Tarun Taikakakut

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Piimäpiirakka (pellillinen)

Moiks!
Leena-muori leipoo-blogin Leena teki jokin aika sitten piimäpiirakkaa josta kiinnostuin. Mimmikin oli samaista piirakkaa tehnyt ja hänkin kovasti piirakkaa kehui. Ohjeen kopioin Leena-muorin blogista täältä. Piirakka oli miedon makuista, makeaa ja hyvää, ihan uskomattoman pehmoista, mutta melko rasvaista. Siis rasva jäi sormiin ja tuntui suussakin vähäsen. Käytin piirakassa rasvana kokonaan voita, olisikohan voinut siitä johtua... Tätä olisi kokeiltava pienemmällä rasvamäärällä ja katsoa vaikuttaako se piirakkaan miten. Pohja on kostea ja raskas ja tosi pehmeä. Tämä oli ihan kivaa piirakkaa kaiken kaikkiaan, lapset tykkäsivät tästä tosi paljon :)


Piimäpiirakka (pellillinen)

Pohja: 
5 dl piimää 
5 dl sokeria 
7,5 dl vehnäjauhoja 
310 g margariinia tai voita sulatettuna 
2,5 tl leivinjauhetta 
1,25 tl soodaa 

Sekoitetaan kaikki ainekset tasaiseksi, levitä pellille leivinpaperin päälle. Paista 175-200 asteessa 20-30 minuuttia. Tarkista kypsyys. Jäähdytä.
(Minä paistoin 200 asteessa 25 minuuttia) 

Kuorrutus:
250 g tomusokeria ( = 5 dl) 
100 g sulatettua margariinia tai voita 
3 rkl vahvaa kahvia tai mehua tai maitoa 
1 tl vaniljasokeria 

Sulatetun rasvan joukkoon sekoitetaan muut aineet. Muista siivilöidä tomusokeri (tuli sileää ilmankin). Levitetään seos pohjan päälle. Koristele nonparelleilla tai strösseleillä. Leikkaa haluamasi mallisiksi paloiksi.

Päälliseen käytin maitoa, kun ihastuin Mimmin piirakan ulkonäköön. Tuntui silti, etten saanut kuorrutteesta niin valkoista kuin olisin halunnut.


Terveisin Taru

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Lempeä sitruuna-vaniljajuustokakku (24cm)

Moi!
Jes! Nyt se onnistui! Ihana sitruunajuustokakku mun makuun!
Kun kuulin, että saan vieraita, tiesin heti minkä kakun teen! Edellinen sitruunajuustokakkuni oli aivan liian voimakasta mun makuun ja asia jäi vaivaamaan. Otin siis uusinta kierroksen sitruunan kanssa. Nyt otin kaikki varman päälle ja suunnittelin kakun reseptin huolella :)

Tykkäsin muuten tosi paljon taas tuon Bastogne-keksin ja sitruunan yhdistelmästä. Ensimmäinen suupala otti hieman kielen alta, mutta makuun tottui heti. Viimeksi sitruunan happamuuteen ei tottunut millään ja jokainen pala otti kielen alta, hah! ;D
Tämä kakku oli lempeä ja raikas, pirteä ja pehmoinen, hyvää!


Lempeä sitruuna-vaniljajuustokakku 24cm

Pohja:
200 g LU Bastogne-keksejä
80 g voita

Täyte:
4 dl vispikermaa 
250 g (1 prk) mascarpone-tuorejuustoa
200 g (1 prk) Valion vaniljarahkaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
muutama pyöräytys vaniljamyllystä
1 dl sitruunan mehua (n. 2 sitruunaa)
1 sitruunan raastettu kuori
6 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto, vaniljarahka, sitruunan kuori ja puolet mehusta. Kiehauta loput sitruunan mehusta ja liota pehmenneet ja puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla. 
(Kermapursotuksiin menee noin 1dl kermaa)

