Tarun Taikakakut

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kakkukuvan maalaus vaihe vaiheelta

Moikka!
Olen saanut kyselyitä kakkukuvan maalaamisesta ja lupasin tehdä ohjeet siihen. Tämä on minun tyylini maalata kuva massalle. Tyylejä on varmasti yhtä paljon kuin tekijöitäkin ;D

Tästä kaikki alkaa. Näitä tarvikkeita tarvitset. Kumihanskat on kyllä suotavat kun massoja käsitellään. Alustana käytän ihan tavallista ruokapöydän tablettia. Kaulimisessa tarvitsee tietysti "jauhoja", minä käytän tomusokeria, mutta maissitärkkelys on myös suosittua. Sokerin kanssa käytän pientä siivilää. Usein käytän lähes joka kaupasta löytyvää Dr.Oetkerin sokerimassaa (250g).

Tässä oli kyseessä pyöreä kakku, niin koko massapakettia ei tarvittu, otin kolmasosan sivuun koristeita varten.

Massaa lämmitellään vaivaamalla sitä käsissä. Se osa jonka laitoin sivuun koristeita varten, laitoin tuorekelmun sisälle, koska sokerimassa kovettuu nopeasti. Jos käytössä olisi marsipaania, tätä suojaamista ei tarvitsisi välttämättä tehdä. Ennen kaulimista sokeria sirotellaan reilusti alle ja sen verran päälle ettei massa tartu kaulimeen.

Kun massa on kaulittu muutaman millin paksuiseksi, leikataan siitä sopiva ympyrä. (käytän apuna irtopohjavuoan reunaa) Massalaatta saa olla sentin pari pienempi kuin kakku jonka päälle se tulee.

Ylimääräiset leikataan pois ja laatta nostetaan isolle tarjottimelle leivinpaperin päälle.

Tässä on leivinpaperin päällä maalausta vaille valmis massalaatta.

Seuraavaksi värjätään loput massasta josta tulee koristeet.

Tässä on valmis laatta ja koristeet. Kirjaimet hajoavat helposti, siksi teen aina varakappaleita.

Tässä kaikki mitä tarvitsen kuvan maalaukseen. Etukäteen olen tulostanut tarvittavat kuvat paperille. Googlen kuvahaku on tässä kohtaa hyvä :)
Maaleina käytän pastavärejä, joita myy esimerkiksi Ullan Unelma, hinta on 5€ luokkaa kappale. Värejä ohennan/vaalennan alkoholilla joka haihtuu nopeasti pois massan pinnalta eikä siitä jää mitään makuja tms. Vesi kuivuu huomattavasti hitaampaa, mutta sitäkin voi käyttää.

Ensimmäiseksi sommittelen tulevan kakun. Hahmot leikkataan irti paperista. Tässä kohtaa päässä oleva kakkusuunnitelmani on vihdoin nähtävillä :)

Sitten asetan ensimmäisen kuvan massa päälle. Sokerimassa on pehmeämpää kuin marsipaani ja siihen jää todella helposti kaikenlaisia jälkiä, joten kättä ei kannata siinä päällä lepuuttaa. Piirrän marsipaanityökalulla kuvan päällä ääriviivat ja ne painautuvat samalla alla olevaan massaan. Tässä täytyy painaa sopivalla lujuudella, että jälki jää, mutta varovasti ettei työkalu mene läpi paperin.

Viimeinen kuva menossa.

Kun kaikki kuvat on "piirretty" voi maalaus alkaa. Minä käytän kertakäyttölautasta maalauspalettina.

Ensin maalataan ääriviivat. Minulla on käytössä elintarvikesuteja jotka olen tilannut Ullan Unelmasta. Ääriviivat maalaan todella ohuella sudilla.

Tässä on kaikki mustat ääriviivat maalattu ja mallit otettu lähelle :)

Sitten maalataan väri kerrallaan. Minä en odota, että mustat ääriviivat kuivuu, vaan maalaan heti värit. Tässä täytyy olla vaan todella tarkka ettei musta sekoitu muihin väreihin.


Tässä kaikki kuvat valmiina. Nyt vaan annetaan kuvan kuivua, kunnes se asetetaan kakun päälle. Kuvan ei silti tarvitse olla kuiva kakulle laitettaessa. 
Marsipaani on kestävämpää siirrettäessä, kun taas sokerimassa hajoaa helposti. Jos käytät sokerimassaa ole todella varovainen, kun nostat kuvaa kakun päälle ettei kuva hajoa. 

Tälläinen Hello Kitty on suhteellisen helppo kuva maalata, kun siinä ei ole niin paljon pieniä yksityiskohtia :)








Mahtavia maalausohjeita:
Taikina Taivaalta täältä (tomuvärimaalaus)
Leivontafoorumista täältä (keskustelupalsta)

Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Olipas kattava sepustus! :) Oikein hengästyttää kun luen sitä! Eipä tule ajateltua kuinka monivaiheinen projekti on ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon! Hienoja kuvia! T. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :D Onhan siinä aika homma :) Tälläistä ei kauheassa kiireessä edes viitsisi ruveta tekemään. Viikkoa ennen tarjoamispäivää tykkään aloitella kuvalliset kakut :) Toivottavasti tästä olisi jollekkin hyötyä :)

      Poista
  2. Onneksi löysin tämän! :) Parin viikon päästä pitäisi isänpäiväksi tehdä kakku ja siihen tulee vähän maalausta, ensimmäistä kertaa kun sellaista teen.. :D Tämä on hyvinkin kattava ohjeistus ja selkeä, jotta tälläinen alottelijakin ymmärtää. :) Kiitos tästä ja takuulla laitan kirjanmerkkeihin, jotta löydän tarvittaessa uudelleenkin. :) Muutenkin takuulla laitan blogisi seurantaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että tästä ohjeesta on hyötyä jollekin! Kiitos kun jätit kommentin :) Kyllä tätäkin juttua katsotaan, mutta en tietenkään ilman kommentointia tiedä miten ihmiset tästä hyötyvät ja onko tästä apua. Onnea sulle maalailuhommiin ja kiitos vielä :)
      Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  3. Heippa! Olen tehnyt koko kakun peittävän kakkukuvan marsipaanille noin kuukausi sitten ja ensi viikolla teen itse kakun. Voiko ihan perus kermavaahtoa laittaa kuvan alle vai pitääkö olla kreemiä? Riittääkö vuorokausi ennen siirto kakun päälle pehmittämään kuvan? Entäpä, sotkeeko kermapursotukset kakkukuvaa nii että värit niin sanotusti liukeneisivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Siitä onkin hetki kun on itse tullut maalattua kuvia! 😃 Marsipaani on paras valinta maalattavissa kuvissa koska jos kuvan maalaa sokerimassalle ja kuva pääsee kuivumaan kunnolla niin se ei välttämättä enää kostu vaan jää kovaksi. Mä laittaisin kuvan alle kreemiä, mutta jos teet kakun pari tuntia ennen tarjoilua niin kermakin käy. Eikä mun mielestä nuo pursotukset ole sotkeneet kuvia. Paitsi ehkä seuraavana päivänä tai kolmantena alkaa näkymään kosteutta joka on levinnyt kuvaan. Kannattaa siis tehdä kakku muutamaa tuntia (max 5 tuntia ennen, mielummin kuitenkin vähemmän) ennen tarjoilua 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