Tarun Taikakakut

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mansikkajuustokakku (24cm)

Hei!
Mulla oli reilu viikko sitten synttärit ja tein kaksi juustokakkua mahdollisia vieraita varten. Tämä oli varma valinta jonka ohjeen kehitin jokin aika sitten. Ohje löytyy täältä. Tällä kertaa tein kakkuun kiilteen ja hain pihasta amppelimansikoita, kuukausimansikkaa ja punaherukoita koristeeksi. Marjoilla saa kyllä niin helpon ja näyttävän koristelun! Kakku on ihanan makeaa ja kuitenkin raikasta mansikkaa, kakku monen makuun :) 




Ohje löytyy täältä

Mansikkakiille 24cm kakkuun:
1 dl mansikkasosetta
1 dl vettä
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Soseuta mansikkaa sauvasekoittimella, näin saat siitä mahdollisimman sileää. Lämmitä ½dl vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Kun liivatteet ovat lionneet lisää joukkoon mansikkasose ja loput vedestä. Sekoita tasaiseksi ja kaada varovasti kakun päälle.

Kakku saisi olla hieman hyytynyt kun kiille lisätään joten pidä kakkua ainakin tunti jääkaapissa ennen kiilteen tekoa. Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli.


Terveisin Taru

14 kommenttia:

  1. Vau, todella kaunis kakku! Olet osannut asetella nuo marjakin niin nätisti tuohon päälle :D Varmaan aivan ihanan makuistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu :D Tykkäsin itsekin tosi paljon tästä kakusta ja tästä koristelusta! Tämä on todella herkullista :)

      Poista
  2. Ai nam, miten herkullisen näköinen kakku ja varmasti aivan ihanan makuinen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Tämä on sellaista perushyvää herkkua joka taitaa olla lähes kaikkien mieleen :) Ja marjoilla koristellen kakusta saa tosi kivan näköisenkin :)

      Poista
  3. Todella myöhästyneet onnittelut sinulle :D Onnea!
    Todella kaunis kakku, yksinkertainen koristelu ja niin täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Peggy :D Marjoilla saa kyllä aivan ihania koristeluita aikaiseksi :)

      Poista
  4. Tämäkin on todella kaunis juustokakku ja varmasti herkullinen. Linkitin sinut. Toivottavasti on ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maiju :) Mansikka toimii aina, kakku on raikas ja pehmeän makuinen. Linkitys sopii hyvin! Itsekin olin linkittänyt sinut :D

      Poista
  5. Ihanan näköinen kakku, mutta toimiiko hyvin pakastettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toimii kyllä mainiosti! 👍 Mutta jos teet pakastetuista mansikoista niin silloin kakkua ei voi pakastaa, koska mitään pakastettua ei voi uudelleen pakastaa. Jos kakku pitää pakastaa niin se on tehtävä tuoreista mansikoista.

      Poista
  6. pitääkö mansikat sulattaa ensin , jos käyttää pakastemansikoita? meinasin tehdä tämän kiilteen kanssa isänpäiväkakuksi joten olisi kiva tietää mitä tehdä jos käyttää pakastemansikoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sulatettu mansikka soseutuu parhaiten 👍

      Poista
  7. Kiilteeseen jää hirveästi vaahtoa liivatteiden laitoin jälkeen kun sekoittaa. Voiko estää jotenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin näyttää olevan kuvissa hieman vaahtoa. En keksi muuta kuin että sekoittamisen ja kakun päälle kaatamisen tekisi varovasti. Lisäksi voi yrittää kerätä vaahtoa pois lusikalla vielä kakun pinnalta.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