Tarun Taikakakut

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kinuskipalat (pellillinen)

Hello!
Tässä ohje ihaniin kinuskipaloihin. Pohjan ohje on masaliisan pohja, mutta vaaleana. Päällä on keitetty kinuski. Ohjeesta tulee pellillinen eli noin 30 palaa. Piirakka kannattaa paloitella aivan jääkaappikylmänä, näin kinuski tarttuu vähiten veitseen. Nämä on aivan ihania! :D




Pohja:
3 munaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään
3. Sulata voi ja lisää sinne kylmä maito
4. Laita muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen kuivia ja nesteitä.
5. Paista 200 asteessa 20 minuuttia


Kinuski:
4 dl kermaa
4 dl fariinisokeria

Keitä kermaa ja sokeria teflonkattilassa tai pannussa, niin kauan että kinuski on vesilasitestin mukaan valmista. Minulla meni tämän määrän keittämiseen yli puoli tuntia, ehkä 45 minuuttia. Kun kinuski alkaa olla valmista, se hieman paksunee. Siinä vaiheessa voit tehdä niin sanotun vesilasitestin.
Vesilasitestissä kinuskia tiputetaan pisara kylmään veteen, jos kinuski liukenee veteen, se ei ole valmista, mutta jos lasin pohjalle jää kiinteä pisara, kinuski on valmista.
Mahtavat kinuskin keitto-ohjeet löytyy Kinuskikissalta täältä.


Terveisin Taru

14 kommenttia:

  1. Voi kuinka herkullisen näköistä. Nuo kukatkin on niin kauniita. Sinulla on tosi kiva ja kaunis blogi. Linkitän sinut. Jos aikaa on tule tutustumaan minunkin blogiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Napsu ihanasta kommentista :) Olen joskus sinun blogissa käynytkin! Kiitos linkityksestä, linkitän myös sinut :)

      Poista
  2. Nämä ovat todella herkullisen näköisiä! Pitäisi itsekin taas uskaltautua kinuskin keittoon, mutta usein se menee jostain syystä jääkaapissa ollessaan rakeiseksi. Makuunhan se ei vaikuta, mutta tuntuu kuin söisi pehmeää sokeria :| Olisikohan syy on siinä, että korvaan aina osan fariinisokerista tavallisella sokerilla, sillä niin maku on mielestäni hieman parempi (= vielä makeampi :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kinuskin keittäminen ei ole niin vaikeaa kun käyttää tuota vesilasitestiä. Vesi muuttuu ihan sameaksi teelusikallisesta kinuskia jos se on raakaa ja jos se on kypsää siitä lusikallisesta tulee hieno luikero lasin pohjalle ;D
      Olen jostain lukenut että tavallisesta sokerista saa vaan vaaleampaa kinuskia, moni tekee esim. 50/50 suhteella. Käyppä lukemassa Kinuskikissan tietopaketti ja rohkeasti vaan taas kokeilemaan! :)

      Poista
  3. Nam Nam! ;-) Mulla on sulle tunnustus mun blogissa! T.sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Huomasin tunnustuksen eilen kun luin päivitystäsi, kiitos kovasti siitä :D

      Poista
  4. Kiitos! Näyttää herkulliselta, pitää kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sophia! Suosittelen kokeilemaan ehdottomasti! On ihanan makeaa :)

      Poista
  5. Kinuskifanin (siis minun)unelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä määrällä kermaa ja fariinisokeria tulee vielä ihanan vahva kerros kinuskia ;D

      Poista
  6. Hei!

    Ajattelin tehdä äidille lahjaksi näitä ja asettaa jotenkin ihanaan koriin, mutta kysymys kuuluukin: miten tuo kinuski sitten tarttuu ja suttaantuu jos palat asettelee päällekkäin? Eli minkälainen mahtaa olla koostumus tuossa, kestääkö pinoamista? KIITOS!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katriina! Minä en lähtisi pinoamaan. Kinuski ei ole valuvaa niin kuin kuvista näkeekin, mutta tahmeaa se on ja palojen pohjasta varmasti irtoaa paljonkin murusia kinuskin pintaa. Mutta jos tämä ei haittaa niin tietty sitten voit pinota päällekkäin :) Ihanaa herkkua teet äidillesi, nam! ;D

      Poista
  7. Rakastan kinuskia ja nämä on aivan taivaallisia!! Ja tuolla linkittämälläsi kinuskin keitto ohjeella onnistuu kinuskinkin kanssa varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää onkin ihania! Tuohon paksuun kinuskikerrokseen on ihana upottaa hampaat! Nam! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