Tarun Taikakakut

perjantai 6. tammikuuta 2017

Mehevä kahvikakku (2l)

Moi!
Pientä leivontataukoa on tullut pidettyä joulun jälkeen, enkä tehnyt uuden vuoden juhlintaankaan kakkua vaikka yleensä olen tehnyt. Keskityin tällä kertaa vain hyviin ruokiin! 😜 Nyt kuitenkin piti keksiä kiitokseksi isälle jotain ja halusin kokeilla jotain ihan uutta kahvikakkua. Löysin sitten tämän mielenkiintoisen ohjeen Dr.Oetkerin sivuilta, mutta muokkasin sitä pienemmäksi ja jätin sitruunan kuoriraasteen pois. Alkuperäinen ohje oli todella iso, mutta ensimmäinen taikina pysyi silti 2 litran vuoassa. Kakku nousi kivasti vain ylöspäin eikä lähtenyt valumaan ulos vuoasta! 😃 Seuraavaan kakkuun pienensin ohjetta neljänneksellä, että siitä tuli sitten paremman kokoinen 2 litran vuokaan.

Kakku on tuoreenakin ihanaa ja sen koostumus on silloin ihanan tahmea kuten alla olevasta kuvasta näkee. Parhaimmillaan kakku on kuitenkin tekeydyttyään päivän pari. Mantelijauhe tekee koostumuksesta ihanan pehmoisen. Kahvin maku tulee esiin vasta seuraavana päivänä. Itse mietin, että tätä voisi maustaa vielä jotenkin, ehkä kaneli sopisi tähän. Silloin kakku muistuttaisi arabialaista kakkua... Mutta kokeilkaa, kakku oli tosi hyvää! 😊


Mehevä kahvikakku:
200 g pehmeää voita
2 ½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kpl kananmunaa
4½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
150 g mantelijauhetta
1 dl kaakaojauhetta
2 dl vahvaa kahvia (2dl vettä+2tl pikakahvia) 

Laita uuni kuumenemaan 180°C (kiertoilma 160°C). Vatkaa voi, sokeri ja vaniljasokeri sähkövatkaimella vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, mantelijauhe, kaakaojauhe keskenään ja lisää seos vuorotellen kahvin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun 2 litraiseen vuokaan ja tasoita pinta. Paista kakku uunin alatasolla noin 60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista ja sitten kokonaan. Koristele kakku vaikka tomusokerilla. 

Terveisin Taru

9 kommenttia:

  1. Ooo...näyttääpä kyllä ihanan mehevältä ❤ Tuntuu, että kahvikakut ovat tekemässä paluuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä luulen kanssa, että kahvikakkujen suosio on nousemassa. Olen kuullut tutuilta kommenttia ettei kahvikakkuja tahdo enää juhlissa ym saada. Kyllä musta näille aina paikkansa on! Ovat helppoja vierasvarojakin säilyvyytensä ansiosta :)

      Poista
  2. Oi miten ihanan mehevältä näyttääkin tosiaan! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä hyvän makuinen kakku ja aina on mukava saada uusia hyviä reseptejä kahvikakkuihin :)

      Poista
  3. Toimiskohan tää ilman kahvia? Jos laittaa vaan vettä tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että toimii ihan millä nesteellä vaan. Maito/kermalla, mehuilla yms... Meinasin ehdottaa appelsiinimehua, mutta se ei käynytkään sulle ;D

      Poista
    2. No niin aattelinkin että varmaan käy mikä vaan neste :) Joo ei appelsiinia suklaan kanssa ;D maitoa taidan kokeilla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)