Tarun Taikakakut

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Mustikka-Jogurttipiirakka

Moiks!
Tein mustikka-jogurttipiirakan Maistuis varmaan sullekin-blogin ohjeella. Tein piirakan 26cm irtopohjavuokaan. Pohjataikina (raakana) oli minulle uusi elämys. Jotenkin niin erilaista käsitellä ja hassua, kypsänä niin hyvää! :) Piirakka on pehmeä ja lempeä. Suomalaista herkkua parhaimmillaan! Tämä oli siis aivan sairaan ihanaa :D 


Mustikka-jogurttipiirakka (Ohje kopioitu suoraan Maistuis varmaan sullekin-blogista)
Pohja:
125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja
1 dl maustamatonta jogurttia
1 muna

Täyte:
2 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria

Pinnalle:
4 dl mustikoita (minä käytin 200g pussin pakastemustikkaa)

Sulata voi. Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää niiden joukkoon vähän jäähtynyt voisula, jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle mustikat. Paista 175 asteessa 50 minuuttia, kunnes täyte on kokonaan hyytynyt.





Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköistä. Nyt alkaa mustikat olla metsässäkin jo kypsiä. Täytyisi itsekkin tehdä tässä piahkoin kesän eka mustikkapiirakka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on herkullista! Tein tänään toisen äidille ja isälle, pääsevät hekin tätä maistamaan :)

      Poista
  2. Voi mitä ihanuuksia olet taas leiponut sillä välin kun olen ollut lomailemassa...:)

    VastaaPoista
  3. Kuullostaapa (ja näyttää) todella herkulliselta! Kävin juuri mustikkametsässä ja nyt pitäisi kehitellä jotain hyvää niistä. Mustikat on niin hyviä pelkiltäänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mustikat on niin hyviä kyllä tuoreena, niinkuin muutkin marjat. Joskus oikein harmittaa pakastaa, kun se pakastus niin muuttaa marjoja... Lapsena aina syötiin mustikat maidolla ja mansikat kermalla, ihanaa! ;D

      Poista
  4. Jännän pehmoista on tuo taikina, mutta helppo kuitenkin vuokaan levittää, kun ripottelee jauhoja pintaan.:) Ihanaa aikaa taas tämä, kun kaikki marjat kypsyy. Vadelmiakin alkaa hiljalleen saada.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmia tässä odotellaan myös ja mustikoitakin :)
      Kiitos tästä ohjeesta! Piirakasta on kovasti tykätty ja ohje jää kyllä käyttöön :)

      Poista
  5. Mikä tuuri, että vinkkasit tämän ohjeen, kun pari tuntia sitten tulin metsästä. Nyt jo herkutellaan!
    Terveisin naapurin Satu

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