoletta jättää soodan tästä pois ja laittaa sitten 3 tl leivinjauhetta. Leipomisen iloa! 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