Tarun Taikakakut

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vanhanajan Charlotte Russe (20cm)

Moikka!
Halusin leipoa jotain vanhalla ohjeella. Selailin kirjaa jonka olen saanut äidiltäni jo nuorena ja löysinkin paljon sellaisia reseptejä joita haluaisin kokeilla. Päädyin tähän kermaiseen Charlotte russeen.

Ohje on kopioitu Keittotaidon kultainen kirja-kirjasta joka on vuodelta 1962. Ohje oli hyvin lyhyt ja ytimekäs, kuten vanhat ohjeet yleensä ovat. Päivitin teko-ohjetta siis hieman tähän päivään sopivammaksi.
Halusin noudattaa tämän Charlotte russen reseptiä täysin, enkä siksi lisännyt täytteeseen marjoja tai rahkoja joita paljon näissä käytetään. Charlotte russe tähän tapaan oli mielenkiintoinen kokemus niin teon kuin maunkin puolesta.

Kiinnostuneille Wikipediasta kopioitua:
Charlotte russe on kääretortun käyttötapa, joka liittyy historiallisiin henkilöihin on Charlotte russe, eli Charlotte venäläiseen tapaan. Tällöin käytetään pyöreää vuokaa, joka vuorataan sokerikakkusormilla, kakkuviipaleilla tai kääretorttuviipaleilla. Itse sisältö on vanukastyyppistä. Tämän kehitti ranskalainen keittiömestari Antonin Carême Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kunniaksi.



En ole kovin suuri kääretorttujen ystävä, mutta kääretorttu oli yllättävän hyvää pelkällä hillolla. Tuo täyte kostutti kääretortun siivuja kivasti. Käytin tässä siskoni tekemää omenahilloa johon lisäsin muutaman ruokalusikallisen mansikkasosetta tuomaan makua ja väriä. Tykkäsin omenan ja mansikan yhdistelmästä tosi paljon. 

Täyte olikin melko mielenkiintoinen kokemus. Ensin valmistetaan kermasta, sokerista ja kananmunista kiisseli johon sen jäähdyttyä lisätään liivatteet ja lopuksi vatkattu kermavaahto. Tässä vaiheessa täyte maistui kananmunalta ja sokerikakkutaikinalta, mutta kun se oli hyytynyt se oli ihanan makuista ja kananmunan maku oli poissa. Mietoa mutta kuitenkin hyvää.

Charlotte russet tehdään usein kuperaan kulhoon, mutta kirjan kuvassa kakku oli tehty tasapohjaiseen vuokaan ja se oli mielestäni kauniimman näköinen niin halusin tehdä sen juuri samalla tavalla. Kirjassa kakun päälle oli laitettu kermavaahtoa ja niin laitoin minäkin... ja mielestäni kakku meni piloille. Koristelin sitä liikaa ja kerman laitoin väärin. Simppeli kranssi olisi ollut paras ratkaisu. Siksi tässä postauksen alussa on kuvat paljaasta, kauniimmasta kakusta. Alempana on kuitenkin kuva koristellusta versiosta.


Tälläinen pelkällä hillolla täytetty kääretorttu on muuten kirjassa nimetty 
"vaatimattomaksi kääretortuksi" :)


"Charlotte russe, hieno vanhanaikanen jälkiruokavanukas, tässä vanhalla jalallisella vadilla tarjottuna, sopii hyvin vieraspäivälliselle."

Ohjeessa sanotaan, että kääretorttua tarvitaan 400g. 
Tässä minun ohje kokonaiseen kääretorttuun josta jää pieni pätkä ylimääräistä.

Kääretorttu:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoitellen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. 
Anna pohjan jäähtyä käärittynä puhtaan keittiöpyyhkeen tai leivinpaperin sisään. 

Kun kääretorttupohja on jäähtynyt, levitä päälle noin 1½dl haluamaasi hilloa ja kääri se tiukaksi rullaksi leivinpaperin sisään. Anna kääretortun tekeytyä jääkaapissa tunnista pariin. Leikkaa kääretorttu 1cm siivuihin. Vuoraa noin 1,5 litran vetoinen 20cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka tai muu vuoka kelmulla (minä laitoin pohjalle leivinpaperia ja reunoille kalvot). Asettele kääretortun viipaleita reunoille ja pohjalle. 




