Tarun Taikakakut

perjantai 30. lokakuuta 2015

Pikkulintujen kakut

Hei!
Laitan teille ajankohtaista asiaa joka ei ole ihan leipomista, mutta kyse on kuitenkin kakuista ;D Vanhempi tyttäreni (kohta 4v) tykkää kovasti linnuista ja keksinkin meille mukavaa yhdessä tekemistä. Nimittäin päätettiin aloittaa lintujen talviruokinta. Ja kun muutenkin teen itse paljon niin oli heti selvää, että tehdään näitä lintujen kakkuja yhdessä. Ja tämä olikin kyllä mukavaa ja helppoa puuhaa lapsen kanssa :) Minä sulatin rasvan ja tyttäreni täytti vuoat pähkinä-siemensekoituksella, sitten vain sekoitus ja kakut oli tosi nopsasti valmiina. Linnut tykkäävät näistä tosi paljon!

Jos päätät alkaa ruokkia lintuja, kannattaa asiaan kunnolla perehtyä:
Täältä Birdlife-sivustolta löydät kattavan paketin vinkkejä lintujen ruokintaan.


Pikkulintujen kakut
2 kpl 1 litran kakkuja

500 g munkin paistorasvaa
500 g maapähkinää
250 g kuorittuja auringonkukan siemeniä
250 g kauraa

Tee/sekoita ensin pähkinä-siemenseos kulhoon valmiiksi. Sulata sitten rasva ja jaa se tasan kahteen vuokaan. Lisää sitten pikkuhiljaa pähkinä-siemenseosta ja sekoittele samalla lusikalla niin, että kaikki pähkinät ja siemenet uivat rasvassa. Anna jähmettyä kylmässä. Kakun saa pois vuoasta pitämällä vuoan alaosaa 3 sekunttia kuumassa vedessä.

Tärkeää!
Pikkulintujen nokat eivät kauhean hyvin riko maapähkinää, siksi suositellaan käyttämään valmiiksi rikottua pähkinää. Kaupat myy valmiiksi rouhittua maapähkinää linnuille. Jos sinulla on kokonaista maapähkinää, rouhi sitä veitsellä hienommaksi tai murskaa perunanuijalla.

Jos haluat pitää pihasi siistinä, osta valmiiksi kuorittuja auringonkukan siemeniä. 



Terveisin Taru

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Pitaleivät (8-10 kpl)

Terve!

Tein yksi päivä nyhtöpossua ja halusin kokeilla jotain uutta sen kanssa. Halusin tehdä pitaleipiä ja ohjeen löysin Muista syödä välillä-blogista. Kyseessä on erittäin kaunis ruokablogi, kannattaa käydä kurkkaamassa! :) Tykkäsin heti ohjeesta siinä käytettyjen grahamjauhojen takia! Olen jo useamman vuoden käyttänyt pitsapohjassakin osittain ruisjauhoja. Sillä tavalla pitsapohjasta tulee niin maukasta! Eikä nämäkään olleet poikkeus! Olivat nimittäin todella hyviä ja helppoja, suosittelen kokeilemaan!
Anteeksi hämärässä otetut kuvat... 


Ohjeen kopioin Muista syödä välillä-blogista täältä
Ohje on alunperin Maku lehden sivuilta täältä

          Pitaleivät 8-10 kpl 
3 dl vettä 
25 g tuorehiivaa 
1 tl suolaa 
1 rkl ruokaöljyä 
2 dl grahamjauhoja 
5 dl vehnäjauhoja 

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva sen joukkoon. Lisää joukkoon suola sekä öljy ja sekoita jauhot taikinan joukkoon vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi ja kohota liinan alla noin 20 minuuttia. 
Vuoraa leivinpelti leivinpaperilla ja ripottele sen päälle jauhoja. Jaa taikina tasakokoisiksi palasiksi ja kauli taikinapalat ohuiksi pyöreiksi pitaleiviksi. Nosta pitaleivät pellille ja kohota liinan alla vielä noin puoli tuntia. 
Paista pitaleipiä 275-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Pitaleivät kohoavat uunissa kuplamaisiksi, jolloin ne on helppo halkaista ja täyttää (leipiä ei siis missään nimessä saa pistellä ennen paistoa). 

Näihin tein täytteeksi nyhtöpossua johon ohje löytyy täältä.


