Tarun Taikakakut

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Nopea kesäinen mansikkakakku

Moi!
Rakas tyttäreni täytti viikonloppuna 8-vuotta ❤ Juhlat pidettiin sankarin toiveesta Leos leikkimaassa, mutta en voinut olla tekemättä hänen kunniaksi kakkua ❤ Tein kakun kääretorttupohjasta, välissä mansikkahilloa ja punaherukka-mansikkarahkaa ❤ Oli todella hyvää ❤ Onnea rakas lapseni 😘❤


Punaherukka-mansikkarahka:
2 dl kermaa vatkattuna + 1 prk maitorahkaa + 1 dl sokeria + 2 tl vaniljasokeria + 2 rkl vaniljakreemijauhetta + 1½ dl soseutettuna punaherukkaa + 3 dl mansikoita paloina.
Laitoin täytettä väliin ja myös päälle. 

Lopuksi 2 dl kermasta vaahto pursotettuna reunoille ja päälle vadelmia, mansikoita, rypäleitä ja omasta pihasta lemmikin kukkia.


Terveisin Taru

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Tyttäreni 10-vuotissynttäreiden tarjoilut

Hei!
Tässä vielä kuvia tytön synttäreistä tammikuulta. Kokosin tarjottavista listan ja leivonnaisen nimeä klikkaamalla pääset ohjeisiin. Tällä kertaa tyttö ei halunnut mitään teemaa. Valitsin itse punaista ja pinkkiä ilmapalloihin ja pilleihin ❤💕 Juhlat pidettiin kahdessa erässä joten osa kuvista on otettu toisesta kattauksesta ja osa toisesta. Onnea rakas lapseni ❤💕


Tarjolla oli nämä herkut!
Klikkaa nimeä niin pääset ohjeeseen!







Terveisin Taru

tiistai 22. helmikuuta 2022

Tyttären 10-vuotissyntymäpäivän täytekakut

Moi!
Jatketaanpa sitten vielä näitä tytön synttärijuttuja 😊 Tyttö ei halunnut mitään teemaa tällä kertaa. Sain vapaat kädet kakkuihin ja päädyin tekemään sisällöltään oikein perinteiset täytekakut jotka sopii hyvin lasten juhliin. Koska meillä oli juhlat taas kahdessa erässä niin tein kaksi pohjaa, 24cm ja 20cm. Pohjat tein gluteenittomina ja tein ne tällä ohjeella, kostutukseen käytin maitoa. Väliin tuli vadelmahilloa, mansikoita ja banaania paloina. Päälle vielä kermavaahtoa maustettuna vaniljasokerilla. Pursotukset ovat vispikermaa. Koristeena karhunvadelmia ja ruiskaunokin terälehtiä. Marengista pursotin tikkuihin numerot. Kivat ja hyvät kakut ❤




Terveisin Taru

maanantai 21. helmikuuta 2022

Täytekakku hääpäivän kunniaksi

Moi!
Eilisen 12-vuotishääpäivän ja miehen huomisen syntymäpäivän kunniaksi tänään herkuteltiin täytekakkua ❤️💕 Kakun tuoma piristys tuli tarpeeseen ❤️💕 Väliin tulevan vaahdon koostumus oli unelman pehmeä joten laitan ohjeen tänne talteen. Tein sen niillä aineilla mitä kaapista löytyi ja sattumalta oli hyvin onnistunut yhdistelmä. Koristeluun sopi hyvin joululta jääneet sydänmarmeladit ❤️💕



Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä ennen kuin täytät sen. Jaa pohja kahteen tai kolmeen yhtä suureen osaan mielesi mukaan. 

Täytteeksi:

mansikkahilloa
mansikoita paloina

Mansikkainen vaahto:
4 dl kermaa
1 prk (200g) valmista vaniljakreemiä
1 prk (200g) mansikkajogurttia
2 tl vaniljasokeria
2 tl sokeria
3-4 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon loput ainekset. Lisää vaniljakreemi hyvin vatkaten yksi ruokalusikallinen kerrallaan. Kasaa kakku kerroksittain. Kostuta pohjia maidolla (mulla meni koko kakkuun 1 dl maitoa). Laita sitten pohjan päälle hilloa, mansikoita ja vaahtoa. Loput vaahdot voit pursotella kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. 


