Tarun Taikakakut

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vadelma-tummasuklaajuustokakku (24cm)

Moi!

Pääsiäisherkuksi tein tälläisen vadelma-tummasuklaajuustokakun jonka idea on kiusannut mieltä jo pitkään. Ajatus lähti alunperin mansikka-maitosuklaajuustokakusta jonka tein viime kesänä. Nyt halusin voimakkaan suklaisen kakun jota vadelma raikastaa. Kaapissa oli Dops mud cake-keksejä jotka sopivat mainiosti tähän ideaan ja päälle tein vielä ganachen joka tekee kakkuun sen viimeisen suklaasilauksen ;) Aivan ihanaa herkkua!

Olin kaikkineen kakkuun todella tyytyväinen. Pohja oli tumman suklaan makuinen ja juuri sopivan paksuinen, eli ohut. Tummasuklaatäyte oli ihanan rikkaan tumman suklainen ja vadelmatäyte raikas. Täytteisiin onnistuin saamaan juuri oikeat liivatemäärät ja molemmat täytteet olivat yhtä jämäköitä. Täytteiden maut täydensivät ihanasti toisiaan. Ganache oli ihana lisä niin maun puolesta kuin ulkonäönkin. Marjoja olisi saanut olla raikkauden takia päällä enemmänkin. Jos rakastat tummaa suklaata, on tämä todennäköisesti kakku sinun makuusi ;D



Vadelma-tummasuklaajuustokakku:

Pohja:
1 pkt (210g) Dops mud cake-keksejä
80 g sulatettua voita

Tummasuklaatäyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
130 g (Pandan levy) tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Vadelmatäyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
150 g vadelmia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
½ dl vettä

Suklaaganache:
70 g tummaa suklaata
50 g maitosuklaata 
3/4 dl kermaa 
nokare voita 

Koristeena vadelmia, karhunvadelmia ja rikottuja pääsiäismunia.

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin ensimmäisen täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Laita ensimmäisen täytteen liivatelehdet likoamaan. Sulata suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja vatkaa tuorejuusto toisessa kulhossa. Kaada hetken jäähtynyt suklaa muutamassa erässä vatkaten tuorejuuston sekaan. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, kaada ohuena nauhana vatkaten tuorejuusto-suklaavaahtoon. Lopuksi yhdistä varovasti sekoitellen kermavaahto ja tuorejuusto-suklaavaahto. Kaada keksipohjan päälle, tasoittele ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi.

Laita toisen täytteen liivatelehdet likoamaan. Vatkaa kerma ja sokerit ja lisää valmiiseen vaahtoon notkistettu tuorejuusto ja vadelmat. Pyöräytä vatkainta niin, että tuorejuusto sekoittuu kermaan ja vadelmat rikkoutuvat. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, lisää täytteeseen ohuena nauhana vatkaten. Kaada täyte ensimmäisen täytteen päälle, tasoita ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Kun kakku on hyytynyt, siirrä se tarjoiluastialle ja valmista ganache. Lämmitä kattilassa kerma höyryäväksi, älä kuitenkaan kiehauta. Ota kattila pois levyltä ja lisää kuumaan kermaan hienoksi rouhittu suklaa ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Voit välillä käyttää kattilaa levyn jälkilämmöllä, että saat suklaan kunnolla sulamaan. Lopuksi lisää voinokare ja sekoittele varovasti kunnes se on sulanut. Kaada ganache kakun päälle ja auta hieman lusikalla tai nuolijalla, että saat ganachen valumaan yli reunojen.
Koristele haluamallasi tavalla ja nauti :)


Mukavaa ja rauhallista pääsiäistä kaikille! 