Huomioita:
-Sitruunat ovat kovin erikokoisia ja eri tavalla mehukkaita, siksi merkitsin mehun määrän deseinä. 
-Voit käyttää myös kaupan valmista leivontaan sopivaa makeuttamatonta sitruunatäysmehua. 
-Sokerin määrää kannattaa tarkastella itselle sopivaksi.
-Voit myös lisäillä tai vähentää sitruunan mehua riippuen siitä millaisesta mausta itse pidät.
-Laitoin täytteeseen myös sitruspuristimeen jääneet hedelmälihat (2 tl).
-Kakkuun kannattaa ehdottomasti käyttää korkearasvaista tuorejuustoa, näin täytteestä tulee täyteläinen. Rasvan määrä vaikuttaa myös kakun happamuuteen. Mascarpone on korkearasvaisin tuorejuusto, se sisältää merkistä riippuen noin 40% rasvaa.



Tein yksi päivä äidille pellillisen ihanaa kinderpiirakkaa, ohje siihen löytyy täältä. Kinderpiirakka on tosi herkullista aina ja aina vaan... ;D

Terveisin Taru

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Mustikka-suklaawhoopies

Moi!
Joskus aikanaan ihan villiinnyin näistä monipuolisista whoopie-leivoksista ja kaiken makuisia ja kokoisia versioita tuli kehiteltyä.  Kehittelin silloin oman pohjaohjeen ja monia täytteitä. Ja julkaisin blogissa mukavan reseptipaketin erilaisista whoopieseista, se löytyy täältä. Tämä ohje onkin ollut jo kauan yksi suosituimmista resepteistäni ja on tällä hetkellä suosituimpien ohjeiden listalla sijalla 5. Kaikki tekemäni Whoopiesit löytyvät täältä.

Nyt on muutammassa blogissa vilahdellut mustikan ja suklaan yhdistelmä ja se on kiinnostanut minuakin. Yleensä mustikka yhdistetään valkosuklaaseen, mutta hyvin se meni tumman suklaankin kanssa. Nämä ei nyt räjäyttänyt tajuntaa, mutta olivat kuitenkin ihan hyviä. Melko miedon makuisia, ehkä siksi lapset tykkäsivät näistä kovasti :)




Whoopies-pohjat 25-35kpl täytettynä

125g pehmeää voita tai margariinia
1 ½-2 dl sokeria
1 muna
4 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhetta
½ tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
150g ranskankermaa
1 dl maitoa

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Hitaasti sekoittaen lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja nesteitä.
Pursottele pellille haluamasi kokoisia kasoja tai tee lusikalla nokareita. Kasat muuttuvat noin puolitoista kertaisiksi. Yhdelle pellille tulee noin 25 kakkusta ja taikinasta tulee reilu 2 pellillistä. Taikinakasat leviävät uunissa tasaisiksi kakuiksi.

Paista  180'c  keskitasolla   n.11 minuuttia.

Mustikka-suklaatäyte:
250 g mascarpone-tuorejuustoa
2 dl kermaa
1 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria
65 g maitosuklaata
65 g tummaa suklaata
1 rkl vaniljakreemijauhetta

jäisiä mustikoita

Vatkaa kerma ja sokerit. Sulata suklaat ja lisää hieman jäähtyneenä vatkaten mascarponen joukkoon. Yhdistä vaahdot ja lisää vaniljakreemijauhe. Pursota täytettä kuoren päälle, ripottele siihen mustikoita ja paina toinen kuori päälle. Koristele haluamallasi tavalla.

Täytettä kannattaa laittaa reilusti, että se maistuu. Pohja vie helposti makua täytteeltä. Whoopie maistuu parhaimmalta seuraavana päivänä, kun pohja ja täyte ovat saaneet vetäytyä ja täyte on pehmentänyt kivasti kuorta.