Terveisin Taru

tiistai 15. helmikuuta 2022

Broiler-hedelmätahna kaurasipseille

Moi!
Halusin tarjota tytön synttäreillä jotain uutta suolaista. Ja sen piti olla myös mahdollisimman gluteenitonta. Pikkunaposteltavat ovat aina suosittuja niin päädyin kaurasipseihin jotka ovat lähes gluteenittomia ja niille joku täyte. Olen tosi monta kertaa tarjonnut ruissipsejä ja savulohitahnaa ja nyt halusin jotain vaihtelua. Googlettelin erilaisia broiler- tai kanatäytteitä ja löysin Pullahiiren blogista kivan oloisen broilervoileipäkakun jonka täyte kuulosti herkulliselta (sitä kakkuversiota on muuten testattava! 😋). Testasin täytettä kaurasipsien kanssa ja se oli todella hyvää! Täyte oli aika voimakas, niin kuin voileipäkakkuun sopii, mutta täyte oli sipseihin liian vahva. Muokkailin täytteen omaan makuun sopivaksi eli vähensin kurkuman ja curryn määrää ja lisäsin hedelmiä ja broileria. Tein alla olevan täytteen kaksinkertaisena, siksi ohje sisältää useamman puolikkaan purkin tms 😁

Juhlien jälkeen tein lopusta tahnasta kolmioleipiä ja ne oli älyttömän ihania! ❤

Tällä ohjeella tehty tahna riittää yhteen kaurasipsipussiin. Ja sitä tulee yksi pursotuspussillinen.


Broiler-hedelmätahna kaurasipseille:
200 g kypsennettyä broileria (Atria Vuolu, pehmeä savu)
½ paprika
½ prk ananasmurskaa
1 mango (n.2dl mangoa pieninä paloina)
½ ruukkua ruohosipulia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
75 g ranskankermaa
½ tl kurkumaa
1 tl currya
¼-½ tl suolaa
mustapippuria
2 rkl sitruunan mehua

Pilko pieneksi broilersiivut, paprika, mango ja ruohosipuli. Purista ananaksesta osa nesteestä pois. Säästä ananaksen mehu jos haluat löysentää tahnaa myöhemmin niin se onnistuu mehulla. Yhdistä sitten kaikki aineet keskenään.  Pursottele tai annostele lusikalla sipseihin juuri ennen tarjoilua. Täyte pehmentää sipsin nopeasti.

Tein ensimmäisen testitahnan tuoreesta mangosta ja toisen tein pakastetuista mangon paloista ja molemmat oli hyviä.


Terveisin Taru

lauantai 12. helmikuuta 2022

Minttusuklaaleivokset - Minttusuklaapiirakka (Gluteeniton ja laktoositon)

Moi!
Makeana leivoksena tyttäreni synttäreillä oli minttusuklaaleivoksia. Olen menneinä vuosina tehnyt näitä paljonkin koska ovat monelle mieleen. Nyt olikin kiva tehdä näitä pitkästä aikaa 😊 Ohje on Kinuskikissan ja se löytyy täältä. Olen suurentanut ohjeen pellillisen kokoiseksi tänne blogiini. Muokkailin myös aineksia omiin tarpeisiin sopiviksi. Mm. suklaiden ja jauhojen osalta. Tämä on todella ihanaa herkkua! 🤪 


Minttusuklaaleivokset
(Pellillinen)

Ohje on Kinuskikissan ja se löytyy täältä. Olen suurentanut ohjeen pellillisen kokoiseksi ja muokannut aineksia itselle sopiviksi.

Pohja:
75 g tummaa suklaata
75 g laktoositonta maitosuklaata
300 g voita
6 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl kaakaojauhetta
3 dl karkeita gluteenittomia jauhoja 
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa

Kostutus:
1 dl maitoa

Täyte:
225 g voita
7½ dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
8 tl piparminttuaromia
(vihreää elintarvikeväriä)

Kuorrute:
150 g voita
70 g tummaa suklaata
170 g maitosuklaata

Koristeeksi nonparelleja

Paloittele suklaat rouheeksi. Sulata ja jäähdytä voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahtoon vuorotellen voisulan kanssa. Lisää joukkoon lopuksi suklaarouhe. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä 200 asteessa uunin keskitasolla n. 15 min. Anna pohjan jäähtyä. Kostuta maidolla.