Terveisin Taru

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Mantelinen omena-karviaispiirakka (26cm)

Moi!
Tein viime viikonloppuna omenamehua mehulingolla ja olin päättänyt keksiä jotain linkoamisesta jäljelle jäävästä massasta. Olen koonnut pari vuotta kattavaa pakettia tuosta omenamehun linkoamisesta ja se juttu löytyy täällä. Tällä kertaa sitten tein massasta sosetta ja olen nyt koittanut keksiä sille käyttäkohteita. Keitin massaa sokerin ja veden kanssa ja soseutin sen moneen kertaan jotta sain siitä sileää. Lisäilin tuonne mehujuttuun ohjeen soseen tekemiseen. Tässä nyt yksi käyttökohde soseelle. Sose sopi tosi hyvin myös turkkilaiseen jogurttiin ja kaurapuuron joukkoon. Jos sinulla ei ole tälläistä massaa, voit korvata sen muulla vahvalla soseella, hillolla tai vaikka marjoilla. Olen tehnyt tätä piirakkaa nyt pari kertaa ja piirakka on todella hyvää! Piirakan pohja on aivan mahtavan maukasta!


Mantelinen omena-karviaispiirakka 26cm

Pohja:
125 g voita sulatettuna
1 kananmuna
150 g ranskankermaa
1½ dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria tai ½ tl vaniljaa myllystä
½ dl mantelirouhetta

Päälle:
n.3 dl omena-karviaissosetta tms.

1 prk kermaviiliä
½ dl sokeria
2 kananmunaa

Sulata voi, lisää siihen muna ja ranskankerma ja sekoita. Lisää sitten yhteen sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikinaksi. Levitä taikina noin 26cm irtopohjavuoan (jossa on pohjalla leivinpaperi ja reunat voideltu) tai voidellun piirakkavuoan pohjalle. Sivele taikinan päälle omena-karviaissose ja kaada päälle lopuksi kermaviili-munaseos. Paista uunissa 175 asteessa n. 40 minuuttia.

Pohja on ihanan mehevä ja pehmeä vähän lämpimänä ja huoneenlämpöisenä, kun taas jääkaappikylmänä se on aika tiivistä. Piirakka kannattaa siis ottaa huoneenlämpöön ajoissa ennen tarjoilua. Mantelirouhe antaa ihania sattumia pohjaan, mutta voit halutessasi jättää sen pois.




Terveisin Taru

perjantai 23. lokakuuta 2015

Vauvakoriste kaksostytöille

Moi!
Hyvä ystäväni sai kuukausi sitten ihanat identtiset kaksostytöt ♥ 
Miten ihania pieniä palleroita he ovatkaan! Heitä voisi kokoajan vaan pitää sylissään :D
Tein ystävälleni kastekakkua varten vauvakoristeen. Kastekakkua pääsenkin jo ensi viikonloppuna tekemään. Ja muitakin herkkuja tietysti! ;)
Ja kävipä minulla sellainen onni, että pääsen toiselle tytölle kummiksi! ♥


Tein aikaisemmin ystävälleni tilauksesta tyttömäisiä bebejä, ohje löytyy täältä.

Terveisin Taru

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kinuskikuorrutetut munkit

Moi!
Tein viime viikolla äidille syntymäpäivälahjaksi nämä munkit. Oli ihan pakko päästä kokeilemaan Kakkutaikurin kinuskikuorrutetta joka näytti niin herkulliselta! Valkosuklaa antoi kinuskiin kivan koostumuksen, sellaisen, että se oli hieman kovempaa kuin mitä normaalisti tahmea kinuski on. Nämä oli superhyviä ja säästin tietysti öljyn joten "joudun" varmaan tekemään lähiaikoina lisää munkkeja! ;D
Onnea vielä äidille! ♥

Kuvassa munkit on juuri kuorrutettu, mutta jäähtyessään kinuskista tuli hieman sameaa. 

Ohje on kopioitu Leena-muori leipoo-blogista täältä

Munkit n.30 kpl
5 dl vettä
50 g hiivaa
12 g suolaa
100 g sokeria
1 muna
850-900 g vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna

Vaivaa normaalin pullataikinan tapaan taikinaksi. Anna levätä muovin alla 10-15 min. Pyörittele pullia ja laita nousemaan öljyllä voidellulle leivinpaperille n. ½ tuntia. Paista 180 asteisessa rypsiöljyssä kattilassa kauniin ruskeiksi. Reikämunkit saat helposti, kun teet pyöreään nousseeseen pullaan reiän sormilla ja pyöräytät muutaman kerran reikää sormen ympäri.


