Tarun Taikakakut

lauantai 31. elokuuta 2013

Omenapiirakka murupäällisellä (pellillinen)

Hei!
Viime viikolla, kun tein omenamuffinssit murupäällisellä, tein samalla omenapiirakan murupäällisellä :) Minun piti tehdä ihan tavallinen omenapiirakka kaneli-sokerilla (ohje täältä), mutta Suklaapossun kauramuru houkutteli kovasti ja kopsasinkin päällisen ohjeen sieltä. Tuplasin ohjeen, että se riittää koko pellillisen päälle. Käytin neljän viljan hiutaleita. 


Päälle: 
100 g voita sulatettuna 
1,5 dl sokeria 
3 dl kaurahiutaleita tai muita hiutaleita 
2 rkl vehnäjauhoja 
1 tl kanelia 
2 tl vaniljasokeria 

Sulata voi kattilassa ja sekoita kaikki ainekset joukkoon. Ripottele omenalohkojen päälle. 


Terveisin Taru

torstai 29. elokuuta 2013

Valkosuklaa-Limejuustokakku (18cm)

Moi!
Tässä ohje ihanaan lime-valkosuklaajuustokakkuun joka on tehty 18cm vuokaan ihan perusohjeella eli 2dl kermaa ja 200g tuorejuustoa. Tämän kakun täyte on hiukan erilainen kuin tämän aiemmin tekemäni. Täytteen sokerin määrän jokaisen täytyy maistella itse, koska limejä on erikokoisia ja -makuisia. Minulla sokeria meni 3/4 dl. Koristeeksi höyläsin juustohöylällä valkosuklaata. Kakku riittää noin 8 hengelle. Tämän tekee nopeasti ja  tämä on tosi hyvää! :)


Lime-Valkosuklaajuustokakku: 18cm vuokaan
Pohja:
100 g kaurakeksejä
40 g voita

Täyte:
2 dl kermaa
200g tuorejuustoa
0,5-1 dl sokeria
yhden limen kuoriraaste ja mehu (n.0,5dl)
80 g valkosuklaata
4 liivatelehteä

Kiille:
1,5-2 dl vettä
0,5 dl limen mehua
1 tl sokeria
pisara vihreää elintarvikeväriä
2 liivatetta

Juustokakkujen tekovinkkejä täältä.

Sekoita murennettujen keksien sekaan voisula. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. Ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita täytettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sokerit. Sulata suklaa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. (valkosuklaa palaa todella helposti joten sekoita sitä sulatuksen aikana 20 sekunnin välein! Valkosuklaa sulaa myös todella nopeasti) Lisää varoen tuorejuusto-suklaaseos kermavaahdon sekaan. Raasta limen kuori täytteeseen. Lämmitä limenmehu kattilassa tai lasissa mikrossa kiehuvaksi ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen ja lisää ohuena nauhana täytevaahtoon. Laita täyte keksipohjan päälle ja
anna hyytyä vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä.

Laita hyytelöä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Sekoita mehu ja vesi sekä mausta sokerilla. Jätä kuitenkin mehu aika kirpeäksi. Lisää väriä tikulla ihan vähän kerrallaan. VINKKI: Tee mehu valkoiseen astiaan jotta sinun on helppo katsoa värjätessä, että miltä väri näyttää kakun päällä. Ota mehusta muutama ruokalusikallinen erikseen kattilaan (tai lasiin mikrossa) ja lämmitä se kiehuvaksi, lisää mehuun liotetut liivatelehdet ja kaada tämä kuuma mehu kylmän loppumehun joukkoon. Pidä ruokalusikkaa täytteen päällä ja kaada mehu lusikan kautta täytteen päälle ohuena nauhana. Näin estät täytteen ja kiilteen sekoittumisen. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.

Terveisin Taru

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tarte Flambée suppilovahveroista

Moi!
Tällä viikolla onkin ollut niin ihania reseptejä muissa blogeissa, että on leivonta mennyt ihan matkimiseksi ;D Maistuis varmaan sullekin-blogin Katja teki Tarte Flambéen jota piti heti tehdä, niin ihanalta se näytti! Muistin heti nähneeni tälläisiä myös Kinuskikissalla. Tein pitsapohjan tällä ohjeella. Tarte Flambée on ranskalaisten versio pitsasta jossa tomaattikastikkeen tilalle laitetaan ranskankermaa. Muista poiketen tein näistä annoskokoisia. Juomaksi tämän kanssa maistui mainiosti itse tehty omenamehu plissattuna kivennäisvedellä! Tämä Tarte Flambée oli aivan ihanaa! Suosittelen! :D

Pohjien päälle sivellään ranskankermaa jonka päälle rouhitaan pippuria myllystä. 
Päälle paljon juustoraastetta. 
Tähän päälle paistetaan paketti pekonia, iso sipuli ja noin 4dl (paistettuja) suppilovahveroita.
Päälle murustetaan fetaa ja ripotellaan timjamia.
Paistetaan 250 asteessa noin 10 minuuttia.