Vatkaa pehmeä rasva ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri ja piparminttuaromi ja vatkaa tasaiseksi. Voit halutessasi värjätä kreemin vihreäksi. Levitä tämä jäähtyneen pohjan päälle ja laita kovettumaan jääkaapiin.

Mittaa kattilaan rasva ja suklaat. Lämmitä vesihauteessa, kunnes suklaa on sulanut rasvan joukkoon. Jäähdytä hetki ja levitä sitten täytteen päälle. Tasoita lastalla sileäksi. (Vinkki: tasoitettuasi kuorrutteen ravista peltiä hieman – tämä auttaa lastanvetojen häivyttämisessä.) Jähmetä jääkaapissa.

Terveisin Taru

torstai 10. helmikuuta 2022

Gluteenittomat pitsahyrrät

Moi!
Yhtenä suolaisena tarjottavana tytön juhlissa oli gluteenittomat pitsahyrrät. Ja oli muuten ihan ainoa ja viimeinen kerta kun näitä teen 😂 Sen verran hankalaa oli gluteenitonta rahkavoitaikinaa käsitellä. Tein hyrrät omalla rahkavoitaikina-ohjeellani joka löytyy esimerkiksi täältä. Vaihdoin vain vehnäjauhot gluteenittomiin tattarijauhoihin. Taikinaa oli hirveän vaikea käsitellä! Lastan kanssa rullasin sitä ja se hajoili ja repeili kokoajan... Ihan hirveää 😩 Ehkä ei olisi pitänyt tehdä taikinaa tattarijauhoista. En tiedä. Ihan kivan makuisia olivat, täytteissä oli hyvin makua. Perinteiseen lehtevään vehnäjauhohyrrään verrattuna nämä olivat kuitenkin kuivempia. 


Gluteenittomat pitsahyrrät:

Rahkavoitaikina:
250 g laktoositonta voita
4½ dl karkeita gluteenittomia jauhoja tai tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
250 g maitorahkaa
1 tl psylliumia

Sekoita/nypi keskenään pehmeä voi ja kuivat aineet. Lisää lopuksi rahka. Käytä käsittelyssä jauhoja. Kaulitse taikina jauhotetulla alustalla levyksi (liian paksuksi jätetty taikina voi olla leivoksessa kuivahkon oloinen). 

Täyte:
n. ½ prk aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
200 g savukalkkunaa
1 prk ananasmurskaa
150 g juustoraastetta
noin 2 dl purjoa
pippuria
oreganoa

Levitä veitsellä tai nuolijalla pohjan päälle noin ½ pakettia tuorejuustoa ja ripottele tämän päälle kunnolla juustoraastetta. Ripottele päälle kalkkunasuikaleet ja pilkottua purjoa. Puristele ananaksesta mehua pois ja ripottele sekin vielä päälle, lopuksi rouhi pippuria ja vielä juustoraastetta. Rullaa taikina varovasti rullalle ja leikkaa se n. 2cm siivuihin. Asettele hyrrät varovasti pellille. Tästä taikinasta saa noin 24 hyrrää eli 2 pellillistä. Paista 225 asteessa noin 13-14 minuuttia.

Terveisin Taru

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Karhunvadelmacharlotta 24cm (G ja L)

Moi!
Toisena kakkuna tytön synttäreillä oli tämä karhunvadelmacharlotta. Tämä oli tosi ihanaa! 💜 Tässä on gluteeniton kääretorttu jonka sisällä on mun tekemää vadelma-karhunvadelmahilloa. Sisälle tein karhunvadelmista rahkan. Tämä oli juhlissa tosi tykätty kakku. Ihanan makuinen, raikas ja marjaisa ja suutuntuma kääretortussa on ihanan pehmoinen 💜 Koristeena kotipihasta kerättyjä ja pakastettuja ruiskaunokin terälehtiä 💜

Ohjeella tulee yksi 24cm kakku vaikka mulla on kuvassa 2 kakkua 😊 



Karhunvadelmacharlotta 24cm
(Gluteeniton ja laktoositon)

Kääretorttu:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

noin 4 dl vadelma-karhunvadelmahilloa 

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoitellen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.
Kun kääretorttupohja on jäähtynyt hieman kumoa se sokeroidulle leivinpaperille ja levitä päälle karhunvadelma-vadelmahilloa ja kääri se tiukaksi rullaksi leivinpaperin sisään. Anna kääretortun tekeytyä jääkaapissa tunnista pariin. Leikkaa kääretorttu 1cm siivuihin. Vuoraa 24cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka tai muu vuoka kelmulla (minä laitoin pohjalle leivinpaperia ja reunoille kalvot). Asettele kääretortun viipaleita reunoille ja pohjalle.