Terveisin Taru

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Suklaajuustokakku brownies-pohjalla (24cm)

Moi!
Sain tässä joku kerta ajatuksen tälläisestä kakusta ja olihan sellainen sitten pakko tehdä. Pakko oli päästää luovuus valloilleen! ;D Halusin tehdä sellaisen suklaataivaan joka olisi ihan täyttä suklaata. Mielessä pyöri erilaiset marjat täytettä raikastamassa, mutta pitäydyin kuitenkin alkuperäisessä suklaaunelmassani. En halunnut tehdä tällä kertaa keksipohjaa vaan halusin suklaisen ja tahmean brownies-pohjan. Hyvä ohje tähän on aikoinaan löytynyt Kinuskikissalta. Täytteeseen halusin myös alkoholia ja päädyin brandyyn. Ihanasti brandyn aromi tukee suklaan makua. Laitoin brandya 2½ ruokalusikallista ja maku oli aika mieto, siksi laitoin ohjeeseen 2-4 ruokalusikallista. Jokainen laittakoon oman makunsa mukaan tai sen voi myös halutessaan jättää pois. 


Kakun pohja oli hyvä, sellainen tahmea ja mutainen perus-brownie. Täyteen koostumus oli tosi pehmeä, ei liian tiivis. Tummasuklaa olisi ehkä ollut yksinään liian kitkerää niin laitoin täytteeseen puolet maitosuklaata. En laittanut täytteeseen sokeria kuin yhden ruokalusikallisen, eikä sitä mielestäni tarvitse yhtään enempää ollakaan. Ulkomaiset mansikat olivat yllättävän hyvänmakuisia ja ihanan raikkaita tuhdin suklaakakun kaverina. Niiden päälle spritsasin koristeeksi yhden palan tummaa suklaata sulatettuna. Kakku oli todella hyvää ja mieskin kehaisi sen olevan ihan täydellistä ja aivan uskomattoman hyvää :D Kakku oli ehdottomasti parasta vasta seuraavana päivänä! Maut olivat tasaantuneet ja maku oli pehmoisempi kuin ekana päivänä. Jos himoitset suklaista unelmaa niin suosittelen kokeilemaan tätä! ;D



Suklaajuustokakku brownies-pohjalla 24cm

Brownies-pohja:
125 g voita 
75 g tummaa suklaata 
2 dl sokeria 
hyppysellinen suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
2 dl vehnäjauhoja 

Brownies-pohjan ohje on Kinuskikissalta täältä. Olen muutellut ohjetta itselle sopivammaksi.

Pohja kannattaa valmistaa jo edellisenä iltana jääkaappiin kylmettymään,
kun se on kunnolla kylmä sen saa parhaiten irti vuoasta ja sitä on helpompi siirrellä.

Voitele kunnolla vuoan pohja ja reunat. Sulata voi mikrossa kulhossa ja lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia (minulla sopivaksi kypsyminen kestää 20 minuuttia). Jätä pohja jäähtymään ja kylmenemään jääkaappiin yön yli.

Kun pohja on kylmä, irrota veitsellä varovasti pohja irti ja nosta pohja tarjoilulautaselle. Laita irtopohjavuoan reuna brownies-pohjan ympärille ja lisää reunakalvot vuokaan. Kostuttele pohjaa pienellä määrällä maitoa halutessasi (minä pistelen pohjaan reikiä haarukalla ja laitan maitoa pullasudilla sivellen noin 1/4 dl). 

Suklaatäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
4 dl kermaa 
130 g tummaa suklaata
130 g maitosuklaata
1 rkl sokeria 
1 tl vaniljasokeria 
4 liivatelehteä 
2-4 rkl brandya
2 rkl vettä 

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan. Sulata suklaat mikrossa välillä sekoitellen. Vaahdota kerma ja sokerit toisessa kulhossa ja vatkaa tuorejuusto toisessa kulhossa. Kaada hetken jäähtynyt suklaa muutamassa erässä vatkaten tuorejuuston sekaan. Kiehauta vesi ja alkoholi kattilassa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen, kaada ohuena nauhana vatkaten tuorejuusto-suklaavaahtoon. Lopuksi yhdistä varovasti sekoitellen kermavaahto ja tuorejuusto-suklaavaahto. Kaada pohjan päälle, tasoittele ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tunniksi.


