Tarun Taikakakut

tiistai 30. elokuuta 2016

Päärynäpiirakka (∅26cm)

Heips!
Nyt on päärynöiden aika, sen kunniaksi tämä ohje! Kun aloin tekemään tätä piirakkaa, sain taas mahtavan idean! Suunnittelin tekeväni piirakan mantelisella muropohjalla ja päärynöillä. Kaapissa killitteli pari pakettia vaniljakastikeaineksia ja ajattelin että teen pohjan päälle paksun vaniljakastikkeen. Sitten hetken mielenjohteesta keksin laittaa jauheen turkkilaiseen jogurttiin! Mikä ihana yhdistelmä! Tämä piirakka ei ole kauhean makea ja pääosassa ovat miedot päärynä ja vanilja. Todella hyvää ja maukasta herkkua, siksi tätä on tullut tehtyä jo pari kertaa!


Päärynäpiirakka 26cm 

Pohja:
125 g voita 
1 dl sokeria 
1 kananmuna 
2 dl vehnäjauhoja 
½ dl mantelijauhetta

Vaniljatäyte:
3 dl turkkilaista jogurttia (10% rasvaa) tai kermaviiliä
½ dl vettä tai maitoa
2 rkl sokeria tai päärynähilloa
1 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia 
2 tuoretta isoa päärynää 

Vatkaa voi ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa se kunnolla vaahdon joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekaan nostellen. Tasoittele lusikalla taikina irtopohjavuokaan jonka pohjalla on leivinpaperi ja reunat voideltu. 

Vatkaa jogurtti, vesi ja sokeri yhteen ja vatkaa sitten vaniljakastikeainekset pienissä erissä joukkoon. Jos jää paakkuja, ei haittaa, niitä ei huomaa valmiissa piirakassa. Levitä täyte taikinan päälle lusikalla. Leikkaa päärynät viipaleiksi ja asettele täyteen päälle. Voit ripsutella koristeeksi vaniljaa myllystä ja ruskeaa ruokokidesokeria. Tai vaikkapa kanelia (itse jätin kanelin laittamatta ettei se peitä alleen päärynän ja vaniljan makuja). 
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.


Terveisin Taru

perjantai 26. elokuuta 2016

Mango-unelmakääretorttu

Hei!
Tässä teille ihana ohje mangokääretorttuun! Sain yksi päivä mahtavan idean silkkisestä mangokreemistä ja pitihän se toteuttaa sitten unelmatortun muodossa. Olinkin todella tyytyväinen keksintööni! Mango-voikreemi oli silkinsileää ja suussasulavaa, raikasta ja hennosti mangon makuista. Todella hyvä kääretorttu tuli! :D

Perus-unelmatortun ohje löytyy blogistani täältä.


Mango-unelmakääretorttu 

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.

Mango-voi-sokerikreemi:
200 g voita
1dl sokeria
1½ dl (180g) 100% mangososetta (esim. Bonne tai Pirkka)
1 tl vaniljasokeria 

Laita mangosose ja sokerit kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä sen verran, että sokerit sulaa. Laita liemi jääkaappiin ja anna jäähtyä kylmäksi. (jos on kiire, laita kattila kylmäkallen päälle) 

Vatkaa voi kunnolla valkoiseksi vaahdoksi, tähän menee noin 10 minuuttia. Kun vaahto on valmista lisää kokoajan vatkaten mango-sokeriliemi ohuena nauhana juokkoon ja anna vielä vatkaantua noin 5-10 minuuttia niin kreemi kuohkeutuu entisestään. Levitä kreemi jäähtyneen kääretortun päälle ja rullaa tiukaksi rullaksi. Laita kylmään, että kreemi kovettuu. Säilytä kylmässä.

Käytin kreemissä tätä Pirkan 100%:sta mangososetta, mutta yhtä hyvin tähän käy Bonnen vastaava sose. Tämä nyt oli juuri näppärän kokoinen tähän tarkoitukseen. Tälläinen 100% sose antaa enemmän makua kuin esimerkiksi Piltin mangosose jossa on vettä joukossa.