Kermahyytelö:

3 kananmunaa
4 rkl sokeria
3 dl ohutta kermaa (tavallista vispikermaa)

4-6 liivatelehteä

2 rkl arrakkia, cointreauta, rommia tai sitruunanmehua
2½ dl sakeaa kermaa (tavallista vispikermaa)

Valmista ensin kermakiisseli. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kiehauta kerma ja lisää se vatkaten ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon. Kaada sitten tämä vaahto takaisin kattilaan ja varovasti sekoitellen anna sen keittyä aivan hiljaa sakeaksi (tähän menee pari minuuttia). Nosta kattila sitten kylmään vesihauteeseen jäähtymään ja sekoittele kiisseliä samalla kun se jäähtyy.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa 2½dl kermaa kovaksi vaahdoksi. Kiehauta vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Lisää tämä ohuena nauhana kiisseliin. Lisää joukkoon vielä mausteaine ja lopuksi kermavaahto. Kaada täyte kulhoon jonka pohjalla ja reunoilla kääretorttu on ja laita hyytymään jääkaappiin useaksi tunniksi, mielummin yön yli. Kumoa varovasti tarjoiluastialle.
Kakusta riittää noin 8 hengelle.





Terveisin Taru

24 kommenttia:

  1. Hyvän oloinen hyytelöresepti täytteeksi. Ja kaunis Charlotte.:) Ei tosiaan välttämättä tarvitsisi kermavaahtoa koristeeksi muuta kuin ehkä noihin reunakoloihin pieniä ruusukkeita. Kääretorttusi on niin tasainen ja onnistunut, että se itsestään jo muodostaa kauniin kuvion, joten mitä sitä turhaan paljoa peittämään.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Tuo täyte yllätti positiivisesti! Niin pelkäsin, että se maistuu kananmunalle, mutta onneksi kävi toisin. Itsekin tykkäsin kääretortusta, se oli vaan kovin pieni, niin silti oli lopuksi kakkukin. Kääretortusta tulee kakkuun kyllä kaunis pinta, mutta halusin pääsiäisen kunniaksi juhlalliset pursotukset. Sitten menin laittamaan reunaan ruusupursotuksen joka peitti liikaa kakkua ja korjausliikkeet vaan pahensivat tilannetta... onneksi otin koristelemattomasta kakusta kuvia! ;D

      Poista
  2. tosi kivannäköinen tuohon perusvuokaan tehtynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkumonsteri! Itsekin tykkään tasaisesta enemmän ja mulla asettui aika kivasti nuo kääretortun viipaleetkin :)

      Poista
  3. Noin Charlotan täytteet aina ennen tehtiin, ainakin niissä ohjeissa mitä minäkin olen 70-luvusta lähtien käyttänyt. Sitruunaisena versiona sisus on meidän makuumme eniten. Tykkään kans tuosta matalammasta päältä tasaisesta mallista...mansikkasoselisäys omppusoseen sekaan varmasti oiva lisäys värin ja maunkin puolesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinunkin kokemuksia. Sitruunaisena minäkin tämän täytteen tein, en ollut sitä näköjään tuossa maininnut. Lasten takia en laittanut alkoholia. Tuota arrakkia uteliaisuudesta kyllä googlettelin, mutten tiedä onko sellaista enää olemassakaan. Tuosta mansikka-omenahillosta tykkäsin, varmasti mansikkasose raikasti makeaa hilloa kivasti :)

      Poista
  4. Kivan näköinen ja varmasti makuinenkin! Vanhat reseptit on kyllä aarteita. Mullakin on yksi tosi tosi vanha kirja mummon peruja, ehkä 1930-luvulta tai jotai sinnepäin. Lueskelin sitä juuri yks päivä ja kyllä ne totisesti päivitystä nykykielelle ja käytännöille kaipaavat. Ihan hauskoja juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :) Tykkään aina silloin tällöin tehdä jotain vanhaa. Mulla on toinenkin vanha kirja joka on isoisoäitini vanha, vuodelta 1948. Mummini on sen sinä vuonna (14-vuotiaana) ostanut omalle äidilleen äitienpäivälahjaksi. Tosi kiva kun hän on silloin kirjaan sen kirjoittanut, muuten en tietäisi asiasta mitään. Ihania aarteita ehdottomasti! On noissa vanhoissa kirjoissa ihan hauskoja juttuja. Oli ihan pakko laittaa tuohon ohjeeseenkin nuo "ohutta kermaa" ja "sakeaa kermaa" :D

      Poista
  5. Oi että mä tykkään, kun nostetaan vanhat reseptit esille. Olet aivan oikeassa Taru, tuo pelkistetty versio, jossa ei ole kermaa päällä on todella kaunis. Hyvä kun nostit ne kuvat esille ensin. Jos (ja kun) käytän tätä reseptiä, teen ehdottomasti tuon pelkistetyn version!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Tykkään muutenkin kaikesta vanhasta, vanhassa on oma tunnelmansa :) Näitä kirjoja on välillä ihana selailla. Heti, kun munasin tuon koristelun kanssa olin onnellinen, että olin ottanut kuvat koristelemattomasta kakusta! Huh! ;D Kiva jos innostuit tästä! :D

