Tarun Taikakakut

perjantai 31. toukokuuta 2013

Tonnikala-Piirakka

Moi!
Serkun ylioppilasjuhliin tein suolaiseksi tarjottavaksi tonnikalapiirakkaa. Tein piirakkaa kaksi pellillistä ja siitä tuli tasan 60 palaa. Täytteinä on siis tonnikalaa, paprikaa ja sipulia. Alkuperäinen ohje Ulla Svenskin vanhassa blogissa täällä.
Saan myös tehdä hänelle kaksi täytekakkua joten niistä lisää sitten myöhemmin :)

Huom! Voit tehdä tämän hyvin myös gluteenittomista jauhoista! 
Siskoni kokeili ja onnistui todella hyvin ja oli oikein maukasta :)



Tässä minun piirakoiden tarkka ohje:

Ohjeesta tulee pellillinen piirakkaa.



Pohja:


250 g voita
250 g maitorahkaa
4½ dl vehnäjauhoja (gluteenittomia jauhoja)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Pohjan päälle:

150 g créme fraichea
100 g juustoraastetta
2 kananmunaa
1 prk tonnikalaa paloina öljyssä

Täyte: 

1 iso punasipuli silputtuna 
1 iso punainen paprika pilkottuna 
1 prk tonnikalaa paloina öljyssä 
150 g juustoraastetta 
ruohosipulia 
pippuria (punaista ja mustaa) 

  1. Nypi pehmeähkö rasva ja keskenään sekoitetut jauhot keskenään, lisää maitorahka joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaulitse taikina sopivaksi leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. 
  2. Sekoita créme fraiche, juustoraaste, kananmunat ja tonnikala keskenään, levitä seos pohjan päälle. 
  3. Ripottele täytteen ainekset päälle ja vielä lopuksi juustoraastetta pinnalle. Paista piirakka uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. 
Terveisin Taru

20 kommenttia:

  1. Tätä kokeilen varmasti jossain vaiheessa, näyttää ja kuulostaa tosi lupaavalta, nami!:) Suolaisten piirakoiden ohjeita ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä on hyvän makuista ja kivasti muunneltavissa. Itse tykkään kovasti tuosta rahkavoitaikina-pohjasta :)

      Poista
  2. Kiitos tästä, juuri mietin jotain suolaista huomisille vieraille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tämän teko käy äkkiä ja täytteet saa sovellettua helposti jääkaapin sisällöstä :)

      Poista
  3. Tää on vaan niin hyvä suolainenpiirakka, kavereiden kanssa tehty monta kertaa. Ekan kerran tein tän illanistujaisiin, ja sain paljon kehuja. Mutta sitten kerroin mistä sen ohjeen olin löytänyt. Meidän kaveripiirissä tämä kulkee Tarun piirakkana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan mahtavasta kommenttista! Kiva, että ootte tykännyt. Hyvä me Tarut! ;D

      Poista
  4. Kannattaako pohjaa esipaistaa ensin ilman täytteittä 10-12 min?

    VastaaPoista
  5. Voiko piirakan pakastaa?

    VastaaPoista
  6. Hei,

    minkä kokoiselle pellille tuo piirakka on tehty?

    VastaaPoista
  7. Paljonko laitat suolaa pohjaan. Onko tl liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä en laita lainkaan jos täyte on voimakkaan suolainen, esim hyvin maustettu jauheliha tai savukala. Minusta kokonainen tl on liikaa, laittaisin ehkä 0,5tl 😊

      Poista
  8. Moikka, valutetaanko tonnikalan öljy pois missään vaiheessa vai laitetaanko se mukaan?

    VastaaPoista
  9. Hei! Suunnitelmissa tehdä tätä piirakkaa ensi viikonloppuna. Onko ohje mitoitettu normaalin kokoiseen peltiin?Minulla iso pelti, paljonkos luulisit, että täytteitä täytyisi lisätä, vai luuletko että piirakka onnistuisi hyvin tuollakin ainesmäärällä isoon peltiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ohje on normaalin kokoiseen peltiin joka on 50cm leveä ja piirakka ei ole kovin paksu joten tälläisenä ei varmaankaan mene jos sulla on se 60cm leveä uuni. En kyllä oikein osaa sanoa miten suurentaisin ohjetta... ehkä suurentaa pitäisi sekä pohjaa että täytteitä 20%. Tai jospa teet piirakasta vain 50cm leveän. Jätät pellistä 10cm käyttämättä :D

      Poista
  10. Hei Taru! Voiko ranskankerman tilalle käyttää kermaviiliä? Onko kokemusta tuleeko saman makuista?? T. Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marita! En ole kokeillut vaihtaa ranskankermaa kermaviiliin mutta kuvittelisin että se passaa hyvin. Hapanmaitotuotteita kumpikin niin makueroa ei välttämättä tule. Ranskankerma on ehkä täyteläisempää.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