Terveisin Taru

tiistai 27. elokuuta 2013

Omenamuffinssit murupäällisellä

Moi!
Suklaapossu teki niin houkuttelevia omenamuffinsseja, että heti niitä piti päästä kokeilemaan! :) Kopioin ohjeen tähän siten kun minä tein muffinssit, suosittelen kuitenkin tutustumaan alkuperäiseen ohjeeseen joka löytyy tästä linkistä. Tein muffinsseja 12 kappaletta voideltuun muffinssipeltiin ja ihan pikkuisen tulivat yli, mutta ei mitenkään harmillisesti. Sitten jätin alkuperäisen ohjeen hillosilmät pois ja päälle laitoin kermavaahdon vaniljasokerilla maustettuna. Kaikki muffinssien kaurahiutaleet muuttui neljän viljan hiutaleiksi, kun muuta ei ollut, eroa ei huomaa. Nämä ovat todella helppoja ja maukkaita ja pinta on ihanan rapsakka. Nämä myös paranivat vanhetessaan, suosittelen kokeilemaan! :)

Taikina: n.13-14 kpl 
2 munaa
1.5 dl sokeria
1 dl öljyä 
1.5 dl omenahilloa (käytin omaa omena-karviaissosetta) 
3 dl vehnäjauhoja 
1.5 dl kaurahiutaleita 
2 tl leivinjauhetta 
0.5 tl soodaa 
2 tl vaniljasokeria 
2-3 tl kanelia 

Päälle:
50 g voita sulatettuna
0.75 dl sokeria
1.5 dl pika-kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
0.5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria

Pursottele päälle kermavaahtoa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.

Ohje:
Sekoita kaikki taikinan aineet sekaisin. Jaa taikina vuokiin (13-14 kpl), tai voitele muffinssipellin kolot ja jaa taikina niihin. Sekoita päällisen aineet keskenään ja ripottele muffinssien päälle. Paista 200 asteessa n. 18 min., kunnes tuntuvat keskeltä kiinteiltä ja pinta saanut hieman väriä. Anna jäähtyä ja pursottele kerma tai vaahtoutuva vaniljakastike.


Terveisin Taru

maanantai 26. elokuuta 2013

Omenasaippua

Heippa!
Nyt kun omenaa tulee joka tuutista, niin tottakai saippuoitakin tehdessä ne olivat mielessä :) Tämä saippua on minun lemppareita, ihanan makea, raikas ja hedelmäinen. Minusta tämä tuoksuu aivan omenalta, joku sanoi päärynältä. Mutta ihana tuoksu on joka tapauksessa :)


Terveisin Taru

Omenaviinerit

Moikka!
Omenaherkut jatkuu :) Helpot omenaviinerit saat nopeasti valmiista voitaikinasta. Ota ensimmäisenä voitaikinalevyt sulamaan. Vatkaa sitten vaniljakreemi, johon riittää 1/2 dl vaniljakreemijauhetta ja 1,5 dl vettä. Vatkataan keskinopeudella noin 5 minuuttia. Jaa taikinalevyt kahteen tai kolmeen osaan, voitele reunat ja jaa kreemiä kaikkiin tasaisesti. Painele kreemiin omenalohkoja ja ripottele päälle kanelia ja sokeria. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Nämä ovat parhaita hieman lämpiminä! :)

Päälle voit valutella tomusokeri-vesi-seosta.


