Tarun Taikakakut

tiistai 11. elokuuta 2015

Vaniljainen tuplamustikkajuustokakku (ø24cm)

Heips!
Käytiin viime viikolla Porin torilla ostoksilla. Lähinnä metsämustikan ostaminen oli mielessä, mutta tulipa ostettua aikalailla kaikkea! ;D Ostin sitten mustikoita, pensasmustikoita ja mansikoita ja vielä erilaisia vihanneksia ja kalaa. Kotimatkalla alkoi sitten tulla inspiraatiota marjoista vaikka mitään ei pitänyt leipoa :D Muistin kaverini puhuneen joskus vaniljakiilteestä juustokakussa ja pitihän hänelle sitten heti soittaa ja kysellä tarkemmin asiasta. Keksin nimittäin, että sehän sopisi mustikalle kaveriksi mitä mainioimmin! Luonnonvalkoinen vaniljakiille olikin kivaa vaihtelua muihin kiilteisiin, kiitokset siis kaverille ihanasta ideasta :)



En laittanut kakkuun ollenkaan sokeria, koska lähes kaikki kakkuun tulleet ainekset sisälsivät jo itsessään sokeria. Vaniljakastikkeessa on 100 ml:ssä 15g sokeria. Vaniljarahkassa on 100g:ssa 16g sokeria ja vaniljatuorejuustossa on 100g:ssa 15,1g sokeria. Mustikka on niin mieto marja ettei se sokeria edes kaipaa. Kakku oli miedon ja pehmeän makuinen, mustikkainen ja sisällä olevat kokonaiset pensasmustikat kruunasivat kakun. Kiille maistui miedon vaniljaiselle. Jos jotain huonoa pitää sanoa, niin ensi kerralla vaihtaisin pohjan keksit digestive- tai kaurakekseihin. Bastognen vahva kanelinen ja mausteinen maku peitti mustikan makua liikaa.


Vaniljainen tuplamustikkajuustokakku (ø24cm)

Pohja:
260 g (1 pkt) Bastogne-keksejä tai esim. kaurakeksejä
100 g voita

Täyte:
2½ dl Flora vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g Valion vaniljarahkaa
200 g Viola vaniljatuorejuustoa
200 g maustamatonta jogurttia (rasvaa 13%)
200 g (4 dl) mustikoita
8-10 liivatelehteä

Kiille:
2½ dl Flora vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (ei vaahdoteta!)
2 liivatelehteä

väliin ja koristeeksi pensasmustikoita

kiilteen pinnalle rouhein vaniljamyllystä vaniljaa


Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Painele hellästi 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. 

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen ja vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike. Vatkaa toisessa kulhossa vaniljatuorejuusto ja lisää siihen sitten vaniljarahka ja jogurtti. Soseuta mustikat ja ota siitä 1dl sivuun pieneen kattilaan. Lisää loput mustikkasoseesta tuorejuustovaahtoon. Kiehauta 1dl mustikkasosetta ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana tuorejuustovaahtoon. Lisää lopuksi vaahdotettu vaniljakastike varovasti nostellen. Maista onko täyte sopivasti makeutettu omaan makuun. Kaada pohjan päälle puolet täytteestä ja ripottele sitten sen päälle paljon pensasmustikoita ja laita sitten loput täytteestä niiden päälle. Anna hyytyä ainakin tunti ennen kuin lisäät päälle kiilteen. 


Kiillettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita kulhoon vaniljakastikeesta n.2dl ja pieneen kattilaan n.½dl. Kiehauta tämä ½dl kattilassa ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana loppu kastikkeen joukkoon ja kaada sitten varovasti lusikan kautta kakun päälle. Asettele tämän jälkeen pinnalle varovasti pensasmustikoita. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielummin yön yli. Rouhi ennen tarjoilua kiilteen pinnalle vaniljansiemeniä.


Terveisin Taru

37 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Mustikassa on kyllä aivan mahtava väri! :)

      Poista
    2. Hei Taru! Voikohan kakun pakastaa vai kärsiikö koostumus ja maku?

      Poista
    3. Heips! Tähän aikaan vuodesta on käytettävä pakastettuja mustikoita joten siinä mielessä kakun pakastus ei onnistu, kun pakastettua ei voi uudelleen pakastaa. Syksyllä sitten jos käyttää tuoreita marjoja niin kakun pakastus onnistuu. Tuo kiille silti myös vähän arveluttaa että kestääkö miten pakastusta...