Kinuskikuorrutteen ohjeen kopioin Kakkutaikurin blogista täältä

Kinuskikuorrute:
125 g fariinisokeria
125 g kidesokeria
250 g kermaa
6 palaa Pandan valkosuklaata
nonparelleja

-Keitä kattilassa miedolla lämmöllä kermaa ja sokereita, kunnes seos on selkeästi sakeampaa ja kinuskimaista.
-Lisää joukkoon valkosuklaa ja sekoita varovasti kunnes suklaa on sulanut sekaan.
-Kuorruta välittömästi dippaamalla donitsin sileämpi puoli kinuskiin.
-Jos haluat päälle nonparelleja, tulee nekin laittaa heti kuorrutteen jälkeen, sillä tämä kuorrute kovettuu nopsaan.
-Koristele halutessasi suklaaraidoilla tai nonparelleilla
-Käytä kylmässä jotta kuorrute ja suklaa kovettuu 

Tein puolesta taikinasta tavallisia sokerimunkkeja ja toisesta kinuskikuorrutteisia. Tämä satsi ei kahvipöydässä kauaa vanhentunut, kun meitä syöjiä on nimittäin aika monta! :D

Terveisin Taru

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Mansikkalikööri (1l)

Moi!
Heinäkuussa kun oli mansikka-aika, tein mansikoista likööriä. Vasta nyt kun likööri on juomakelpoista niin päivitän sen. Likööri on nimittäin paljon kivempi kuvata laseissa kuin purkissa! ;D Laitan alle silti vielä kuvan siitä miltä likööri näyttää tekeytyessään. Jätin ohjeesta sitruunan pois. Jäljelle jääneitä mansikoita en alkoholin takia uskaltanut käyttää missään. Eivätkä ne kovin houkuttelevia ollutkaan... 
Tämä likööri on aivan ihanan mansikkaista! Tosi hyvää! :) 
Ohje löytyy Dansukkerin sivuilta täältä.


Mansikkalikööri:
1 kg mansikoita
1 kg Dansukker Taloussokeria tai 
Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
(1 sitruunan raastettu kuori ja mehu)
1 l kirkasta viinaa

Viipaloi mansikat suureen kannelliseen tölkkiin. Sekoita joukkoon raastettu sitruunan kuori ja puristettu mehu sekä sokeri. Anna mehustua 2-3 tunnin ajan kylmässä. Sekoita välillä varovasti.
Kaada joukkoon alkoholi, jota tulee olla niin paljon että marjat peittyvät. Sekoita varovasti ja anna mehustua kylmässä muutaman kuukauden ajan. Kääntele astiaa viikoittain. Siivilöi marjat ja kaada likööri pulloihin. (Käytä marjat vaikka leivontaan)



Terveisin Taru

perjantai 16. lokakuuta 2015

Arvonta Kakkusankareilla!

Moi!

Kakkusankarit järjestää arvonnan!
Osallistu tästä linkistä ja voita!

Palkintona
400€:n arvoinen leivontatuotepaketti!

Osallistumisaikaa on 29.10.2015 asti




Terveisin Taru

Palkinto

Heips!
Ihan pakko näyttää teille millaisen palkinnon sain nami-hiiren kakkukisailusta! 
Paketista paljastui nimittäin rasia oikeaa luksusta! Ihana! ♥
Rasiassa oli viisi lasipurkkia joiden sisältä löytyi maustamattomia luomu pistaasipähkinöitä, kultapuuteria, hopeapuuteria, pakastekuivattuja mansikan paloja ja ruiskukuivattua vadelmapuuteria. Mitäköhän se ruiskukuivaus tarkoittaa?? No, tuota vadelmapuuteria oli heti pakko maistaa! Kiinnosti ihan hulluna sen maku! Ensimmäisenä maistui sellainen mausteinen vanhahtava purkin maku... ei hyvä, mutta se kesti vain hetken, sitten maistui ihanasti kirpsakka vadelma, jännää jauhetta! Katsotaan miten keksin sitä käyttää :D 
Kiitokset nami-hiirelle ihanasta palkinnosta! ♥