Terveisin Taru

torstai 19. maaliskuuta 2015

Vadelma-vaniljakreemipullat

Hei!
Ihania pullia on näkynyt blogeissa ja kovasti on katsellessa alkanut pullattamaan ;) Yksi päivä päätin tehdä sitruunarahkapullia tulevan pääsiäisen innoittamana, mutta ei mulla ollutkaan rahkaa... vaikka pidän usein erilaisia hapanmaitotuotteita jääkaapissa juuri siltä varalta, että jos inspiraatio iskee niin pääsee heti hommiin. No onneksi oli vadelmamarmeladia ja vaniljakreemijauhetta, niistäkin saa aivan ihanan pehmoisia ja herkullisia pullia. Teen ne sitruunarahkapullat vaikka sitten ensi kerralla ;) 


½ litran pullataikinaan eli 24-30 pullaan tarvitset:

1 dl Sallisen vaniljakreemijauhetta
3 dl kylmää vettä 

150-200g eli noin 1 prk vadelmamarmeladia 

Vesi ja vaniljakreemijauhe vatkataan ohjeen mukaan, keskinopeudella n.10 minuuttia. Laita kreemi pursotinpussiin ja jääkaappiin hetkeksi tekeytymään. 
Paina kohonneen pullan keskelle jauhoon painetulla lasilla kolo jota voit vielä sormin suurentaa. Voitele pullan reunat kananmunalla. 
Pursota kolon reunoille vaniljakreemiä ja keskelle marmeladia. 
Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes pullat ovat kauniin värisiä. 


Yhtenä toisena päivänä tein kaksi pellillistä voisilmäpullia yllätysvieraille. Voisilmäpullat on nopeimpia pullia tehdä ja mun mielestä ne on myös kaikkein herkullisimpia! Nam! ♥

Terveisin Taru

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Mustikka-valkosuklaajuustokakku (24cm)

Moi!
Yksi ihana juustokakku josta olen kehitellyt oman versioni, on valkosuklaajuustokakku. Olen tehnyt sitä mustikalla, vadelmalla ja mansikalla, kaikki ohjeet ovat n.18cm vuokaan. Piilotinpa kerran tälläisen valkosuklaajuustokakun punaherukkajuustokakun sisäänkin! ;) Nyt ensimmäistä kertaa tein kakun 24cm vuokaan tuplaamalla alkuperäisen ohjeen. Tämä on ihanaa herkkua, sellaista mietoa, makeaa ja raikasta yhtäaikaa. Monen makuun sopivaa. Marjaa vaihtamalla tästä saa itselleen juuri sopivan. Suosittelen kokeilemaan :)


                       Valkosuklaa-Mustikkajuustokakku: 24cm vuokaan

Pohja:
200 g kaurakeksejä
80 g voita

Täyte:
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
160 g valkosuklaata
8 liivatelehteä
4 rkl sitruunanmehua

Pinnalle:
3-4 dl mustikoita
3 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Murskaa kaurakeksit ja lisää sulatettu voi. Painele löyhästi 24cm vuoan pohjalle. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä
Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen 20 sekunnin välein (valkosuklaa palaa tosi helposti ja on sen jälkeen käyttökelvotonta) Anna suklaan jäähtyä muutamia minuutteja. Vatkaa kerma ja sokerit vaadoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa. Sekoita kermavaahto ja suklaa-tuorejuustoseos yhteen. Kiehauta sitruunanmehu lasissa mikrossa tai kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä ainakin tunti ennen kuin lisäät mustikat. Kaada hyytyneen pinnan päälle niin paljon mustikoita, että pinta peittyy. Keitä hyytelösokeri ja vesi paketin ohjeen mukaan ja kun se on hieman jäähtynyt, lusikoi mustikoiden päälle sopiva määrä hyytelöä, niin että mustikat peittyvät. Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia, mieluummin yön yli.