Terveisin Taru

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Rapeat vohvelit ja lempeä karviaishillo

Hei!
Sain Kitchentime-verkkokaupasta keväällä vohveliraudan ja erilaisia vohveleita on tullut tehtyä, mm. tämä vohvelikakku. Nyt kokeilin uutta ohjetta Kotivinkin sivuilta jossa taikinaan tulee kivennäisvettä. Hyviä vohveleita tuli! Sain appivanhemmilta paljon karviaisia ja tein niistä sitten yksi viikonloppu kaikkea. Tein punaisista karviaisista likööriä ja nyt jo näkee miten kauniin väristä siitä tulee! Voin lisätä karviaislikööri-postaukseeni myöhemmin kuvan valmiista likööristä. Karviaisista tehty likööri on todella hyvää! Kirpeää ja makeaa yhtäaikaa! Nam! :) Kokeilin myös hilloa ja löysin Dansukkerin-sivuilta mielenkiintoisen oloisen ohjeen. Ohjeessa hilloon tulee banaania joka ensin arvelutti, mutta turhaan. Hillo on jännän makuista, sellaista trooppisen oloista. Banaani ei pahemmin maistu vaan se pehmentää karviaisten happamuutta sopivasti. Hillo ei ole myöskään kovin makeaa vaan vähän kirpsakkaa. 


Vohvelitaikina n. 12kpl
3 kananmunaa 
4 dl maitoa 
1 dl kivennäisvettä 
4 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
½ tl suolaa 
2 rkl sokeria 
50 g voisulaa 

Mittaa kaikki vohvelitaikinan raaka-aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi pallovatkaimella. Anna vohvelitaikinan turvota huoneenlämmössä 15 minuuttia tai jääkaapissa noin 1 tunti. 
Paista taikinasta vohveleita vohveliraudalla. Nauti vohvelit haluamiesi täytteiden kanssa. 
Ohje kopioitu Kotivinkin sivuilta täältä.

Lempeä karviaishillo
1 ½ kg karviaisia 
½ dl vettä
500 g banaania (n. 4 kpl) 
1 kg Dansukker Hillosokeria 
tai 2 pkt (à 330 g) Dansukker Hillo-marmeladisokeria
½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria 

Perkaa ja huuhdo karviaiset. Mittaa marjat ja vesi kattilaan. Keitä kymmenisen minuuttia. Lisää banaanit paloina ja soseuta ainekset sauvasekoittimella. Lisää joukkoon hillosokeri. Keitä kymmenisen minuuttia. Jäähdytä hilloa puolisen tuntia. Jaa hillo puhtaisiin tölkkeihin ja sulje kansilla. Säilytä viileässä. 
Ohje kopioitu Dansukkerin sivuilta täältä.

Käytin hilloon marmeladisokeria ja hillosta tuli mukavan paksua josta tykkään.


Terveisin Taru

maanantai 22. elokuuta 2016

Maalaisleivät 2 kpl

Moi!
Leivoin viime viikolla parina päivänä leipää. Olen tehnyt näitä maalaisleipiä ennenkin, mutten ole saanut ohjetta blogiin asti, kun en ole saanut kelpo kuvia aikaiseksi... Nyt panostin kuvaukseen niin saatte tämän ihanan ja tosi helpon ohjeen. Ohje on Leivotaan-lehdestä (loka-joulukuu 2012) otettu, mutta muuttelin hieman ainesosia ja kirjoitin ohjeen uudelleen. Leipää voi helposti muutella ja maustaa oman makunsa mukaan. Ohjeen loppuun kirjoitin mitä ainesosia minä käytin näissä ensimmäisissä leivissä ja ihan postauksen lopussa on vielä toinen ihana versio. Tämä leipä on maukasta, päältä rapeakuorista ja sisältä pehmeää! Ihanaa!



Maalaisleivät 2 kpl
5 dl vettä
50 g hiivaa (2 pss kuivahiivaa)
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
12 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva siihen(kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta). Lisää öljy ja suola. Lisää lähes kaikki jauhot ja alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi eli noin 20 minuuttia. 
Vaivaa sitten taikinasta ilmat pois ja leivo kaksi leipää. Aseta leivät pellille ja ripottele päälle jauhoja ja tee leipien pintaan terävällä veitsellä viillot. Anna kohota liinan alla noin 20-30 minuuttia.
Lämmitä uuni 250 asteeseen ja aseta uunin pohjalle vesiastia. Paista leipiä tässä lämmössä 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista vielä 20-30 minuuttia.