Terveisin Taru

Kuningatartäytekakku (ø28cm)

Moikka!
Tein tutulleni tälläisen ison kuningatar-täytekakun. 
Kakku oli mitoitettu 25-30 hengelle ja se oli gluteeniton ja laktoositon.
Tälläinen täytekakku on niin ihanaa herkkua! ♥


Kakussa on 7 munan vaalea gluteeniton sokerikakkupohja, tehty tällä ohjeella. Jauhoista noin 2/3 osaa gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta ja 1/3 osaa perunajauhoja.
Kostutusta en uskaltanut laittaa ollenkaan koska gluteeniton pohja menee todella helposti mössöksi ja kakku tekeytyi 2 päivää ennen tarjoilua. Ajattelin, että tässä ajassa täyte jo kostuttaa pohjaa tarpeeksi.

Täytteenä kuningatartäyte mustikka- ja vadelmasattumilla:

Kuningatartäyte:
4 dl kermaa 
200 g Valion Kuningatar-rahkaa
400 g maustamatonta jogurttia (10% rasvaa)
1 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
1½ dl mustikkaa soseutettuna
1 dl vadelmaa soseutettuna
8 liivatelehteä
½ dl vettä

Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon rahka ja jogurtti. Lisää soseutetut mustikat ja vadelmat. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte täytekakkujen väliin. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin kuitenkin yön yli.

Voit lisätä täytteeseen myös kokonaisia marjoja sattumiksi.

Jos käytät vähärasvaisempaa jogurttia joudut ehkä lisäämään sokerin määrää. Kannattaa siis maistella täytettä. Tämä on ihanan raikas ja marjaisa täyte!

Pursotuksiin meni noin 5 dl vispikermaa
Päällä luomuvadelmia, metsämustikoita ja pensasmustikoita
Marjojen alla vadelmamarmeladi suojaamassa kakkupohjaa, ettei kiille humpsahda sinne sisälle. 
Marjojen päälle kiille2 dl vettä + 1 dl hyytelösokeria (paketin ohjeen mukaan).


Terveisin Taru

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kuningatar-täytekakku (22x32cm)

Heips!
Veljen tyttären syntymäpäiville tein kuningatar-bebejen lisäksi tämän täytekakun. Aino piirsi itse kuvan kakkuun! :) Kuva lähetettiin Ullan Unelmaan ja sieltä saimme sitten kuvan tulostettuna sokeripaperille. Täytteeksi haluttiin kuningatartäyte johon ohje löytyy täältä. Toiveena oli lila liukuvärjätty ruusupursotus joka ei nyt ihan onnistunut... mulla oli kyllä purkeissa olevinaan kolmea eri väriä, mutta kakun päällä kaksi näyttikin aivan liian saman värisiltä. Tässä vaiheessa korjausta ei enää kerinnyt tehdä. Ja sitten kuvan alle kertyi ilmaa vaikka kuinka tasoitin alla olevan kerman... harmitti...
Kakku oli muuten aivan sairaan hyvää! Tykätään tosi paljon tästä täytteestä! Täyte on sovellettu mun kehittelemästä kuningatar-hyydykekakusta joka on myöskin sairaan hyvää ;D


Tein kakkuun 9 munan sokerikakkupohjan jonka kostutin vaniljamaidolla.
Täytteeksi tein suurennetun version kuningatartäytteestä kokonaisilla vadelmilla.
Pursotuksiin meni 8dl vispikermaa.


Näissä kännykällä otetuissa kuvissa värit on lähempänä totuutta.

Kuva kakun sisällöstä, nam! ;D

Terveisin Taru

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kuningatar-bebet (32kpl)

Hei!
Tein veljen tyttären synttäreille tälläisiä erilaisia bebe-leivoksia. Viimeksi kun tein bebejä, sain inspiksen käyttää marjaista kreemiä näihin. Olen tehnyt marjaisaa kreemiä vadelmasta muffinssien päälle. Tällä kertaa päädyttiin mustikkaan koska täytekakun ja pikkumakeiden mauksi päätettiin laittaa kuningatar-maku. Kreemin tein jälleen ammattimaiseen tyyliin jotta se olisi mahdollisimman sileää ja suussa sulavaa. Päällisen väriin en ollut kovin tyytyväinen... se olisi saanut olla vaaleampaa. Leivosten päälle suihkutin pyynnöstä vielä helmiäisspraytä. Tämä versio bebestä ei ole niin makea kuin perusbebe. Marjat maistui näissä kivasti ja nämä saivatkin vierailta paljon kehuja. Olivat kuulemma todella hyviä :) Itse olen huono arvostelemaan bebejä koska en näistä kauheasti piittaa ;)


Siskolta saatu muffinssiteline pääsi käyttöön ja sopi mielestäni mahtavasti bebejen tarjoiluun!