Karhunvadelmarahkatäyte:
reilu ½ litraa karhunvadelmia soseutettuna
200 g vaniljarahkaa
250 g maustamatonta maitorahkaa
4 dl kermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä

Sulata ja soseuta karhunvadelmat. Ota soseesta noin 1dl sivuun pieneen kattilaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma ja sokerit. Lisää rahkat ja loput karhunvadelmasoseesta. Kiehauta karhunvadelmasose joka on kattilassa ja sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää se sitten ohuena nauhana kerma-rahkaseokseen. Kaada täyte kääretortun siivuilla vuorattuun kulhoon niin että rahkaa on samassa tasossa kääretorttusiivujen kanssa. Älä laita rahkaan liikaa. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia. Kumoa hyytynyt kakku tarjoiluvadille.


Terveisin Taru

torstai 27. tammikuuta 2022

Gluteenittomat pursotettavat pikkuleivät Vihreät kuulat-marmeladilla

Moi!
Meillä vietettiin vanhemman tyttären 10-vuotissyntymäpäiviä viime viikonloppuna. Aloitan postaukset tarjottavista näistä pikkuleivistä. Lähdin nimittäin rohkeasti tekemään pursotettavia pikkuleipiä gluteenittomana 🤩 En löytänyt netistä mitään apuja tähän hommaan. Gluteenittomiin JA pursotettaviin pikkuleipiin ei vain ollut ohjeita. Ja kun olen hätäinen nainen enkä jaksa ihmetellä turhia, niin lähdit sitten vaan tekemään aiemmin hyväksi todetulla ohjeella rohkeasti gluteenittomia pikkuleipiä 😂 Vaihdoin vehnäjauhot vain tattarijauhoihin ja avot!  Upea pursotusjälki säilyi uunissa! Jee! Ja maku on ihana! Tattarijauhoissa on pientä hippua joka tuntuu suussa siltä kuin taikinassa olisi jotain pähkinäjauhetta. Siitä tykkäsin tosi paljon. Suutuntuma on muuten melko tyypillinen gluteenittomalle leivonnaiselle eli aika höttöinen. Siksi tein pikkuleivistä niin pieniä, että sellaisen voi nakata kerralla suuhun 😊 Jos joku siis tarvitsee herkullisiin ja gluteenittomiin pikkuleipiin ohjetta niin tässä olkaa hyvät ❤ 



Gluteenittomat pursotettavat vaniljapikkuleivät päärynämarmeladilla n.80-100 kpl
300 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
5 ½ dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri kuohkeaksi ja lisää kananmuna.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen.
3. Lusikoi taikina pursotinpussiin jossa on haluamasi tylla ja pursottele pikkuleipiä pellille jossa on leivinpaperi. Tasoita tarvittaessa lusikalla pikkuleipien keskustat marmeladia varten.
4. Lusikoi seuraavaksi marmeladia pieneen pursotinpussiin tai pakastepussiin ja pursota jokaisen pikkuleivän keskelle marmeladisilmä.
5. Paista pikkuleipiä 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Sain ohjeella pieniä pikkuleipiä 98 kappaletta.


Terveisin Taru

perjantai 7. tammikuuta 2022

Gluteeniton parsakaali-fetapiirakka (24-26cm)

Moi!
Tälläisen suolaisen piirakan tein uutena vuotena iltasyömiseksi. Ohjeen löysin Himoleipurin sivuilta, mutta pohjan jauhoja muutin sen mukaan mitä minulla oli kaapissa ja tein piirakan irtopohjavuokaan. Tämä oli tosi hyvää ja maukasta piirakkaa. Pohja oli täydellinen, oikein maukas ja siinä oli ihanaa purutuntumaa kauraleseiden ansiosta. Kokonaisuudessaan ihana piirakka! 😀
Leilan Himoleipuri-blogi on muuten ihania herkkuja pullollaan! ❤