Tein näissä ensimmäisissä leivissä sen verran taikinaan muutoksia, että vaihdoin osan vehnäjauhoista grahamjauhoiksi suhteella 10 dl vehnäjauhoja ja 2 dl grahamjauhoja. Lisäksi lisäsin 4 ruokalusikallista pellavansiemenrouhetta ja ½dl persiljasilppua.



Tässä vaaleammassa versiossa on mausteena n. 2 ruokalusikallista hunajaa ja 1 dl auringonkukansiemeniä. Jauhoina pelkkiä vehnäjauhoja. Oli ihan sairaan hyvää! :D

Terveisin Taru

perjantai 19. elokuuta 2016

Juustoinen sipulipiirakka (∅26cm)

Hei!
Sain keittiö-/hyötypuutarhani aika hyvään malliin tänä vuonna ja nyt on ollut mukava kerätä satoa. Ruohosipulia tuli tosi kivasti ja olenkin pakastanut sitä paljon. Kasvatin myös valkosipulin versoja ja näistä kahdesta sipulista innostuneena tein tämän piirakan. Tähän käy kaikenlaiset sipulit, mulla oli tässä nyt kootut teokset eli punasipuli, banaanisalotti ja kesäsipuli. Piirakan pohjalle laitoin koskenlaskijaa lisämakua tuomaan. Oltiin vähän hämmentyneitä piirakan mausta, kun sipuli on niin makeaa ja piirakka olikin jännä sekoitus suolaista ja makeaa! :)



Juustoinen sipulipiirakka
Pohja:
150 g pehmeää voita
3 dl vehnäjauhoja
vajaa ½ tl suolaa
3 rkl kermaa*

Täyte:
3 sipulia
n. 1 dl ruohosipulia
5 valkosipulin versoa
1 dl persiljasilppua
valkopippuria
suolaa
1 dl juustoraastetta
½ pkt koskenlaskija-juustoa

Päälle:
1 kananmuna
*loput kermat 2dl purkista
vajaa ½ tl suolaa

Nypi voi, jauhot ja suola ja lisää lopuksi 3 rkl kermaa. Painele noin 26cm vuoan pohjalle jauhotetuin sormin. Jätä täytettä varten pienet reunat.

Paista pannulla pilkotut sipulit ja mausta ne persiljasilpulla, valkopippurilla ja suolalla. Ripottele pohjan päälle juustoraaste ja koskelaskijajuustoa paloina. Lisää sitten paistetut sipulit. Yhdistä loput kermat ja muna keskenään ja mausta suolalla. Kaada piirakan päälle muna-kermaseos. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Terveisin Taru

maanantai 15. elokuuta 2016

Black Bomb suklaapiirakka (pellillinen)

Moi!
Sain ystävän luona kahvin kanssa jotain uutta ja herkullista! En meinannut uskoa etten ollut ennen tähän piirakkaan törmännyt missään! Ja minähän olen aika monta kakkua ja leivonnaista nähnyt ;D Tälläinen helppo herkku on kyllä ehdottomasti saatava ihmisten ilmoille tänne blogiin! Ohjeessa pohjan ainekset vaan sekoitetaan yhteen ja se on munaton ja maidotonkin jos kuorrutteen voin vaihtaa margariiniin. Minä tein sen nyt voihin, kun en käytä margariineja.

Piirakka on vähän niin kuin masaliisa eli mokkapalat, mutta jotenkin parempaa, uskallan sanoa. Piirakan koostumus ei kuvista ehkä välity, mutta se on erittäin kosteaa, mehevää ja suklaista. Sitä koostumusta ja makua jotenkin yllättyy, kun piirakkaa maistaa :D 

Piirakka on nimensä mukaisesti todella tummaa. Vaikka nimessä on sana "pommi", ei piirakka silti tunnu pommilta vaan on aika helposti syötävää... ;D 


Black Bomb suklaapiirakka (pellillinen) 
8 ½ dl vehnäjauhoja 
5 ½ dl sokeria 
6 rkl kaakaojauhetta 
1 tl suolaa 
2 tl ruokasoodaa 
1 tl vaniljasokeria 
2 rkl etikkaa (laitoin valkoviinietikkaa) 
1 ½ dl öljyä 
5 ½ dl vettä 

Kuorrute:
50 g sulatettua voita 
½ dl kahvia (½dl vettä+½-1tl pikakahvijauhetta) 
250g tomusokeria (puoli pakettia) 
3 rkl kaakaojauhetta 
2 tl vaniljasokeria 

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon etikka, öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja kaada leivinpaperoidulle pellille. Paista 200 asteessa n. 20-30 minuuttia (minä pidin noin 22 minuuttia). Kokeile kypsyys tikulla niin ei tule paistettua sitä liikaa! 