      Poista
  2. Oi, tääkin kuulostaa älyttömän hyvälle! :) Kiva, vähän erilainen tuo vaniljakiille.. Tätäkin täytyy kyllä joskus kokeilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Tuo olikin kivan erilainen kiille. Googlettelin eilen niin olihan Kinuskikissalla jo tuollainen kiille jossakin kakussa, eli ei siis ollut uusi juttu tämä :D Itse en ollut koskaan ennen tälläiseen törmännyt, kun vasta sitten kun kaveri tälläisestä puhui.

      Poista
  3. Nams, voin vaan kuvitella makua! Vanilja ja mustikka sopii kyllä hyvin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanilja ja mustikka kyllä kuuluu yhteen! Molemmat on sellaisia lempeän makuisia :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oho! Kiva jos niin paljon innostuit! :D Mieti nyt sitten, että haluatko vaihtaa keksit toiseen, nuo Bastognet kun olivat niin vahvan makuisia.

      Poista
    2. Digestivejä laitoin, niitä oli kaapissa :) Kaurakeksit varmasti sopii myös.
      Mietein, että joskus olen tuota vaniljakiillettä testannut (http://kirsi1974.vuodatus.net/lue/2008/10/kahvipoydan-kakku)... vähän eri ohje, näyttääkin erilaiselta.. tuo minun on hassun "reikäistä" :)

      Poista
  5. Aih, onpa ihanan näköinen ja kiinnostava ohje! Laitan ruksin tähän kohtaan. ;) Tuollanen kiillehomma on mulle ihan uutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :D Mullekin tuo kiille oli uusi juttu ja kivan näköinen siitä tulikin! Maku kiilteessä oli mieto ja ihana. Pensasmustikat olivat ihanan raikkaita pommeja tuolla täytteen joukossa :)

      Poista
  6. Ihana, ihana kakku :) Mikä idea tuo kille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! :D Eikö ole hauska tuo kiille, itsekin tykkäsin sen erilaisuudesta.

      Poista
  7. Näyttää todella hyvältä, varsinkin nuo kiilteen läpi pomppaavat mustikat on kiva koristeluidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itse tykkäsin, että noiden mustikoiden asettelu onnistui tosi hauskasti. Ne on tarkkaan aseteltu, mutta näyttävät kuin ne olis vaan heitetty siihen ;D Ja musta toi kiille oli vähän tylsä ihan yksinään.

      Poista
  8. Nämä sinun kakkusi ovat kauniita kuin korut! Niitä katselee mielellään, vaikkei itse edes yrittäisi tehdä.
    Mielenkiintoinen tuo vaniljakiille ja onneksi helppo tehdä myös :) t. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ihanasta kommentista :D Vaikka tässä on pari eri vaihetta, tämä koko kakku on helppo tehdä! Ei kannata siis pelästyä vaan kokeilla rohkeasti vain :)

      Poista
  9. Ai miten on kauniin ja herkullisen näköinen kakku :) Vaniljakiille varmaan kruunaa tämän, nams :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Erja :) Voisin kuvitella tuon vaniljakiilteen sopivan muihinkin makuihin! Täytyy joskus kokeilla sitä jonkun muunkin marjan kaveriksi :)

      Poista
  10. Upean näköinen herkku....niin kaunis. Eikä tartte enää erikseen koristella, sekin on joksus plussaa. Mustikoita ämpärillisen pakastin, joten värkkejä ainakin olisi tämänkin tekoon. Tänään kuvittelin tekeväni jonkunlaisen pienen kakun, kun kanssasyöjä täyttää vuosia, van sainkin kakkukiellon. Ehken eri keksejä laittasin minäkin pohjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mimmi! Mun tarvis vielä ostaa 10 litran ämpäri mustikoita. Yhden 5kg laatikon jo ostin (7 litraa), mutta ei se talveksi riitä millään. Sitten olen pikkuisen itsekin poiminut, mutta ne on pääsääntöisesti tullut heti käytettyä. Kanssasyöjälle onnittelut! :)

