Tarun Taikakakut

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Vadelmaunelmatorttu (gluteeniton)

Hei!
Nyt kun on vadelmat parhaimmillaan niin leivoin tälläisen ihanan kääretortun ❤ Tämä on ihan täydellistä herkkua ❤ Tämä on unelmatortusta vaalea versio ja perusvoikreemiin lisäsin 2½ dl tuoreita vadelmia ❤ Ihanaa! ❤ Tein tämän gluteenittomana ja tämä onkin oikein pehmoista.


Vadelmaunelmatorttu

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja / gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti, poista leivinpaperi ja käännä se ympäri ja laita takaisin pohjan päälle. Laita vielä pyyhe tämän päälle ja anna jäähtyä sen ajan kun teet täytteen.

Vadelma-voi-sokerikreemi:
150 g voita (4 osaa)
75 g sokeria (2 osaa)
32 g vettä (1 osa)

2½ dl tuoreita vadelmia

Laita vesi ja sokeri kattilaan ja lämmitä sen verran että sokeri sulaa veteen. Laita sokerivesi jääkaappiin ja anna jäähtyä kylmäksi. (jos on kiire, laita kattila kylmäkallen päälle)

Vatkaa voi kunnolla valkoiseksi vaahdoksi, tähän menee noin 10 minuuttia. Kun vaahto on valmista lisää kokoajan vatkaten sokerivesi ohuena nauhana juokkoon anna vielä vatkaantua noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi vadelmat ja vatkaa kunnes ovat seassa kunnolla.

Levitä kreemi kääretortun päälle ja rullaa tiukaksi rullaksi. Laita kylmään, että kreemi kovettuu. Säilytä kylmässä.



Vadelmasadosta kuvia 💛🧡❤




Terveisin Taru

5 kommenttia:

  1. Katselin googlesta unelmatorttujen kuvia. Kaikki olivat suklaanruskeita vaalealla täytteellä. Kertoisitko tyhmälle kotikokille, mikä tekee ihan tavallisesta vaaleasta kääretortusta unelmatortun.

    VastaaPoista
  2. Tämä ohje tuli kuin tilauksesta . Meille tulee reilun viikon päästä viikonloppuna yövieraita mitkä tarvitsee gluteeniton ja laktoositon ruokavalion. Tällä ohjeella teen kyllä tortun. Jos ei ole enää tuoreita vadelmia käytössä niin käykö pakkasessa olevat. Ilmeisesti kuitenkin sama määrä. Sinulla on ihana vadelmasato meillä alkaa olla lopussa. Tuo auringonkukka kuva on mainio ja kukkakuvat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasessa olevat marjat on sulatettaessa märempiä kuin tuoreet, mutta ehkä jos valutat niistä nestettä pois? Mä teen kaikki leivonnaiset ja ruoat laktoosittomia mutta en mainitse niistä koskaan resepteissä. Kaikkea saa kuitenkin nykyään laktoosittomana 😊 Mukavaa että ohje tulee heti kokeiluun ❤

      Poista
  3. Katsoin tarkemmin ei tainnut ollakkaan auringonkukka 🤔🤗😁

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