Terveisin Taru

72 kommenttia:

  1. Oi, mitä herkkua olet tehnyt! Suklaa ja vadelma sopivat todella hyvin yhteen. Tämä kakku menee myös sinne pakko kokeilla-listalle. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) Kiva jos ohjeesta on iloa! Itse tykkäsin tästä kakusta tosi paljon, oli oikein tumman makuinen ja todella suklainen :)

      Poista
  2. Tätä ohjetta mä olenkin jo odotellut! :)
    Ihan mielettömän hyvännäköinen kakku!!!! Voit olla varma että kevään/kesän mittaan tätä maistellaan myös meillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jäihän se idea sitten niin pahasti kaivelemaan ettei siitä päässyt yli eikä ympäri ennen kuin oli vispilät käsissä ;D Melko helpolla koristelulla tuosta tuli kaunis ja tuo ganache tekee myös ihmeitä ulkonäölle. Niin ihanan näköistä on, kun suklaa valuu reunoille... ;D
      Innolla jään odottamaan sun kakkua! Toivottavasti maistuu :)

      Poista
  3. Niin kaunis ja varmasti hyvää ♥
    Hyvää pääsiäistä myös sinulle.

    VastaaPoista
  4. Onpas herkullisen näköistä ja ganache kruunaa koko komeuden:) Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen nähnyt blogeissa noita ihanasti valuvia suklaita kakkujen päällä ja nyt sain tilaisuuden itsekin kokeilla samaa, on se kyllä niin herkullisen näköistä, nam! ;D

      Poista
  5. Perfect!!! :) Ihanaa pääsiäistä sinulle! Pakko kokeilla tätä reseptiä joskus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maarit! :) Kokeile ihmeessä ja toivottavasti tykkäät :)

      Poista
  6. Slurps! Tätä voisin maistaa vaikka heti, vaikka vatsa on ihan pinkeenä edellisistä syömisistä. Tumma suklaa on ihan mun lempparia, joten kakku uppoaisi minuun helposti :D Ihanan näköistä tuo valuva suklaakuorrute, nams! :P Eikä täytekään voi olla muuta kuin hyvää. Vadelma ja suklaa ovat tosi mainio pari. Mulla on edelleen julkaisematta yksi ohje, jossa vadelmatäyte ja suklaapohja.. Jospa ehtisi pian laittamaan jakoon, kun saa pienen tauon ulkohommiin ja pihan kuokkimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Tämä oli kyllä hyvää, tykkäsin tosi paljon tuosta koostumuksesta, kun tykkään kiinteästä juustokakusta. Piti kokeilla tähän sitä sun paistettavaa pohjaa, mutta oli taas niin kiire luoda etten kerennyt kysymään apua, niin kekseillä mentiin :) Juustokakkuun olisi ihana yhdistää Nigellan devils food cake-pohjakin! Taas lähtee ajatukset ja ideat lentoon... ;D
      Pihahommia kyllä piisaa täälläkin... huh.

      Poista
  7. UPEA!!! Hivelevää silmänruokaa jos on suussakin maistuvaa. Koristuskin niin nappiin osunut. Onnittelut! On kiva onnistua suunnitelmissaan, eikö vain?! :) Ja kiva kun voin taas kommentoida. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena-muori :) Tässä kyllä kaikki meni juuri niin kuin olin suunnitellut ja kakusta tuli kaunis ja maistuva. Ihan mahtavaahan tuo on! :) Tervetuloa takaisin kommentoimaan :)

      Poista
  8. Mikä upea taideteos <3 Saisinpa palan ;) Oikein hyvää pääsiäista!

    VastaaPoista
  9. Aivan mielettömän herkullinen kakku! Tuo suklaakuorrute valuu niin houkuttelevasti tuosta päältä! Tätä kakkua on kyllä leivottava ja pian! Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi :D Tuo suklaa oli pakko saada tuohon valumaan, on se niin ihanan näköinen ja makuinen tietysti myös ;D

      Poista
  10. Oi, mikä ihanuus! Melkein voi maistaa suussaan tuon ihanan yhdistelmän. Vadelma ja suklaa on loistava makupari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili :) Tuo yhdistelmä ja idea kakusta kummitteli mielessä sen verran paljon, että oli pakko toteuttaa se. Ehdottomasti maitosuklaasuklaa sopii mansikalle ja tummasuklaa vadelmalle. Niin ja valkosuklaa sopii hyvin mustikalle! Kaikki variaatiot on silti myös tottakai ihania ;D
      Sulla oli myös tummasta suklaasta ja vadelmasta ihana täytekakku! :)

