Tarun Taikakakut

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Granola

Moi!
Muutamassa blogissa olen nähnyt tehtävän granolaa, mutta nyt vasta heräsin itse kokeilemaan. Granola ei ole siis mysliä, ero piilee paahtamisessa. Granola paahdetaan uunissa rapeaksi, mysliä ei. Mutta mikään ei estä tekemästä granolasta myslimäistä lisäämällä siihen rusinoita ym. Osuin netissä seikkaillessani Terveen hyvää-blogiin ja kiinnostuin Pipsan ohjeesta. Kokeilinkin granolaa heti seuraavana päivänä ja nyt olenkin tehnyt sitä jo pari kertaa. Me ollaan syöty granolaa ihan sellaisenaan naposteltuna, turkkilaisen jogurtin tai viilin päällä ja maidon kanssa. Se on aina niiin hyvää!!!

Mukava juttu granolasta Helsingin Sanomien-sivuilla.

Ihania rapeita paakkuja :) Alla perusohje. 

Granola:
4-5 dl kaurahiutaleita (laitoin luomu neljän viljan hiutaleita) 
3/4 grahamvehnäjauhoja 
2 rkl hunajaa 
1 tl kanelia 
vaniljaa myllystä 
1/4 tl suolaa 
2 rkl - ½ dl kookos-, oliivi,- tai rypsiöljyä 
3/4 dl vettä 

Sekoita ainekset kulhossa. Levitä granola uuninpellille, älä hajota kaikkia kasoja. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia välillä käännellen, mutta älä yhtään riko lohkareita. Laita lämpö pois uunista ja jätä luukku raolleen ja anna kuivua uunissa vielä 15-20 min. Anna jäähtyä ja säilytä lasipurkissa. 

Ohje on siis Terveen hyvää-blogista. Pipsan juttu kannattaa lukea. 

-Olen käyttänyt öljyinä kaikkia öljyjä ja kaikilla tulee hyvää. 
-Makeutuksena mulla on ollut joka kerta lähituottajan hunajaa.
-Olen laittanut myös aina noin ½ dl mantelirouhetta tähän. 

Tähän granolaan laitoin öljyksi kookosöljyä, lisäksi laitoin joukkoon chia-siemeniä ja pakastekuivattuja mansikan paloja. Kookosöljy on paksua ja sitä oli vaikea sekoittaa massaan, käytin kulhoa mikrossa hetken niin sitten se sekoittui hyvin. Pakastekuivattua mansikkaa ei laiteta uuniin vaan se lisätään joukkoon jälkikäteen. 

Chia-siemenet näkyvät pieninä mustina pisteinä. 

Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Enpäs ole moisesta koskaan kuullut.. Kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvää! Jos tykkäätte rapeasta muromyslistä niin tämä on vähän samanlaista, omilla aines-valinnoilla voi vaan vaikuttaa granolan terveellisyyteen, esim. makeutuksen ja rasvan valinnoilla.

      Poista
  2. Herrantähden, tämäkin on aivan taivaallisen näköistä!! Tuo pakastetekuivattu mansikka tuo ihanasti väriä ja makua kokonaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipsa ja kiitos ohjeesta :) Tuo pakastekuivattu mansikka oli kyllä ihanan makuista tuolla joukossa! Mulla on näköjään unohtunut laittaa tuohon ohjeeseen, että olen laittanut aina mantelirouhetakin tähän joukkoon ja se sopii myöskin.

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta, voi hitsi tämä oli hyvää! En välitä kaupan mysleistä enkä muroista, mutta muromysli maistuu ja sitähän tämä käytännössä on, sellaista rapeaa palleroa kauttaaltaan :) myös lapsille maistui hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Mäkin ihastuin tähän tosissaan ja olen tehnyt tätä säännöllisesti siitä asti, kun tätä ekan kerran kokeilin. Perheessä kaikki tykkää tästä todella paljon! Kiva kuulla, että ohjeesta oli iloa teidänkin perheessä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