Terveisin Taru

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Omenamehua mehulingolla

Hei!
Sain anopilta lainaksi mehulingon ja tein sillä ensimmäistä kertaa omenamehua. Yritin googletella ohjeita mehun tekoon, mutta huonosti mitään löytyi. Toivottavasti joku vaikka hyötyisi tästä minun jutusta... Törmäsin pari kertaa suositukseen käyttää mehuun askorbiinihappoa joka pitää mehun vaaleana, mutta jätin sen väliin. Linkoamisen jälkeen keitin mehua sen aikaa, että sokerit suli, eli noin 5 minuuttia. Tuoremehu ei sokeria tarvitsisi periaatteessa, mutta tahdoin säilyvyyden takia sitä laittaa. Laitoin sokeria sen verran, että mehu jäi vielä kiprakaksi. Pullotin mehut pakkaseen. Sieltä saa sitten talven aikana hakea ihanaa tuoremehua :) 


Tässä käyttämäni määrät:
11 kg sekalaista omenaa omasta pihasta
6 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria

Tästä määrästä omenaa sain vajaa 6 litraa mehua. Eli meidän lingolla ainakin suhde menee niin, että 10kg omenaa = reilu 5 litraa mehua. Eli omenan painosta tulee noin 60% mehua.

Omenat paloitellaan isoiksi lohkoiksi, siemenet poistetaan ja palat lingotaan mehulingossa. (itse valutin mehun suoraan isoon 5 litran kattilaan jossa mehu oli helppo keittää) Poista mehun pinnalta vahva ruskea vaahto reikäkauhalla ja kun mehu kiehahtaa, poista uusi mahdollinen tullut vaahto. Lisää sokeria haluamasi määrä ja keitä mehua niin kauan että sokerit sulaa, eli noin pari minuuttia. Anna jäähtyä, pullota ja pakasta tai nauti heti :)


 Lopuksi täytyy paljastaa, että kun olimme tehneet mehua 15 litraa päätimme hakea oman mehulingon! (lainassa oleva oli todella vanha) Ostimme isomman ja sellaisen jossa on kunnon säiliö kuorimössölle. Jos saisimme tehdä muutaman vuoden sillä omenamehua, se maksaisi kyllä itsensä takaisin. Netissä suositeltiin tuoremehuasemia ja kirjoitettiin, että mehulingon kanssa mehun tekeminen olisi vaivalloista, mutta edes tuolla vanhalla koneella minusta se ei ollut vaivalloista! Mehun tekeminen oli helppoa ja mehu oli raikasta ja hyvän makuista! :) Oppisin asiasta mielelläni myös lisää, joten jos sinulla on tietoa mehun tekemisestä mehulingolla, otan sen mielelläni vastaan :)


Lisäys 11.9.2013 
Ihanan oranssia mehua sain, kun laitoin punaista omenaa (alla) ja talviomenaa 50/50 suhteella. Muovipulloissa olevassa mehussa on enemmän punaista omenaa.
Mukaan laitoin myös keittämisvaiheessa muutaman oksan minttua. Jostain luin, että sen pitäisi raikastaa kivasti omenamehua. Me ei ihan hirveästi siitä tykätty, jotenkin tuli ruohomainen vivahde mehuun :D Tähän mennessä mehua on tehty 34 litraa! Jes! Yli puolet on annettu sukulaisille ym heti juotavaksi, pakkasessa on ehkä 10 pulloa :)
VINKKI: Me ollaan juotu omenamehu plissattuna kivennäisveteen, nopea tapa tehdä itse limpparia, aivan ihanaa! :D

Lisäys 27.9.2013
Mehua on tehty tähän mennessä 39 litraa ja lisääkin teen vielä talviomenista. Mehun säilyvyydestä sitten asiaa, pisin aika minkä mehu on selvinnyt jääkaapissa juomatta oli 3,5 viikkoa, eikä ollut vielä siihen mennessä mennyt miksikään. Epäilen, että menee helposti tuosta vielä kauemminkin! Tuo testaus on vaan niin hankalaa, kun mehu on niin hyvää, että se juodaan aina pois :D Se että olen keittänyt mehun ja lisännyt sokeria auttaa kyllä suuresti säilyvyydessä. Pääsääntöisesti olen tehnyt mehua niin että 5 litraan laitan 4 dl sokeria.

