Tarun Taikakakut

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kaurareikäleipä (6 kpl)

Moikka!
Tuli tehtyä älyttömän hyvää leipää! Löysin ohjeen Reseptinä rakkaus-blogista. Kiitokset Marylle herkullisesta ohjeesta! Tein leivät vähän eritavalla ja muokkailinkin alla olevan ohjeen niin kuin itse sen tein. Alkuperäisen ohjeen kaurahiutaleet vaihdoin luomu neljän viljan hiutaleisiin.



Kaurareikäleipä (6 kpl)
7 dl vettä
6 dl kaurahiutaleita (tai neljän viljan)
50g tuorehiivaa (tai 2 pussia kuivahiivaa)
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon tuore hiiva. Lisää veteen hiutaleet ja myös hunaja, suola ja suurin osa vehnäjauhoista. Alusta taikina kimmoisaksi. Lisää sulatettu voi ja vielä loput jauhot. Alusta taikinasta kiinteä pallo. Anna taikinan levätä peitettynä lämpimässä paikassa noin vartin verran.

Jaa levännyt taikina kuuteen yhtä suureen osaan ja pyörittele palat palloiksi, siirrä ne leivinpaperin päälle uunipelleille. Taputtele palloista pyöreitä ja litteitä leipiä. Paina reiät leipien keskelle juomalasilla ja pistele ne haarukalla. Kohota leipiä lämpimässä paikassa vajaan tunnin verran.

Paista kohonneita leipiä 200 asteessa noin 15 minuutin ajan. 
(mulla meni 17-18 minuuttia, että leipä sai kauniin värin)

Tästä näkee leipien todellisen koon. Pellille mahtui kivasti kaksi leipää. Tässä viimeisellä pellillä paistoin myös leipien reiät jotka olivat lapsien mieleen. Pitää ensi kerralla paistaa enemmän tuollaisia ihan pieniä leipiä :D

Terveisin Taru

18 kommenttia:

  1. En olekaan koskaan tehnyt kauraleipää. Tuo näyttää niin hyvältä, että täytyykin kokeilla joku kerta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Sari! Tämä oli tosi hyvää, lapsetkin söivät tätä vaikka kuinka paljon :) Mukavaa viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
  2. Maistuis..On tosi pitkä aika, kun olen tämmöstä leipää syönyt ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvää! Sun pitää tehdä joku kerta tälläistä :)

      Poista
  3. Aivan ihania leipiä, Taru! Tunnen kielen päälläni jo maunkin. Lurps! Pitää pian leipoa itsekin leipää. Ollaan kyllä taas muuttamassa lähiaikoina, joten voi olla, että viivähtää leipomiset nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! :D Tuota leivän tekoa pitäisi ehdottomasti lisätä. Ihan jo oppimisenkin takia. Vai taasko muutatte? Jaksamista siihen urakkaan :)

      Poista
  4. Onpas herkullisen näköisiä, täytyypä testata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Testaa vaan, oli helppo ohje ja äkkiä oli ihanat leivät pöydässä :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Sun pitää kokeilla tätä! ;) Laittaisin faxilla tulemaan, mutta nämä meidän on jo syöty ;D

      Poista
  6. Näyttää kyllä tosi herkulliselta; eiks tää ol vähä niinko porilaist kakkoo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siru! :D Kyl tää vähä niinku ois sellase tapast ainaki ;D

      Poista
  7. Onko tuo hunaja välttämätön..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Se vaan tuo taikinaan makeutta ja makua.

      Poista
  8. Hei!olen aiemmin tehnyt tuorehiivalla,mutta voiko kuivahiivaa käyttää myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Juu voi tehdä! Käytän itse molempia vuorotellen riippuen siitä mitä sattuu olemaan 😊

      Poista
  9. Testasin tämän ja kylläpäs tuli ihania leipiä! Kiitos Taru ohjeesta <3 Laitan tämän pian omaankin blogiin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