      Poista
  6. Olen aina luullut sen rahkaversion olevan alkuperäinen.. :) Vaan hyvältä tämäkin oikea alkuperäinen versio kuulostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä -62 vuoden kirjassa oli kolme erilaista Charlotte russea, ensimmäinen oli tämä jonka tein, yhdessä oli persikoita ja yhdessä vadelmia. Kaikissa oli käytetty vain kermaa. Varmasti on siihenkin aikaan ollut monenlaisia ohjeita. Mulla on mummilta peritty kirja vuodelta 1948 ja siellä Charlotte russeen tulee liivatteella jämäköitetty kermavaahto joka on maustettu sokerilla ja vaniljatangolla. Eli hyvin pelkistetty täyte. Löysin sellaisenkin tiedon netistä, että aivan alkuperäisin Charlotte russe tehtiin kekseistä eikä kääretortusta! Niin ne ohjeet muuttuu aikojen saatossa :)

      Poista
  7. Vanhat reseptit ovat kyllä hyviä! Ihanan näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nina! :) Joskus on kiva kokeilla jotain uutta joka on vanhaa ;D

      Poista
  8. Charlotte russe on hyvää, en olekaan tehnyt sitä pitkään aikaan. Itse asiassa tällä hetkellä taas hiukan uudessa nosteessa kai leivontamaailmassa. Minullakin on useampia todella vanhoja keittokirjoja, molempien isoäitien peruja. Niitä on ihana selata ja niissä on tetty ihan oma tunnearvonsa, kun niissä on mummin ja mamman käsintehtyjä muistiinpanoja. Ohjeet niissä ovat tosiaan aika lyhyitä ja ytimekkäitä ja osaa aineosista olisi nykyään vaikea löytääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo perintökirjat onkin aarteita! Ohjeet ovat kovin lyhyitä, mutta hyvin niistä kuitenkin ymmärtää. Tässä kirjassa josta tämän Charlotte russen ohje on otettu, on jo paljon pidemmät reseptit kuin mitä tuossa toisessa kirjassa joka on vuodelta -48. Tuossa vanhemmassa kirjassa on todella minimaaliset neuvot! Kuvatkin on siinä tosi huonoja, mutta niitäkin on mukava tutkailla :)

      Poista
  9. Mahtavan näköinen kakku! :) Kiva kun teit tämän vanhan keittokirjan ohjeella! Vanhat ohjeet ovat aina hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anna :) Noita ohjeitahan on netti pullollaan, mutta halusin kokeilla jotain vanhaa. Tämä ohje kermakiisseleineen houkutti kovasti ja hyvää oli :)

      Poista
  10. Onpa hyvännäköinen kakku, ja tosiaankin koristeellinen jopa ilman kermavaahtoakin :) Vaikka eipä se minusta huonon näköinen kermapursotuksillakaan ole. Täyte kuullostaa tosi mielenkiintoiselta, juuri sellainen vanhanaikaisen oloinen ohje, mutta taatusti (juuri sen takia) hyvä :) Olen myös suunnitellut jo jonkin aikaa eli varmaan viimeiset kymmenen vuotta Charlotte russen tekemistä. Ehkä tästä innostuneena jo tänä vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu :) Kääretorttu on kyllä kaunis koriste ja mielestäni tuo minun onnistuikin kivasti. Kääretorttuhommat on mulla ollut kokeilun alla jo jonkin aikaa vaikken niistä niin perusta. Tässä pääsin tuotakin nyt harjoittelemaan. Kokeiltavaa on maailmassa kyllä niin paljon ettei ihme jos hieman vähemmän kiinnostavat jäävät jalkoihin ;D

      Poista
  11. Kirjotin sulle kommentia omena- ja vadelmapitkojen ohjeeseen. Aattelin tähän uusimpaan mainita asiasta, jos et saa ilmoitusta vanhojen postauksien kommenteista. Ois kiva jos voisit vastata siihen viestiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kommentit tulevat mulle sähköpostiin oli kyse sitten vanhasta tai uudesta postauksesta :) Vastaan sulle sinne pitkoihin!

      Poista
  12. Täällähän tämä! Mun kirja on nimeltään Kotiruoka. Se on vuodelta 1951. Aarre! <3 siinäkin ohjeistetaan tasapohjaiseen vuokaan :) kaunis tuo sinun kakkusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis nuo vanhat kirjat on ihan parhaita eikä niitä kannata koskaan kyllä hävittää! :) Mullakin on muutama tosi vanha kirja ja sitten sellainen kolmiosainen emännän käsikirja sarja, niissä on ihan huippujuttuja ;D Kiitos! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