Terveisin Taru

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sitruunajuustokakku (20cm)

Hei!
Tämä juustokakku on jo aikoja sitten tehty, mutta päivittäminen on jäänyt reseptin miettimisen takia. Käytin kakkuun nimittäin sitruunatuorejuustoa JA sitruunan kuoren JA sitruunan mehun... voin kertoa, että aikas muikee kakku tuli! ;D Sain sokerilla tasoitettua happamuutta, mutta sitruuna maistui todella todella paljon. Vieraiden palaute oli ystävällistä, eli kakku ei ollut liian hapan, vaan voimakkaasti sitruunan makuinen ;D Mieheni myös tykkäsi kakusta. Itse kun olen hieman makeamman ystävä niin irvistelin kyllä pokkana menemään, kun söin kakkua :D 

Julkaisen kakusta nyt kuvat, mutta resepti vaatii hiomista. Laittelen sen sitten, kun uudestaan innostun kokeilemaan tätä. Käytin tämänkin kakun pohjaan LU Bastogne-keksejä ja ne sopivat sitruunan kanssa todella hyvin! Nämä kuvat olkoon teille vaikka inspiraationa tulevan pääsiäisen leivontaan :)

16.3.2015 ohje lisätty!

Kakussa on kermapursotukset ja koristeeksi laitoin vielä keltaista sokeria ja keltaisia sokerimassakukkasia. Kivan keväinen kakku tuli :)


Lisäys 16.3.2015
Useamman kannustavan kommentin jälkeen päätin julkaista ohjeen tähän kakkuun :)
Varoituksena mainittakoon, että kakku on todella sitruunainen! 
Tämä ohje on siis kaikille sitruunan tosiystäville tarkoitettu ;)
(Sitruunatuorejuuston voi halutessaan vaihtaa maustamattomaan tuorejuustoon)

Tosi sitruunainen
sitruunajuustokakku 20cm

Pohja:
130 g (½ pkt) LU bastogne keksejä
50 g voita

Täyte:
2 dl vispikermaa 
400 g sitruunatuorejuustoa 
noin 1½ dl sokeria (laitoin 1,75dl)
1 tl vaniljasokeria 
1 sitruunan mehu 
1 sitruunan raastettu kuori
3 liivatelehteä 

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 20cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto ja sitruunan kuori. Kiehauta sitruunan mehu ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.



Terveisin Taru

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Nopeat juustosarvet

Moi!

Kokeilin tälläisiä helppoja juustosarvia joiden ohjeen löysin Peggyn Pieni punainen keittiö-blogista täältä. Näistä tuli varsin kotikutoisen näköisiä... mulla näissä ruskistui tuo takinassa oleva juusto eikä niinkään tuo pinta ;D Voitte käydä Peggyltä katsomassa kuinka kauniita hänen tekemänsä ovat. Nämä olivat todella nopeita tehdä ja tuoreina herkullisia! Harjoitukset näiden osalta vielä siis jatkukoon ;D


Kuvalliset ohjeet löytyy Peggyltä täältä.

Nopeat juustosarvet 16 kpl
60 g voita
2 dl ranskankermaa/kermaviiliä (mitä jääkaapista löytyy)
3 ½ dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta 
½ tl suolaa 
2 dl juustoraastetta 

Täytteeksi 1 tl tuorejuustoa / yksi juustosarvi (jos kaapista löytyy). 
Voitele vedellä (koristele siemenillä). 

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kuivat-aineet keskenään (ei juustoraastetta) ja sulata voi. Sekoita kuivat-aineet ranskankermaan, lisää voisula ja viimeisenä juustoraaste. Sekoita, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vaivata. Puolita taikina kahteen osaan. Jauhota leivinpaperi, kauli taikinasta pyöreä ympyrä, jaa taikina kahdeksaan osaan, täytä ja rullaa sarviksi. Voitele vedellä ja ripottele siemeniä päälle. Paista uunipellillä noin 10-12 minuuttia, kunnes juustosarvet saavat kauniin sävyn.


Terveisin Taru

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Mansikkamuffinssit ja arvonnan voittaja!