Kuorrutetta varten sulata voi kattilassa, lisää kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten tomusokeri ja sekoittele kunnolla kunnes tomusokeri on sulanut tasaisesti joukkoon. Lämmittele kuorrutusta tarvittaessa levyn jälkilämmöllä. Kaada kuorrute vielä lämpimän piirakan päälle ja levitä se nopeasti. Koristele halutessasi nonparelleilla tms mutta tee se heti kun kuorrute on levitetty. Kuorrutteen pinta kovettuu nopeasti. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen leikkausta. 

Ohjeen löysin muutamasta blogista. 
Kopsailin ohjeen Allergialeivontaa-blogista, mutta muuttelin sen omannäköiseksi. 


Terveisin Taru

lauantai 13. elokuuta 2016

Punaherukka-villivadelmapiirakka (26cm)

Heips!
Vadelmat ja villivadelmat on nyt poimittu ja pakastettu. Punaherukkaa saatiin tämä piirakassa oleva määrä, kun löydettiin punaherukkaa villivadelmapuskan sisältä! Punaherukan lisäksi piirakkaan laitoin vähän villivadelmaa. Piirakan pohja on pehmoinen ja marjat muikeita ;D



Marjapiirakka
Pohja:
125 g voita sulatettuna
1 kananmuna
150 g ranskankermaa
1½ dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria tai ½ tl vaniljaa myllystä

Päälle:
n.3-4 dl punaherukoita ja villivadelmia
1 prk kermaviiliä
½ dl sokeria
1 kananmuna

Sulata voi, lisää siihen muna ja ranskankerma ja sekoita. Lisää sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina noin 26cm irtopohjavuoan (jossa on pohjalla leivinpaperi ja reunat voideltu) tai voidellun piirakkavuoan pohjalle. Ripottele taikinan päälle marjoja ja kaada päälle lopuksi kermaviili-munaseos. Paista uunissa 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Leivoin samalla aina yhtä ihania kaurakeksejä joiden ohje löytyy täältä.

Terveisin Taru

torstai 11. elokuuta 2016

Irish Coffee-juustokakku

Moi!
Heinäkuussa tuli tehtyä pitkästä aikaa tätä herkkua mökkituliaisiksi. Ihanaa herkkua aikuiseen makuun ja sopii mainiosti vaikka illanistujaisiin! Ohje 24cm kakkuun löytyy täältä.


Terveisin Taru

tiistai 9. elokuuta 2016

Omenapannukakku (pellillinen)

Hei!
Olen koittanut tyhjentää pakastinta edellisvuotisista omena-karviaissoseista ja pari kertaa olen tehnyt tälläistä omenapannaria. Tämä on ollut hyvää ja oiva paikka upottaa sosetta! Lämpimänä jäätelön kanssa tämä on ihan parasta, mutta ei tuo kanelikermavaahtokaan huonoa ollut! ;)

Minä en koskaan käytä lettu- tai pannukakkutaikinoissa sokeria, siksi ohje on sokeriton. Päälle kuitenkin laitetaan makeaa hilloa ja aika usein vielä kermavaahtoa. Lisätkää sokeria ohjeeseen halutessanne.


Omenapannukakku:
8 dl maitoa
2 ½ dl omenasosetta (tosi vähäsokerista)
3 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
½-1 tl kanelia

Riko munat kulhoon ja vispaa käsivispilällä niiden rakenne rikki. Lisää maito, omenasose, suola ja kaneli ja sekoita. Lisää jauhot kahdessa erässä ja vispaa käsivispilällä kunnolla sekaisin. Anna taikinan turvota sen aikaa, kun uuni lämpenee 200 asteeseen. Kaada taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille ja nosta varovasti uuniin. Paista noin 35 minuuttia.

Tarjoa vaniljajäätelön tai kanelikermavaahdon kanssa. Mulla oli tässä päällä vielä samaa omena-karviaissosetta jota oli pohjassakin.

Kanelikermavaahto:
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Vatkaa kerma, vaniljasokeri ja kaneli yhdessä.