Kuningatar-bebet 32 kpl

Pohjat:
200 g voita
1 ½ dl sokeria
1 kananmuna 
4 ½ dl vehnäjauhoja 

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (tähän menee noin 5-10 minuuttia). Lisää kananmuna ja vatkaa hetki, niin kauan että muna on kunnolla sekoittunut vaahtoon. Lisää jauhot muutamassa erässä. Jaa valmis taikina puoliksi ja puolikkaat taas puoliksi. Pyörittele nämä 4 taikinan palaa pötköiksi ja jaa jokainen pötkö 8:aan palaan. Voitele muffinssipellin kolot tai alumiiniset leivosvuoat ja painele taikinan palat koloihin. Paista 175 asteessa 10 minuuttia, kunnes pohjat ovat saaneet hieman väriä. 

Mustikkakreemi: 
150 g voita 
75 g sokeria 
37,5 g vettä 
n.2 rkl mustikkasosetta 

Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kiehauta seos niin, että sokeri sulaa veteen ja anna seoksen jäähtyä. Vatkaa sitten pehmeää voita noin 10 minuuttia, kunnes vaahto on todella kuohkeaa ja valkoista. Lisää sitten jäähtynyt sokerisiirappi ohuena nauhana vaahtoon ja sen jälkeen mustikkasose. Vatkaa vielä sen aikaa, että ainekset on sekaisin.
Mustikkasoseen saat sulattamalla pakastettua mustikkaa ja painelemalla sen siivilän läpi tai soseuttamalla sen sauvasekoittimella.

laita murokuppien pohjalle vadelmamarmeladia

Lusikoi kreemi pohjiin, tai laita kreemi pursotinpussiin ja pursota pohjiin sopivasti kreemiä. Tämä kreemin määrä riittää juuri täydellisesti 32 bebeen. Tasoita lastalla kreemin pinta tasaiseksi. Laita leivokset jääkaappiin kovettumaan ja kylmenemään ainakin tunniksi. 

Kuorrute: 
4 dl tomusokeria 
3 ½ - 4 rkl vettä/sitruunan mehua (mulla meni 7 rkl) 
lilaa elintarvikeväriä 
nonparelleja 

Mittaa kulhoon tomusokeri, vesi, sitruunan mehu ja elintarvikeväri ja sekoita tasaiseksi. Nestettä kannattaa lisäillä pikkuhiljaa ettei seoksesta tule liian ohutta. Kuorrute saisi olla melko paksua ettei se valu leivoksen pinnalta pois. Lusikoi valmis kuorrute kreemin päälle ja auttele lusikalla sen leviämistä. Ripottele pinnalle vähän nonparelleja ja laita leivokset kylmään jotta pinta kovettuu hieman. Säilytä kylmässä! Nämä bebet voi hyvin myös pakastaa!



Terveisin Taru

maanantai 5. lokakuuta 2015

Täydellinen tyrnijuustokakku (24cm)

Heippa!
Mulla on blogissa muutama (neljä! ;D) tyrnijuustokakun ohje, mutta laitan nyt tämän vielä, koska muokkasin tämän omasta mielestäni todella hyväksi. Laitoin tällä kertaa kaikki täytteeseen tulevat tuorejuustot mascarponea koska siinä on eniten rasvaa. Ja kyllä tulikin pehmoisen makuinen kakku! Ihanan täyteläinen! Ja tämä ihan parani vanhetessaan :) Kiva vielä, kun asutaan rannikolla niin ajelin Kalloon hakemaan tyrnejä kakkuun koristeeksi. Käytiin vielä myöhemmin hakemassa tyrnejä Makholmasta ihan meren rannasta. Löytyipä sieltä samalla sieniäkin! Muutama ihana karvalaukku ja nuoria voitatteja :D