Moi!
Tein pitkästä aikaa näitä Kinuskikissan mansikkamuffinsseja. Olen tehnyt näitä varmaan kymmenen kertaa menneinä vuosina ja aina vaan ovat yhtä ihania. Nämä ovat rahkan ansiosta ihanan kosteita ja mansikkakerma on tosi ihanan makuista. Koristeeksi laitoin sokerimassakukkasia ja nonparelleja. Olen tehnyt näitä myös mustikkaversiona, mutta niihin tein päälle omalla ohjeella mustikkakreemin, aivan ihania nekin!


Ohje on Kinuskikissan ja se löytyy täältä.

Mansikkamuffinssit 12 kpl
2 munaa 
1 ½ dl sokeria 
2 ½ dl vehnäjauhoja 
1 ½ tl leivinjautetta 
½ dl juoksevaa Oivariinia tai 50 g sulatettua margariinia 
200 g vaniljarahkaa (laitoin tavallista) 
200 g mansikoita (laitoin pakastettua) 

Pursotukset: 
2½ dl kermaa (2dl riittää) 
3 rkl mansikkatomusokeria 
pinkkiä pastaväriä 
1 rkl vaniljakreemijauhetta 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita jauhoseos muna-sokerivaahtoon vuorotellen rasvan kanssa. Lisää taikinaan vaniljarahka ja mansikkakuutiot. Lusikoi/pursota taikina muffinssivuokiin. Kannattaa käyttää vahvoja muffinssivuokia tai laittaa vuoat muffinssipeltiin. 
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia, kokeile tikulla kypsyys.

Minun muutoksia ja huomioita:
Laitoin taikinaan 200g tavallista maitorahkaa vaniljarahkan sijasta (joka on siis valmiiksi makeutettua) ja loput 50g (+1rkl tomusokeria) hukkasin pursotuskerman joukkoon. Vaikka vaihdoin taikinaan rahkan, enkä lisäillyt sokereita niin tosi hyvää oli eikä mennyt happamaksi!
Olen muuten joskus laittanut koko 250g maitorahkan taikinaan, ajatuksella että "ei kai ne siitä miksikään muutu", niin muffinsseista tuli kyllä tosi raskaita joten siltä osin taikinaa ei kannata muutella!
Laitoin taikinaan pakastemansikoita jotka pilkoin kohmeisina, eli en valutellut. Ja hyvin toimii näinkin. 



Ja sitten arvonnan voittajaan!
Osallistujia oli huimat 98Kiitokset kaikille osallistujille aivan ihanista kommenteista! :)

Perinteisen purkista noston tuloksena voittajaksi selviytyi
Kirsin keittiössä-blogin Kirsi! 
Onnea Kirsi!!!
(Voittajalle laitan sähköpostia)
Terveisin Taru

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ihana Vaniljajuustokakku vadelmilla (24cm)

Heips!
Meillä ollaan sairasteltu jo niin pitkään, että leivontatauko on venunut ihan liian pitkäksi... Eilen oli sitten jo ihan pakko kaivaa vatkaimet esiin ;) 
Mulle jäi korvan taakse uusimmassa Leivotaan-lehdessä (1/2015) ollut jäädytetty vaniljajuustokakku josta veljeni vaimo teki oman (hyydytetyn) versionsa. Veljen vaimon versio oli niin mielettömän hyvää, että nyt päätin tehdä siitä oman versioni joka ei ole myöskään jäädytetty vaan hyydytetty. 

Ja kyllä oli hyvää! Niin simppeli ja niin herkullinen kakku! Tykkään noista Bastogne-kekseistä juustokakun pohjana ja ne sopivat hyvin myös tähän. Täyte oli ihanan pehmeä ja vaniljan makuinen. Ja nuo vadelmat! Ne olivat tosi suuressa roolissa tässä kakussa. Vadelmien raikkaus ja kirpeys tasapainoitti juuri sopivasti makeaa ja pehmeää täytettä. Pohja oli hieman paksu joten jos olet ohuemman pohjan ystävä niin laitoin ohjeeseen sulkuihin ohuemman pohjan ainesten määrät.


