Tarun Taikakakut

maanantai 9. marraskuuta 2015

Vadelmahyydykekakku (24cm)

Moi!
Tein miehelleni tälläisen kakun isänpäivänä. Ganachen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta muuten kakku onnistui. Ganachen vahva maku vei myöskin sen verran huomiota pois vadelmalta, että ensi kerralla jättäisin sen pois. Hyvää oli! :D



Vadelmahyydykekakku (24cm)

Brownies-pohja:
125 g voita 
75 g tummaa suklaata 
2 dl sokeria 
hyppysellinen suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
2 dl vehnäjauhoja 

Brownies-pohjan ohje on Kinuskikissalta täältä. Olen muutellut ohjetta itselle sopivammaksi.

Voitele kunnolla vuoan pohja ja reunat. Sulata voi mikrossa kulhossa ja lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia (minulla sopivaksi kypsyminen kestää 20 minuuttia). Jätä pohja jäähtymään ja kylmenemään jääkaappiin yön yli tai nopeuta kylmenemistä pakastimessa.

Kun pohja on kylmä, irrota veitsellä varovasti pohja irti ja nosta pohja tarjoilulautaselle. Laita irtopohjavuoan reuna brownies-pohjan ympärille ja lisää reunakalvot vuokaan. Kostuttele pohjaa pienellä määrällä maitoa halutessasi (minä pistelen pohjaan reikiä haarukalla ja laitan maitoa pullasudilla sivellen noin 1/4 dl). Tee päälle täyte.

Vadelmatäyte:
4 dl kermaa 
200 g Valion Kuningatar-rahkaa
400 g maustamatonta jogurttia (1 Valion lakt.prk)
1 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
2½ dl vadelmaa soseutettuna
2½ dl vadelmia kokonaisina
8-10 liivatelehteä
½ dl vettä

Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä

Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon rahka ja jogurtti. Lisää soseutetut vadelmat. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen. Kaada puolet täyteestä vuokaan ja lisää sitten kokonaiset vadelmat. Laita sitten päälle loput täytteestä. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin kuitenkin yön yli. Tee päälle ganache.

Suklaaganache:
70 g tummaa suklaata
50 g maitosuklaata 
3/4 dl kermaa 
nokare voita

Kun kakku on hyytynyt, poista irtopohjavuoan reunat ja kalvot ja valmista ganache. Lämmitä kattilassa kerma höyryäväksi, älä kuitenkaan kiehauta. Ota kattila pois levyltä ja lisää kuumaan kermaan hienoksi rouhittu suklaa ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Voit välillä käyttää kattilaa levyn jälkilämmöllä, että saat suklaan kunnolla sulamaan. Lopuksi lisää voinokare ja sekoittele varovasti kunnes se on sulanut. Kaada ganache kakun päälle ja auta hieman lusikalla tai nuolijalla, että saat ganachen valumaan yli reunojen. Laita kakku kylmään heti.


Terveisin Taru

16 kommenttia:

  1. Voi mikä herkku! Ihanan suklaisaa ja vadelmaista! Tässähän iskee herkkunälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Herkkunälkä taitaa olla aina... ;D

      Poista
  2. Ihanaa.. Herkkunälkä iskee täälläkin herkkulakkolaiselle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt onkin hyvä lakkoilla ennen joulua. Sitten tulee taas syötyä kaikenlaista ja ihan liikaa ;)

      Poista
  3. Tosi upea kakku. Browniepohja yhdistettynä vadelmamousseen, nam. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jack! Tuo browniepohja on ihana juusto- ja hyydykekakuissa ja hyvin sopii kyllä vadelma ja suklaa yhteen :)

      Poista
  4. Oi, ihanalta näyttää! Mun lemppari raaka-aineet, vadelma ja suklaa, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra :D Vadelman kirpeys sopii kyllä suklaaseen hyvin!

      Poista
  5. Tätä olen katsonu ja kuolannu monta kertaa. :) Tahtoo vain tohinassa kommentoinnit jäädä minimiin. Tuo pohja näyttää superhyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Tuo pohja on monesti hyväksi ja maukkaaksi todettu! :) Sulla on kyllä varmasti paljon vipinää kotona lapsien vuoksi ja sitten vielä uudessa kodissa riittää tekemistä pitkään :) Kyllä se siitä alkaa ajan kanssa helpottamaan ♥

      Poista
  6. Ai että, kuulostaa oikein hyvältä makukombolta. Ja jos ganache ei ihan mennyt koostumukseltaan just nappiin, niin eiköhän maku ollut kuitenkin ihan kohdillaan, sehän on kuitenkin kaikista tärkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvää! :) Olen tehnyt ganachen aina samalla ohjeella, mutten tiedä miksi se nyt noin irtosi kakun sivuilta... luulen että se oli liian kuumaa. Aikaa kun ei aamulla kauheasti ollut ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