      Poista
  11. Olen löytänyt blogisi ihan vastikään ja nyt oon jo täällä vesi kielellä ja tekisi mieli kokeilla vaikka ja mitä...! Mutta tämä oli ehottomasti jo ulkonäönkin puolesta napakymppi :) olet todella taitava ja blogiasi lukee niin ettei aina edes ajan kulua huomaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti! Ihanaa saada näin positiivista palautetta, kiitos paljon siitä :D
      Toivottavasti viihdyt tulevaisuudessakin täällä ja saat inspiraatioita omaan leivontaan :)

      Poista
  12. Käytiin vierailemassa olevan siskoni kanssa tätä jo kuolaamassa pariinkiin otteeseen aikaisemmin....syntisen ihanan näkönen kokonaisuus. Katotaan kumpi meistä ehtii tekemään tätä ensin...sisko va minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olette vierailleet täällä ja vielä useasti! Ja mahtavaa kyllä jos kokeilette tätä kakkua! Terveiset siskolle ja mukavaa toista pääsiäispäivää teille :)

      Poista
  13. Kiitos Heidi ihanista sanoistasi :) Niin ihania kommentteja olen saanut, että ihan posket punaisena luen niitä <3

    VastaaPoista
  14. Mää en ollu uskoa silmiäni, kun näin tämän kaunokaisen! :D Aivan superherkullisen näköinen juustokakku! <3

    VastaaPoista
  15. Aivan hillittömän herkullisen ja kauniin näköinen kakku! Jotkut ne vaan osaa hommansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Luumukka :D Joskus sitä onnistuu kun oikein jaksaa keskittyä ;) Vaikka näin raskaana ollessa mulla menee yleensä kaikki mönkään...

      Poista
  16. Siis WAUUU!! Mikä kakku! Todella upea ja varmasti tosi maukas :)
    Terkuin Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Petra :) Tässä kakussa ei ulkonäkö pettänyt vaan kakku oli juuri niin maukas kuin miltä näytti. Ja tuntui; että joka lusikallisella maku vaan parani! ;D

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna, tämä oli niin herkullista :D

      Poista
  18. Upea kakku! :) ajattelin tehdä tällaisen valmistujaisiini. Mitä luulet, voiko kakun tehdä kokonaan valmiiksi jo edellisenä päivänä, koristeineen siis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Voit hyvin tehdä kakun valmiiksi jo edellisenä päivänä! Mulla oli koristeina kotimaisia pakastettuja karhunvadelmia ja vadelmia jotka olivat tosi laadukkaita ja kestivät siksi hyvinä kakun päällä ainakin 4 päivää. Onnea valmistumisen johdosta :)

      Poista
  19. Tein tätä siskoni työpaikalle. Tuli kommentti kesken päivän: "järkyttävän hyvää kakkua, lurps!". Pääsin itsekin maistamaan pikku palasen. Mielelläni olisin makustellut hieman enemmänkin. ;) Suklaakerros on ihanan samettista ja vadelmakerros raikastaa ihanasti. Teen ehkä itselle myös tätä jonain päivänä tai sitten mansikkaversiona.:) Laitan blogiini kunhan ehdin.:) Kiitos sinulle ihanasta ohjeesta! Olet taitava reseptiniekka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ihanasta kommentista :) Tosi kiva kuulla, että kakku on ollut mieluinen ja ohjeesta on ollut iloa :) Minustakin kakku oli ihanaa ja kun sitä söi, tuntui, että joka suupala oli aina edellistä maukkaampi! Tee ihmeessä vielä itsellesikin kakku! Oletkohan huomannut että mulla on mansikasta ja maitosuklaastakin juustokakku täällä blogissa? Sekin oli ihana yhdistelmä ;D
      http://taikakakut.blogspot.fi/2013/07/mansikka-maitosuklaa-juustokakku.html