Ohje kopioitu Himoleipurin blogista

Parsakaali-fetapiirakka ø24cm

Pohja:
100 g voita (lakt.)
1½ dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
1½ dl gluteenittomia kauraleseitä tai -hiutaleita
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl vettä

Täyte:
200 g parsakaalia (tuoretta tai pakastettua)
200 g fetajuustoa (lakt.)
10 kirsikkatomaattia
1 pieni punasipuli
2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa (lakt.)
½ tl mustapippuria
vajaa ½ tl suolaa
n. 2 dl juustoraastetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 24-26 cm). Jos käytät tuoretta parsakaalia, kiehauta parsakaalinuput 5 minuuttia vedessä, jossa ripaus suolaa.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi margariini (tai voi) joukkoon. Lisää vesi vähitellen ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita taikina tekeytymään jääkaappiin täytteiden esivalmistelun ajaksi.

Kuutioi fetajuusto, leikkaa osa kirsikkatomaateista puoliksi ja punasipuli pieniksi lohkoiksi. Painele parsakaalinupuista enin kosteus pois talouspaperilla.

Painele piirastaikina kostutetuin käsin (levittyi hyvin myös lusikalla) voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohjalle puolet juustoraasteesta. Asettele päälle parsakaalinuput, fetakuutiot, punasipulilohkot ja kirsikkatomaatit. Laita lopuksi päälle loput juustoraasteet.

Vatkaa munat ja ruokakerma keskenään. Mausta mustapippurirouheella. Kaada seos täyteaineiden päälle.

Paista piirakkaa uunissa noin 30-40 minuuttia.



Terveisin Taru

lauantai 1. tammikuuta 2022

Suklaajuustokakku jouluksi (G ja L, ø24cm)

Moi!
Tässä meidän jouluaaton kakku ❤ Tein kakun laktoosittomana ja gluteenittomana. Teen kaiken aina mahdollisimman laktoosittomana mutta nyt oli tarvetta myös gluteenittomuudelle. Kirjoitin ohjeeseen nyt erikseen tästä laktoosittomuudesta ja gluteenittomuudesta. Kakku oli oikein hyvää, samettisen pehmeää ja todella suklaista ❤ Gluteeniton joulupipari oli itsekseen melko tylsän makuinen ja kuiva, mutta toimi hyvin pohjassa kun mukana oli voita 😄 Fazerin sinisen ystävälle tämä Brunbergin laktoositon maitosuklaa ei maistunut yhtä hyvältä, mutta asiansa ajoi kyllä kakussa oikein mainiosti 😊👍

💕❤ Hyvää uutta vuotta kaikille! ❤💕



Suklaajuustokakku ø24cm
Gluteeniton ja laktoositon 

Pohja:
200 g gluteenittomia joulupipareita
80 g laktoositonta voita

Täyte:
4 dl laktoositonta kermaa (vispi- tai kuohu-)
400 g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
4 rkl sokeria
150 g laktoositonta maitosuklaata (Brunberg)
80 g maidotonta tummaa suklaata (Panda)
4 liivatelehteä
3 rkl vettä

Tee ensin keksipohja. Laita irtopohjavuoan pohjalle pingotettu leivinpaperi ja reunoille muovikalvot tai öljyä reunat ja jauhota ne tomusokerilla. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen 20-30 sekunnin välein. Anna suklaan jäähtyä muutamia minuutteja. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Sekoita kermavaahto ja suklaa-tuorejuustoseos yhteen. Kiehauta vesi kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mieluummin yön yli.

Suklaaganache:
1 dl laktoositonta kermaa
150 g laktoositonta maitosuklaata
50 g maidotonta tummaa suklaata

Lämmitä kerma kattilassa höyryävän kuumaksi mutta älä keitä. Ota kattila hellalta lisää veitsellä pilkottu suklaa joukkoon. Anna olla hetki. Sekoittele sitten varovasti niin kauan, että suklaat sulavat. Jos ganache tuntuu kovin juoksevalta anna sen hetki jäähtyä. Kaada sitten varovasti kakun päälle ja levitä ensin ganachea koko kakun päälle ja sitten vasta anna valua reunojen yli.

Koristeeksi laitoin laktoosittomasta maitosuklaasta lastuja, gluteenittomista joulupipareista murua, sulatettua laktoositonta maitosuklaata, piparipoikakoristeita ja tähden mallisia koristerakeita.



Terveisin Taru