Lisäys 8.10.2013
Mehussa on hirmuisen paljon energiaa ja olen kuullut, että diabeetikoilla tämä nostaa verensokerit nopsasti ylös. Eli kannattaa lantrata mehu kunnolla veteen. Tai tietysti tämä mehu onkin passeli apu jos verensokerit on päässyt liian alas. Mehua tehty yhteensä 43 litraa :)

Lisäys 4.11.2013
Mehua tuli sitten tältä vuodelta yhteensä 47 litraa, pakkaseen jäi ehkä 10 pulloa. On ollut kyllä suosittua tuo tuoremehu :) Talviomenia on vielä hieman tallella, mutta nyt saa mehun teko riittää, syödään loput omenat ihan tuoreeltaan :)

Lisäys 18.10.2015
Jäljelle jäävän omenamössön hyötykäytöstä asiaa!
Tein omenasta ja karviaisesta mehua eilen ja kokeilin jäljelle jäävän massan hyötykäyttöä. Minulla oli kaksi 10 litran ämpäriä täynnä talviomenaa ja 3 litraa kokonaisia vihreitä karviaisia. Linkosin nämä kaikki mehuksi jota tuli (talviomenan kuivuudesta johtuen vain) 3 litraa, lisäsin tähän 3 dl sokeria ja kiehautin mehun, pullotin sen ja laitoin pakkaseen. Jäljelle jäi noin 6 litraa kuori-, hedelmänliha- ja karviaismössöä. Jaoin määrän kahteen osaan ja keitin sokerin ja veden kanssa pehmeäksi. Lisäsin tähän kuuteen litraan 4 dl sokeria ja 4 dl vettä. Ilman vettä massaa ei saanut keitettyä. Soseutin massan huolellisesti noin neljä kertaa sauvasekoittimella. Massasta ei saa millään niin sileää kuin omenan lihasta tehdystä soseesta, mutta mielestäni sose oli hyvää. Kokeilimme tätä karkeampaa sosetta nyt aluksi kaurapuuron ja turkkilaisen jogurtin joukkoon ja se oli todella hyvää! Yllätyin kyllä positiivisesti! Soseessa oli todella paljon makua! Sose sopii myös täydellisesti omenakakkuun johon ohje löytyy täältä! Kokeilen massaa vielä muillakin tavoilla ja tulen sitten tänne lisäämään vinkit teille.
Kehittelin piirakkaohjeen johon sose sopii todella hyvin, sen ohje löytyy täältä.


Sose ei ole kovin kaunista, 
mutta kuitenkin maukasta!

3 litraa linkoamisesta jäljelle jäänyttä omenamassaa
2 dl sokeria
2 dl vettä

Keitä pehmeäksi ja soseuta useaan kertaan.
Sokeria oman maun mukaan!

Terveisin Taru

perjantai 23. elokuuta 2013

Omena-karviais-hyydykekakku

Moi!
Kun keitin omenaa soseeksi sain vision joka oli pakko heti toteuttaa (onneksi oli vieraita tulossa :D), nimittäin hyydyke/juustokakun omenasoseesta jota olin tekemässä :)  Ajattelin, että karviaisten siemenet näyttäisi soseessa kakun päällä hienoilta ja omenasta saisi kivan ja pehmeän moussen. Sose on melko keltaista normaalisti joten lisäsin siihen ihan pienen pisaran vihreää elintarvikeväriä, cocktailtikun kärjellinen riitti.  Sokerin määrän saat parhaiten itse maistelemalla täytettä. Täytteen makeus riippuu täysin tekemäsi soseen makeudesta. Pinnalla oleva sose saakin olla raikkaampaa, mutta täyte saisi olla makeampi. Tämä kakku on todella pieni, siitä saa noin 8 palaa. 


Nonparelleilla ja valkosuklaa-spritsauksilla saa helposti kakusta juhlavan näköisen :)


Omena-hyydykekakku: 
18cm irtopohjavuokaan

Pohja:
100 g kaurakeksejä
40 g voita sulatettuna

Täyte:
2 dl kermaa
2,5 dl turkkilaista jogurttia (tai 200 g maustamatonta tuorejuustoa)
2 dl omena-karviaissosetta
noin 1,5 dl sokeria (maistele!)
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunan mehua
4 liivatelehteä

Pinnalle:
n. 2,5 dl omena-karviaissosetta
pienen pieni pisara vihreää elintarvikeväriä
1 rkl vettä
1 liivatelehti

Koristeluun valkosuklaata ja nonparelleja

Murskaa kaurakeksit ja lisää sulatettu voi. Painele 18cm vuoan pohjalle. Juusto- ja hyydykekakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma. Lisää kermavaahdon joukkoon turkkilainen jogurtti (tai tuorejuusto) ja omenasose. Kiehauta sitruunanmehu lasissa mikrossa ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä ainakin tunti ennen kuin lisäät soseen sen pinnalle. Laita pintasoseen liivatelehti likoamaan veteen n. 5 minuutiksi. Kiehauta vesi lasissa mikrossa ja sulata yksi liivatelehti siihen ja lisää se soseeseen. Levitä sose päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa useita tunteja. 




