Tarun Taikakakut

lauantai 8. elokuuta 2015

New York cheesecake (ø24cm)

Hei!
New Yorkin juustokakkuja on näkynyt muutamassa blogissa, ainakin nyt Annin uunissa-blogissa ja Lunni-leipoo-blogissa ja halusin itsekin pitkästä aikaa tehdä sellaisen. Viimeksi tein Leila Lindholmin ohjeella passion-version joka olikin hyvää! Tällä kertaa käytin reseptin pohjana Arla Ingmanin ohjetta jota muuttelin hieman (vähensin voin ja sokerin määrää ja lisäsin sitruunan määrää). Ohjeet ovat kaikki hyvin samanlaisia. Kakun ulkonäkö riippuu hyvin pitkälti paistoajasta ja lämpötilasta. Koska aiempi passionkakku onnistui niin hienosti niin yritin tätäkin tehdessäni noudattaa Suklaapossun paisto-ohjeita, mutta lapset vei sen verran huomiota, etten kerinnyt vahtimaan kakkua... Kakku ei sitten ollut kovin kaunis, kun täyte halkesi, siksi koristelin sen vielä mansikoilla. Mansikat nostivatkin kakun ulkonäön aivan toiselle tasolle ja koristelisin kyllä kauniistikin paistuneen kakun ;D Suosittelen koristeiden lisäksi tekemään vielä kastikkeenkin, se oli ehdoton kaveri tuhdille kakulle.



New York cheesecake ø24cm
Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa 
2 ½ dl sokeria 
1 ½ rkl vehnäjauhoja 
4 kananmunaa 
200 g Crème fraîchea 
2 rkl sitruunamehua 

Hienonna keksit ja sulata voi. Sekoita nämä keskenään ja painele lusikalla 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Paista 160 asteessa 8-10 minuuttia. Laske uunin lämpötila 140-150 asteeseen. Anna pohjan jäähtyä sen aikaa, kun teet täytteen.

Vatkaa sähkövatkaimella kulhossa tuorejuusto, sokeri ja vehnäjauhot tasaiseksi. Lisää kananmunat yksitellen. Lisää vielä ranskankerma ja sitruunan mehu. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 140-150 asteessa noin 45-60 minuuttia Sammuta sitten uuni, jätä uunin luukku hieman raolleen ja anna kakun olla uunissa vielä tunti jälkilämmössä. Anna kakun jäähtyä. Kun kakku on jäähtynyt anna sen tekeytyä jääkaapissa vuoassaan yön yli ja siirrä sitten tarjoilulautaselle. Koristele tuoreilla marjoilla.
Valmista kakun kaveriksi kastike: 


Mansikkamelba:
½ litraa mansikoita
4 tl sokeria

Laita mansikat ja sokeri kapeaan ja korkeaan kippaan ja soseuta sauvasekoittimella.
Kaada tarjoilukannuun.

Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Apua että osaakin olla ihanan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kyllä hyvää :)

      Poista
  2. Nam ai että! Näyttää hyvältä :) Tota melbaa pitää seuraavaksi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta kakkuun sopi tuo kastike vielä marjojenkin lisäksi. Siitä tuli ihanaa lisämakua ja raikkautta :)

      Poista
  3. Oi! Näyttää kyllä herkulkiselta! Mansikkamelba on niiiin ihanaa.. Sopii varmasti hyvin juustokakun kanssa. Juustokakkuja tuleekin tehtyä paljon harvemmin kuin hyydykekakkuja, vaikka sekin niin hyvää on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Tuo kastike on kyllä ihan täyttä tavaraa ja täynnä makua :D Aika harvoin olen minäkin näitä tehnyt, kun tämä oli elämäni kolmas uunissa paistettava juustokakku :D

      Poista
  4. Näyttää upealta, ja mansikkamelba sopii kakun kanssa varmasti täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna :D Joo toi melba oli ihan mahtavaa ton kakun kanssa! Suosittelen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)