Sitten ne eroavaisuudet siihen lehdessä olleeseen kakkuun. Leivotaan-lehden versiossa oli digestive-keksipohja ja täytteessä 3 keltuaista. En halunnut noita keltuaisia käyttää niin jätin ne pois. Halusin kakusta korkeamman niin lisäsin yhden tuorejuuston ja ½dl tomusokeria. Liivatteita alkuperäisessä kakussa ei ollut koska kyseessä oli jäädytetty kakku.



Vaniljajuustokakku vadelmilla 24cm

Pohja:
1 pkt (260g) LU Bastogne keksejä (200g riittää)
100 g voita (80g)

Vaniljatäyte:
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 vaniljatangon siemenet
1½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4-6 liivatelehteä (laitoin 6)
¼ dl vettä

Väliin 2-3 dl jäisiä vadelmia 
(pyri käyttämään kotimaisia vadelmia)

Valmista ensin pohja. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.


Valmista vaniljatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma. 
Laita toiseen kulhoon tuorejuustot, tomusokeri, vaniljasokeri ja vaniljatangon siemenet ja vatkaa sekaisin. Sekoita/vatkaa kermavaahto ja tuorejuustoseos yhteen. 
Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen. 
(muista kalvot tai öljyä ja tomusokeroi vuoan reuna!)
Levitä 1/3 osaa täytteestä keksipohjan päälle tasaisesti ja laita päälle vadelmia murskattuna ja kokonaisina. Laita loput täytteet vadelmien päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin neljä tuntia, mielummin yön yli.
Itse laitoin koristeeksi päälle vielä vadelmia.


Terveisin Taru

maanantai 2. maaliskuuta 2015

MILJOONA KÄVIJÄMITTARISSA RIKKI JA ARVONTA!

Hei kaikki!
Nyt pyörähti kävijämittarissa MILJOONA rikki!
Sen kunniaksi laitan arvonnan pystyyn!

Tällä kertaa arvonnassa on pieni juju! Haluan nimittäin kysyä teiltä lukijoilta jotain. Palaute ja kommentit ovat blogin pitämisen suola ja niiden ansiosta tietää ettei täällä blogissa yksin höpöttele. Kävijämääristä päätellen ohjeillani leivotaan, mutta vain osa ihmisistä jättää siitä kommentin. Minulle blogin pitämisessä ihmisten kanssa kommunikointi on ollut todella tärkeää. Ja olenkin alusta asti pitänyt kiinni siitä, että vastaan jokaiseen kommenttiin jonka saan. Olen saanut näiden kahden vuoden aikana aivan ihania kommentteja lukijoilta, mutta myös niitä huonompia. Aina ei leivonnassa tietenkään kaikki mene niin kuin pitäisi ja yritänkin aina auttaa mahdollisuuksien mukaan. Olen myös oppinut todella paljon ihmisiltä jotka jakavat tietouttaan leivonnasta kommenttien kautta.
Tällä arvonnalla haluan myös kiittää kaikkia. Kiitos siis kaikille kävijöille, lukijoille ja kommenttien jättäjille! Olette kaikki todella tärkeitä! :)

Arvontaan voi siis osallistua kertomalla oletko kokeillut jotain reseptiäni ja mitä pidit siitä? Vai oletko saanut muuta hyötyä tai inspiraation täältä leivontaasi?

 Palkintona ovat nämä ihanat ja inspiroivat herkkujen pikkujättiläiset! 
Kaksi aivan pientä kirjaa täynnä mitä ihanampia reseptejä!

 Pikkukakut ja leivokset-kirjasta makupaloina mango-kookoskakku ja seljakakku.

 Kakkuktikkarit, macaronit ja muut pikkuleivonnaiset-kirjasta valitsin makupaloiksi mustikkavaahdolla täytetyt macaronit ja taikasauva-kakkutikkarit.

Arvonta alkaa heti ja kestää ensi viikon tiistaihin (keskiyöhön asti). 
Eli osallistumisaika on 2.3.-10.3.2015
Jos osallistut anonyyminä muista laittaa itsellesi jokin nimimerkki jolla erotut muista!

Onnea kaikille arvontaan!

Ps.Blogin ulkoasu hakee hetken uutta keväistä ulkomuotoaan :)

Terveisin Taru