Terveisin Taru

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kaneli-omenakakku

Heips!
Tätä omenakahvikakkua olen tehnyt monta vuotta ja nyt omenakauden kunniaksi jaan ohjeen kanssanne. Tämä ohje on Suomalaisen kirjakerhon Hyvää ruokahalua!-kirjasta. Ohje on kirjassa nimellä Unelman pehmeä kaneli-omenakakku. Kirjaan on kerätty lukijoiden leivontaohjeita ja ohjeen lopussa lukee tämän kakkuohjeen olevan Paula Seppälän, Luumäeltä, terveisiä vaan sinne! ;D Kirjassa kakku on mitoitettu 1,5 litraiseen vuokaan, olen muuttanut ohjeen 2 litraiseen sopivaksi. Kakku on aivan ihanan makuista ja siitä saa mukavaa vaihtelua peruskahvikakkuihin. Olen saanut kehuja tästä kakusta ja ohjetta on jaettu ystäväpiirissä paljon :) Tein taikinan puolitoista kertaisena ja sain siitä (pienen) 2 litraisen, 1,5 litraisen ja 1 litraisen kakun.


Keitän syksyisin omenoista vähäsokerista omenasosetta talveksi pakkaseen. Tänään keitin omenasta ja viimevuotisesta karviaisesta sosetta 5,5 litraa ja sekin oli vasta alkua tässä hommassa... Omenaa on puut pullollaan! :) Laitan vihreää karviaista joukkoon raikastamaan ja antamaan kunnolla makua soseeseen, kun omena on niin mieto. Mielestäni karviainen vahvistaa omenan makua, mutta ei jyrää sitä alleen. Laskeskelin että soseesta 1/10 olisi karviaista. Tämä sose on aivan ihanaa lasten (ja aikuistenkin) puuroihin, vispipuuroksi ja varsinkin tähän kakkuun! Jos keität itse pelkästä omenasta soseen, suosittelen käyttämään hapanta omenaa, mieto omena ei anna kakkuun mitään makua.


Unelman pehmeä kaneli-omenakakku: 2 litraiseen vuokaan (iso kakku)
3 kananmunaa
2 dl sokeria
150 g voita sulatettuna
3 dl kermaa
2 dl omenasosetta
5 tl kanelia
3 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa (itse laitan jauhettua 1-2 tl)
5 1/2 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää kerma, sulatettu voi ja omenasose. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti sekoittaen taikinaan. Sekoita tasaiseksi, kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti. Kokeile tikulla kypsyys.
Minä sekoitan sulatetun voin, kerman ja omenasoseen yhteen ja lisäilen vuorotellen jauhojen kanssa muna-sokerivaahtoon.

Kyllä on tänä vuonna mahtavan kokoisia nuo valkeakuulaat! :)
Tuo isoin 2 litran kakku jäi pieneksi, kun jaoin taikinan niin moneen vuokaan, mutta jos teet yhden 2 litraisen kakun, siitä tulee tosi komia ja iso kakku :)

Terveisin Taru

tiistai 20. elokuuta 2013

Juustoiset pekonipiirakat

Moikka!
Muutamassa blogissa on pyörinyt ihania pikkusuolaisia ja piirakoita. Suklaapossu teki ihania pieniä piirakoita ja Mimmi myöskin. Kun tarve kahvipöytätarjottavalle tuli, päätin että teen pieniä piirakoita ison sijasta. Normaalisti tästä taikinasta saa pellillisen piirakkaa ja nyt tein muffinssipelleissä 24 pientä. Täyte syntyi siitä mitä jääkaapissa oli :) 


Rahkavoitaikina:
250 g voita
250 g maitorahkaa
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Pehmeä voi ja jauhot nypitään, lopuksi lisätään rahka. Taikina on aika tahmea ja vaatii käsittelyyn jauhoja. Kauli taikina joko pellille tai pöydälle, riippuen minkälaisia piirakoita teet. Muffinssipellin kolot voidellaan.

Pohjan voi tehdä gluteenittomana
vaihtamalla jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen! 
Jos teet gluteenittomana näitä pieniä piirakoita niin taikina on vaikeampi kaulita ja se hajoaa helposti niin raakana kuin kypsänäkin, mutta onnistuu kyllä.