      Poista
    2. Olen huomannut mansikkajuustokakkusi, mutta en vielä perehtynyt siihen. Saatankin tehdä sitä ennemmin, kun meidän perheen makumieltymykset on ehkä kumminkin enemmän mansikkaiset kuin vadelmaiset. :D Juuri tänään yhtä mansikkajuustokakkua syötiin. On niiiiiin paljon ihania makuja ja yhdistelmiä!!! :) Sinun ohjeitasi miellelläni käytän, koska olet testaillut ne parhaiksi mahdollisiksi. :)

      Poista
    3. Tuo mun mansikka-maitosuklaakakku on aika iso jos haluaa pienemmän suosittelen tekemään tämän kakun kaavoilla, mutta mansikalla ja maitosuklaalla :) Maailma on täynnä kaikkea ihanaa leivottavaa! En malta odottaa, että pääsen taas touhuilemaan keittiöön kunnolla ;D

      Poista
    4. Minua kai ihan jännittää, milloin ilmoitat uudesta tulokkaasta. :D

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne tästä ihanasta kommentistasi, se lämmitti mieltä <3

      Poista
  21. Tää on kyllä ihan mun kakku! Syön pelkästään tummaa suklaata ja suklaan + vadelman yhdistelmä on ihan huippuherkkua.Miten tämän löysinkin vasta nyt! No mutta, nyt on aikaa testata tätä ja meneekin testiin ihan pikapuoliin. Tuskin maltan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tita! :D Hienoa, että löysit mieleisen reseptin! Tämä oli sellainen luomus, että kun sen keksin, oli pakko päästä luomaan! :) Kakkua on jo useampi kokeillut ja olen saanut siitä kyllä kehuja. Toivottavasti maistuu sinullekin :)

      Poista
  22. Jos vadelmien tilalla käyttää mansikoita, onko määrä sama 150g? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit tehdä samalla määrällä. Mansikka on miedomman makuinen, joten maista täytettä. Voit halutessasi hieman lisätä mansikkaa, mutta älä 50g enempää, muuten tarvitset lisää liivatelehtiä. Makoisia herkutteluhetkiä :D

      Poista
  23. Voiko Dops Mud Cake keksit korvata jollain, jos niitä ei vaan löydy pienen paikkakunnan kaupoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tottakai voi! :) Nuo ovat dopsit sellaisia dominon tapaisia täytekeksejä ja voit korvata ne vaikka juuri dominoilla. Minusta kakkuun sopii suklaiset keksit, mutta voihan tuohon laittaa mitä tahansa keksejä vaikka digestivejä.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Kolmesta paikkakunnan isoimmasta kaupasta jo haeskelin mutta ehkäpä ne piilevätkin jossain pikkukaupan hyllyllä. Olin jo vähällä turvautua nettikauppaan. Ehkäpä sitten dominoita.

      Poista
  24. Heippa,
    Minkä korkuista reunakalvoa suosittelet ja kannattaako pakastevadelmat sulattaa jääkaapissa?
    Upean näköinen kakku :) meinaan tehdä tämän valmistujaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu! Mä käytän reunakalvoina pituussuunnassa halki leikattuja piirtoheitinkalvoja. Piirtoheitinkalvo on noin 20cm leveää joten mun kalvot on noin 10cm korkeita. Tämä 10cm riittää vaikka olisi kuinka korkea kakku ;) Mä sulatan marjat ym aina mikrossa, näin marjat ovat aina mahdollisimman tuoreita ja säilyvät näin mahdollisimman pitkään siellä kakussa. Valuttelua tai muuta ei tarvita. Jos käytät ulkomaisia marjoja, ne pitäisi aina kiehauttaa (noin 2 minuuttia riittää). Joten jos sulla on ulkomaisia marjoja niin sulatus käy näppärästi kattilassa ja sitten vaan jäähdytät soseen kunnolla ennen täytteeseen lisäämistä.
      Kiitos! Tämä on kyllä nätti kakku ja ihanan makuinen. Hyvä valinta siis! Onnea valmistujaisiin! :)