Terveisin Taru

perjantai 5. elokuuta 2016

Pavlova marjoilla

Moi!
Tein ekaa kertaa pavlovan! Ostin laatikon erilaisia marjoja ja teki mieli tehdä jotain uutta joten päädyin pavlovaan. Pavlovat kuuluvat yhden siskoni pravuureihin ja hänen tekemänsä onkin herkullista! Yleisesti pavlova täytetään kermavaahdolla, mutta minä laitoin täytteeseen myös rahkaa. Kakku oli höyhenen kevyttä syötävää ja raikas rahkan ja marjojen ansiosta ja siksi se hupenikin todella nopsaan parempiin suihin! :)


Ensimmäisen kuvan kerkesin nappaamaan ulkona ja loput tulikin sitten kuvattua sisätiloissa... kiitos ampiaisten jotka tykkäsivät kakusta myös kovasti! ;D


Raikas marjapavlova

Pohja:
4 kananmunan valkuaista
2½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 10 tippaa sitruunan mehua
2 tl peruna-  tai maizenajauhoja

Vatkaa valkuaiset ja sitruunan mehu valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokerit pikkuhiljaa vaahdon joukkoon ja lopuksi peruna-  tai maizenajauhot sihdin kautta. Voitele kevyesti leivinpaperi tarpeeksi isolta alueelta. Levittele marenkimassa noin 24-26cm kokoiselle ympyrän malliselle alueelle. Pohja saa jäädä paksuksi ja komeaksi. Voi myös varmuuden vuoksi piirtää leivinpaperiin sopivan kokoisen ympyrän. Paista 100-125 asteessa (minä paistoin 100 asteessa) noin 1½ tuntia. Pohjan kuuluu olla rapea päältä ja pehmeän vaahtokarkkimainen sisältä.

Pohjan ohje on omasta hyväksi havaitusta marenkiohjeesta ja useiden netistä löytyneiden ohjeiden ja vinkkien yhteistulos. 

Rahkatäyte:

2 dl kermaa
1 prk (250g) maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa kerma ja sokerit. Lisää rahka ja sekoita hyvin. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita päälle paljon haluamiasi marjoja. Tarjoa heti!



Terveisin Taru

tiistai 2. elokuuta 2016

Mansikka-mascarponejäätelö (-puikot)

Moi!
Kondensoidusta maidosta tehdyn jäätelön makeus välillä häiritsee ja halusin kokeilla jäätelöä ilman sitä. Kinuskikissan mansikkajäätelöistä sain innostuksen kehitellä oman reseptin ilman sitä. Kondensoitu maito tekee jäätelöön pehmeän koostumuksen ja sen saman saa myös glukoosisiirapilla. Sitä laitoin siis näihin. Nämä olikin hyviä! Ei yhtään makeita vaan pehmeän kermaisia puikkoja. Pikkupuikot olivatkin sopivan mansikkaisia mansikkaraitojen ansiosta. Laitoin massaan 1½dl glukoosisiirappia, mutta sitä olisi saanut olla 2dl jotta jäätelö olisi ollut pehmoisempaa. Laitan ohjeeseen molemmat määrät.



Mansikka-mascarponejäätelö:
4 dl kuohu- tai vispikermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
1 prk (250g) Mascarpone-tuorejuustoa
600 g tuoretta mansikkaa
1½-2 dl glukoosisiirappia

Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa mascarponen rakenne sileäksi. Soseuta mansikat ja sekoita soseen joukkoon glukoosisiirappi. Vatkaa kermavaahto ja mascarpone yhteen. Lisää lopuksi lähes kaikki mansikkasoseet jättäen hieman raidoitusta varten. Kaada noin 2 litran vetoiseen astiaan vuorotellen massaa ja sosetta raidoiksi. Pakasta vähintään 8 tunnin ajan.
Alla ohje puikkoihin.

Mansikkapuikot:
Pienet puikot tein kertakäyttöisiin snapsilaseihin laittaen vuorotellen jäätelömassaa (pursotinpussilla) ja mansikkasosetta. Lopuksi kippoa kopautetaan pöytää vasten jotta massa tasoittuu kuppeihin ja massaan painetaan puisen jäätelötikut pystyyn.
Loppu jäätelömassa kaadetaan isompaan astiaan jäätymään.



Terveisin Taru