Täyte:
1-2 pkt pekonia
1 iso sipuli
2,5 dl Valion kolmen juuston kermaa
2 munaa
pari dl juustoraastetta
Koskenlaskija-juustoa (pari pientä palaa aina taikinakupin pohjalle ennen täytettä)
1 iso suippopaprika
mustaa pippuria

Pekoni ja sipuli paistetaan. Kulhossa sekoitetaan kerma ja munat johon lisätään muut ainekset. Jaa täyte kuppeihin. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.

Isoäidiltä perintönä tulleet piparkakkumuotit toimivat oivana muottina tässä. Tein taikinasta noita isoja kukkia ja ne olivat juuri sopivan kokoisia muffinssipellin koloihin. Aluksi pelkäsin, että kukan muoto häviää uunissa, mutta hienosti se pysyi :)


Samalla kun uuni oli päällä, tein vielä kaksi pellillistä masaliisaa (ohje tästä). Toinen pellillinen lähti muille suille :)

Terveisin Taru

maanantai 19. elokuuta 2013

Murea mustikkapiirakka

Hei!
Sain joskus siskon luona tälläistä ihanan mureaa mustikkapiirakkaa ja ihastuin heti! :) Ohje on Raisiolta täältä. Tein piirakan 26cm irtopohjavuokaan. Mustikoita en saanut ihan litraa mahtumaan.  Ohjeesta ottaisin ensi kerralla paljon sokeria pois! Mustikoiden joukkoon tulee ohjeen mukaan 1dl sokeria, laittaisin ainakin puolet vähemmän. Mustikat olivat aivan liian makeita... Tämän piirakan pohja on ihanan mureaa kaurahiutaleiden ansiosta ja mustikat ovat kuin kastikkeena päällä :)



Murea mustikkapiirakka:
150 g margariinia
1 dl sokeria
2,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
1 l mustikoita
1 dl sokeria (puolet riittää)
0,75 dl perunajauhoja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää margariini-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 28 cm).
Sekoita keskenään mustikat, sokeri ja perunajauhot. Kaada täyte pohjan päälle.
Paista uunin keskitasolla 35-40 minuuttia.


Terveisin Taru

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kahvisuklaasaippua

Moi!
Kahvisaippua on helpointa saippuaa mitä voi tehdä valmiista massasta. Sulatettuun massaan lisätään vaan kahvinpuruja, ei värejä eikä hajuja ollenkaan. Mitä enemmän puruja, sen tummempi ja karheampi saippua. Kahvinpurut kuorivat ihoa ja neutralisoivat hajuja joten olen tykännyt käyttää sitä keittiössä. Tein kahvisaippuaa tällä kertaa makukahvista, sellaisesta jossa luki: suklaa-vanilja-karamelli-kahvi, eikö kuulosta ihanalta ;) Purujen lisäämisen jälkeen en kuitenkaan saanut haluttuja tuoksuja joten lisäsin ihan vähän dark chocolate- ja vaniljatuoksuöljyjä. Päälimmäisenä tuoksuu nyt suklaa ja kahvi. Tästä tuli aivan ihanan tuoksuinen saippua ;D 


Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Olen teistä kaikista todella iloinen :)

Terveisin Taru

lauantai 17. elokuuta 2013

Valkosuklaa-Mustikkajuustokakku (18cm)

Hello!
Sain komean määrän mustikkaa josta piti ensimmäisenä tehdä tietysti rahkaa :) Sitten sain tehdä ihan pienen ja suloisen juustokakun eräälle läheiselleni. Valkosuklaa ja mustikka on kyllä mahtava parivaljakko :) Onnistuin laittamaan juuri oikean määrän valkosuklaata, että kakkuun tuli kunnolla makua. Kakku on pieni, vain 18cm ja siinä on suklaan lisäksi vielä 4 liivatelehteä, koska tykkäämme kunnolla leikkaantuvista juustokakuista. Jos tykkäät pehmeämmästä kakusta, voit huoletta vähentää liivatteiden määrää ainakin yhdellä. Kakusta syö noin 8 henkeä.