      Poista
  11. Kauniin värinen ja niin herkullisen oloinen kakku! Kokeiluun menee��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Henna :D Kokeile ihmeessä, kakku on ihanan kepeän ja miedon makuinen :)

      Poista
  12. Todella kaunis, taas :) Ja herkullisen näköinen muutenkin :P Kokeilin muuten joskus vuosia sitten tuontapaista vaniljakastikepohjaista kiillettä (ohje taisi olla Kinuskikissalta). Jostain syystä sitä ei olekaan tullut käytettyä sen jälkeen, vaikka olisi varmaan tosi maukas monissa kakuissa. Kiitos muistutuksesta, jospa tulisi pitkästä aikaa käytettyä hieman erilaista kiillettä :) PS. Mun piti testailla niitä sun mansikka-melonimehujäitäkin nyt vihdoin kun tuli kesä, mutta meidän lähikaupan mansikan myynti on jo lopetettu :( Pitää vissiin katsella muualtakin, taikka siirtää testailut ensi vuoteen. Pakastemansikoista ei varmaan uskalla kokeilla, kun joutuu ensin sulattelemaan ja taas pakastamaan uudestaan? :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu :) Joo Kinuskikissalla oli samanlainen ohje, huomasin kun googlettelin tätä jo julkaisun jälkeen. Kinuskikissalla tuo kiille oli choko-cappuccino-juustokakun päällä, sopii varmaan todella hyvin kahvinkin kaveriksi! :)
      Mä en pakastemansikkaa pakastaisi uudelleen, siinä taitaa mennä marja piloille. Sillä tavalla olen pakastettua käyttänyt, että laitan marjan jäisenä, kokonaisena tai paloiteltuna suoraan vaikka mehun joukkoon. Siinä marja ei kerkeä sulamaan. Toivottavasti kerkeät kokeilemaan vielä niitä puikkoja! :)

      Poista
  13. Kaunis ja herkullisen kuuloinen kakku. Nuo päällisen mustikat on kanssa kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili! Tykkäsin kanssa noista mustikoista tuossa päällä. Toivat uutta ilmettä, saati että olis ollut pelkkä kiille vaan. Nuo pensasmustikat myös kruunasivat koko kakun, kun ne olivat ihania, herkullisia pommeja tuolla sisälläkin ;D

      Poista
  14. Osaatko sanoa mitä kannattaa ottaa huomioon jos tekee pakaste mustikoista? Ristiäiset tarjottavat mietinnässä��ja kokeilussa��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti oli vahingossa mennyt roskapostikansioon... Toivottavasti vastaukseni ei tule myöhässä. Pakastemustikat ovat aivan yhtä hyviä kuin tuoreetkin! Sulatat ne vaan ennen soseutusta. Pensasmustikat eivät myöskään mene miksikään pakkasessa. Jos laitat tavallisia mustikoita sattumiksi tuonne täytteeseen niin ne kannattaa ripotella jäisinä.

      Poista
  15. Vaikka kiille ei ollutkaan ihan uusi keksintö, niin kommenteista päätellen ilmeisen hyvä että teit sen kumminkin, muistutukseksi ja joillekkin uutena tuttavuutena. Sain kunnian maistaa tätä kakkua ja tosi hyvää oli, ehkä keksipohja voisi tosiaan olla jostain miedommista kekseistä, niin pääsee mustikka ja vanilja oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiille oli ehdottoman hyvä kokeilu! Olen huomannut, että kyllä kannattaa päivitellä juttuja uudestaan, aina joskus joku innostuu! Tosi monelta kun on jäänyt esim. mun blogin alkuaikojen reseptit kokonaan väliin. Joku kerta päivitin kinderpiirakan pitkästä aikaa ihan muistutukseksi ja tosi moni innostui kokeilemaan :D
      Kiva kuulla, että kakku maistui ♥

      Poista
  16. Voisiko liivatetta käyttää vähemmän? 10 kpl tuntuu aika hurjalta määrätä. . Riittäisikö mahdollisesti 6 tai 8 kpl? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti voisi pudottaa tuohon kahdeksaan, enempää en uskalla luvata :D

      Poista
    2. Kahdeksalla tein ja toimi oikein hyvin :) kakku oli ihan taivaallisen hyvää! Menee ehdottomasti suosikkeihin :)

      Poista
    3. Kiva kuulla! Tämä olikin hyvää kakkua! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)