      Poista
  25. Heippa,
    Kaunis kiitos vastauksesta :)
    Kiitos paljon :) minun täytyy tehdä yksi harjoitus kakku omiin synttäreihini, että varmasti kakku sitten onnistuu valmistujaisiin :)

    VastaaPoista
  26. Käytitkö kakkuun vispikermaa vai kuohukermaa? On muuten mun aivan lemppari kakku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän lähes aina Pirkan laktoositonta vispikermaa, mutta tähän käy kyllä kuohukermakin. Kiitos, ihana kuulla! Tätä voisikin nyt nauttia palasen... ;D

      Poista
  27. Hei. En ehtinyt lukea kaikkea läpi, mutta oliko tässä käytetty tuoreita vadelmia? Jos kakun tekee pakastevadelmiin, onko liivatteen määrä silti sopiva? Kiitos reseptistä ja vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Käytin tässä pakastevadelmaa ja liivatemäärä on sopiva. Ole hyvä! :)

      Poista
  28. Hei. Voiko tuorejuuston tilalla käyttää rahkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Suklaatäyte muuttuu rahkasta happamaksi eikä siksi mielestäni sovi siihen, mutta vadelmatäytteeseen rahka sopisi mainiosti!

      Poista
  29. Hei. Kiitos paljon pikaisesta vastauksesta :) kohta kauppaan ja sitten kakkua leipomaan. Ihanan näkönen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Satuin aika sopivasti olemaan koneella :) Kiitos!

      Poista
  30. Moikka! Tää kakku näyttää ihan mielettömän hyvältä ja ajattelinkin tehdä sitä minun valmistujaisjuhliini. Se mietityttää, että pitääkö suklaaganachen antaa jäähtyä ennen kuin sen laittaa kakun päälle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi ja kiitos! Hyvä kakkuvalinta! ;D No mä olen antanut ihan muutaman minuutin tuon ganache jäähtyä ja samalla voi pikkusen sekoitella niin se jäähtyy nopeampaa. Ei ganache hirveästi jähmety tai paksuunnu jäähtyessään niin sitäkään vaaraa ei ole vaikka antaisi kauemminkin jäähtyä.

      Poista
  31. Olipas muuten iha järkkyhyvä kakku! En normaalisti vaivaudu yhtään mihinkään netissä kommentoimaan yhtään mitään, mutta nyt oli niin ihana resepti että pakko poiketa tavoistaan. Tupareilla tarjoilin ja hyvin katosi:D kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mimmu! Ja mukava kun nyt vaivauduit kommentoimaan sillä tälläiset kommentit on tosi tärkeitä! Muuten en tietäisi onko ohjeistani iloa muille joten kiitokset kommentistasi :D Hyvää joulua sinulle! :)

      Poista
  32. Voiko tuon suklaakuorrutteen tehdä valmiiksi ja pakastaa? Kestääkö sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en ole aivan varma... ehkä varminta olisi jättää ganache tekemättä ja pakastaisi pelkän kakun. Sitten kuorrutteen voisi laittaa myöhemmin.

      Poista
  33. Todella hyvä kakku. Ganache vain meni pieleen: ei oikeastaan hyytynyt ollenkaan vaan valui pitkin pöytiä 😑. Päällystin marjoilla niin ei näkynyt epäonnistunut ”kuorrute”

    VastaaPoista
  34. Luottokakku muokatulla reseptillä! Pohjaan dominot ja tuorejuuston tilalle oatlyn naturell maustamaton (entinen På mackan), kerman tilalle soija- tai kaurakerma ja niin tästä kakusta saa ihanan maidottoman ja kananmunattoman kakun!

    VastaaPoista
  35. Monen hengen kakku tämä on? Pitäis tehdä isomalle porukalle kakku, niin miten lähden noita määriä muuttamaan?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