                Tyrnijuustokakku: (24cm)

Pohja:
200 g kaurakeksejä tms. 
80 g voita 

Täyte:
4 dl vispikermaa 
500 g mascarpone-tuorejuustoa 
2 dl (laimentamatonta ja sokeroimatonta) tyrnimehua 
2½-3½ dl sokeria (maun mukaan) 
2 tl vaniljasokeria 
8-10 liivatelehteä 

Kiille:
½ dl (laimentamatonta ja sokeroimatonta) tyrnimehua 
1½ dl vettä 
2 rkl sokeria 
3 liivatelehteä 

Murskaa keksit ja lisää siihen sulatettu voi. Painele 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit. Notkista mascarponet ja vatkaa ne kermavaahdon joukkoon. Ota mehusta ½dl kattilaan sivuun ja sekoita loput mehut vaahdon joukkoon. Kiehauta mehu ja sulata siihen liivatelehdet, kaada ohuena nauhana samalla sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna olla jääkaapissa ainakin tunti ennen kiilteen lisäämistä. 

Kiillettä varten laita liivatelehdet likoamaan. Sekoita pienessä kulhossa tyrnimehu, vesi ja sokeri. Sekoittele ja anna sokerin sulaa. Maistele mehun maku itsellesi sopivaksi. Kiilteen mehu saisi olla kirpsakkaa, se raikastaa kivasti pehmeää täytettä. Kiehauta pieni osa mehusta kattilassa ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada tämä seos loppumehuun ja sekoita. Kaada mehu sitten täytteen päälle lusikan kautta (ettei mehu poraa reikää täytteeseen) ja nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli. 


Terveisin Taru

torstai 1. lokakuuta 2015

Jaettu 1.sija nami-hiiren kakkukisailussa!

Moi!
Osallistuin syyskuussa nami-hiiren syksyiseen kakkukisailuun ja pääsin jaetulle ykköspaikalle! ♥ 
Kiitos nami-hiirelle kisasta ja tuomareille kiitokset pisteistä! :)
Ohje kakkuuni löytyy täältä


Tuomareiden arvioita kakustani:

Pisteitä: 6 + 4 + 6 + 4 = 20 pistettä JAETTU I -PALKINTOSIJA

PiaK. 1. Suosikkini: 6 pistettä
Kakussa on selkeästi toisistaan erottuvan kerrokset, joiden välissä vilahtelee kauniin väristä täytettä runsaasti, mutta ei yli tursuillen tai valuen. Koristelu on kauniin yksinkertainen (se vetoaa minuun aina) ja ihanat mustikat varpuineen tuovat lähimetsän kauniisti omaan kotiin. Pohja on suomalaistyylisesti ohueksi leikattu. Yleensä näkee enemmän esimerkkejä paksuista pohjalevyistä ja täytteistä. Tässä ovat ohuemmat ja oikeastaan pidän siitä. Sopii tämän kakun tyyliin.

Liza: 4 pistettä
"Dense and totally yummy. Wow, this cake looks so delicious in all its naked glory! I’d like to taste this cake right now!
Tiivistettyä namia. Vau, tämä kakku näyttää niin herkulliselta kaikessa 'ylhäisessä alastomuudessaan'! Haluaisin maistaa tätä kakku juuri nyt!"

Mark: 6 pistettä
"All these cakes are gorgeous! I do not care any longer icing on cakes! A good cake, by itself can be sooo good. I absolutely love the simplicity of this blueberrycake.
Kaikki nämä ovat upeita! En välitä enää sokerikuorrutteista!! Hyvä kakku, itsessään on niin, niin hyvä. Ehdottomasti rakastan tämän mustikkaisen kakun yksinkertaisuutta."

Taru: sija 2 (=4 pist.)
"Tässä kakussa on kauniisti erottuvat kerrokset sekä syötävä, luonnosta noukittu koristelu. Yksinkertainen, mutta huoliteltu. Täytteenä perinteisestä kermatäytteestä poikkeava kreemitäyte. Tasainen kakkupala. " 

nami-hiiren kommentti:
"Kaikessa vaatimattomuudessaan tyylikkäin! Sopii juhlaan kuin juhlaan missä kakkua tarvitaan! Tasaisesti leikatut kiekot, keskenään sointuva värimaailma! 


Terveisin Taru