Valkosuklaa-Mustikkajuustokakku: 18 cm vuokaan
100 g kaurakeksejä
50 g voita

2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
80 g valkosuklaata
4 liivatelehteä
2 rkl sitruunanmehua

2-3 dl mustikoita
1,5 dl vettä
0,5 dl hyytelösokeria

Murskaa kaurakeksit ja lisää sulatettu voi. Painele 18cm vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. 
Juustokakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma ja sokerit. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen 20 sekunnin välein (valkosuklaa palaa tosi helposti ja on sen jälkeen käyttökelvotonta) Anna suklaan jäähtyä muutamia minuutteja ja sekoita sitten joukkoon tuorejuusto. Sekoita kermavaahto ja suklaa-tuorejuustoseos yhteen. Kiehauta sitruunanmehu lasissa mikrossa ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä ainakin tunti ennen kuin lisäät mustikat. Kaada hyytyneen pinnan päälle niin paljon mustikoita, että pinta peittyy. Keitä hyytelösokeri ja vesi paketin ohjeen mukaan ja kun se on hieman jäähtynyt, lusikoi mustikoiden päälle sopiva määrä hyytelöä, niin että mustikat peittyvät. Anna hyytyä jääkaapissa.

Sivelin kukkien taakse valkosuklaata, ettei ne saisi kosteutta kakun pinnasta ja menisi piloille liian äkkiä.

Terveisin Taru

perjantai 16. elokuuta 2013

Ananas- ja Mustikkasaippuat

Moi!
Tein uutuussaippuoita ja olivat kyllä ihan mielenkiintoisia. Ananassaippua tuoksuu jokseenkin ananakselta ja hyvältä. Mutta, jos sokkona haistaisi tietämättä mistä hajusta on kyse, ei tätä ehkä tunnistaisi... Ihana tuoksu on kuitenkin :) Väriksi en halunnut ihan kokonaan keltaista, kun sitruunasaippua on jo keltainen joten laitoin joukkoon hieman punaista. Glitteriäkin oli ihan pakko hiukan lipsauttaa ;)


Mustikkasaippua sen sijaan on aika outo. Asia johtunee siitä, että mustikka ei kovin miltään tuoksu joten sitä on ehkä vaikea kopioida tuoksuöljyyn... Itse pidän tuoksua omituisena ja makeana. Silti sanoisin sen olevan kiva :) Sinisen lisäksi laitoin häivähdyksen punaista väriä.

Ihana kimaltava ananasperhonen :)

 Terveisin Taru

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sydämen surujen kakku

Heips!
Tämän herkullisen kahvikakun tekee älyttömän nopeasti koska ainekset vaan sekoitetaan keskenään. Tämä on tuoreena ihanan pehmeää ja maku paranee vaan vanhetessaan kuten usein kahvikakuissa käy :) Päälle sulatin suklaata. Olen tehnyt joskus tälläisen kakun osanotoksi surevaan kotiin, mielestäni kakun nimi on niin kaunis, että se sopi hyvin siihen tilanteeseen. 


Sydämen surujen kakku:
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
150 g voita
250 g maitorahkaa
1/2 dl maitoa
2 munaa

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään isossa kulhossa tai yleiskoneen kulhossa. Joukkoon rikotaan munat, kaadetaan maito, sulatettu rasva ja rahka. Sekoitetaan yhteen vahvalla puukauhalla tai yleiskoneen taikinakoukulla. Taikina on todella vahvaa. Paistetaan 2 litraisessa kahvikakkuvuoassa, 180 asteessa noin 50-60 minuuttia.

Terveisin Taru

tiistai 13. elokuuta 2013

Vadelmaviinerit

Hei!
Tämä on sellainen tosi nopea tarjottava kahvipöytään. Ihan ensimmäisenä vatkataan ohjeen mukaan vaniljakreemi ja laitetaan se jääkaappiin tekeytymään. Voitaikinalevyt sulatetaan ja leikataan puoliksi, voidellaan reunat, pursotetaan vaniljakreemirengas ja vadelmamarmeladia keskelle, paistetaan 225 asteessa n.12 minuuttia. Jos haluaa, voi viinerit koristella tomusokerin ja veden/sitruunamehun sekoituksella. Nopeaa ja hyvää! :)



Terveisin Taru

lauantai 10. elokuuta 2013

Savulohitahna

Moi!
Usein tulee tehtyä tälläistä savukalatahnaa. Eräs päivä ystäväni sai kahvipöydässä tätä ankkurinnappien päällä. Olen laittanut tätä ruissipseille, ruisleivälle, karjalanpiirakoille ja voitaikinasarviin. Omat suosikit on ruissipsit ja voitaikinasarvet. Ruissipsit on vaarallisia, ihanan pieniä suolaisia ja rouskuvia namupaloja... ;) Ohje lainattu Kinuskikissalta täältä ja sitä on muokkailtu hieman.


Savulohitahna:
250-300 g lämminsavulohta
300 g maustamatonta tuorejuustoa

1 ruukku tilliä 
1 ruukku ruohosipulia 
1 dl kermaa
sitruunan mehua maun mukaan
mustapippuria


Silppua yrtit (minä leikkaan saksilla :)) ja hienonna kala (tarkista ruodot pois). Lisää loput ainekset joukkoon ja sekoita kunnolla.


Tälläisiä minisarvia tuli joskus juhliin tehtyä. Olen tehnyt pari kertaa isonakin, mutta pienet on kyllä kivempia.

Laitetaan tämäkin kuva, kun joku kuitenkin kiinnostuu miten sarvet tehdään :) Isossa sarvessa käytetään tietty enemmän taikinaa ja se rullataan ylös asti.

Terveisin Taru

torstai 8. elokuuta 2013

Vadelma-Jogurttipiirakka

Moi!
Tein Maistuis varmaan sullekin-blogin Katjan ohjeella taas jogurttipiirakkaa, tällä kertaa vadelmista. Ohje löytyy tästä linkistä. Kopioin ohjeen myös tuonne alemmas. Käytin voin tilalla juoksevaa kasvirasvaa. Juoksevan kasvirasvan määrän voi kääntää suoraan deseiksi, eli tämän ohjeen 125g voita = 1,25dl juoksevaa kasvirasvaa. En maussa enkä koostumuksessa huomannut voin ja kasvirasvan eroa. Olen kokeillut kaikenlaisia leivonnaisia kasvirasvalla, enkä ole huomannut suuria eroja, ainoa ero on se, että kasvirasvalla tulee (hyvässä mielessä) pehmeämpiä leivonnaisia, pullat, muffinssit, piirakat yms. Kasvirasva saattaa jakaa mielipiteitä, itseä häiritsee e-koodit ja terveellisyydestä en lähde väittelemään. Mutta käytit mitä tahansa rasvaa suosittelen piirakkaa lämpimästi, sillä tämä on kyllä tosi nopea ja herkullinen ohje! :)


Vadelma-jogurttipiirakka

Pohja:

125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl maustamatonta jogurttia
1 muna

Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria

Pinnalle:
4 dl vadelmia

Sulata voi. Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää niiden joukkoon vähän jäähtynyt voisula, jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle vadelmat. Paista 175 asteessa 50 minuuttia, kunnes täyte on kokonaan hyytynyt.

Terveisin Taru

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Suklaa- ja Laventelisaippuaa

Moi!
Tein viikonloppuna suklaasaippuaa ja laventelisaippuaa. Suklaasaippua on niin ihanaa, että siitä voisi vaikka haukata ;) Saippuassa on tummaa suklaata sulatettuna ja suklaantuoksuista tuoksuöljyä. Suklaata on puolta kiloa kohti 4 palaa ja aika tummaksi silläkin tuli saippua, eli vähempikin riittäisi.


Laventelisaippuassa on massa, värit ja tuoksuna laventeli-tuoksuöljy. Tuoksu on hieman vanhanaikainen ja aidon laventelin tuoksuinen. Pienet valkoiset pisteet ovat valkoista saippuaväriä.


Terveisin Taru

maanantai 5. elokuuta 2013

Täytekakut kastejuhlaan

Heippa!
 Viikonloppuna sain tehdä täytekakut pienen pojan kastejuhlaan :) Molemmat kakut ovat kaakaosokerikakkuja, toinen kakku on 6 munan (26cm) ja toinen 4 munan (24cm). Kostutus Frezza mocca-juomalla. Molemmissa on superminttutäyte johon ohje löytyy täältä. Toisesta kakusta haluttiin pojalle sopiva, eli siniset pursotukset ja siniset kukat, kakun keskelle juuri ennen tarjoilua nostettiin minun tekemä vauvakoriste josta kuva alempana. Toisen kakun päälle haluttiin suklaaganache ja suklaakermapursotukset joihin ohjeet löytyy samasta linkistä kuin täytteenkin. 
Onnittelut perheelle pienestä tulokkaasta ja onnea pienelle pojalle nimen saamisesta! :)



Petunia-muotti on uusi hankinta ja oli ensimmäistä kertaa käytössä, tykkäsin kovasti kukista, olivat jotenkin herkkiä :)


Valkosuklaalla tein ganacheen marmoroinnin ja reunoille tuli ruusupursotus.


Terveisin Taru