Tarun Taikakakut

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Omenamehua mehulingolla

Hei!
Sain anopilta lainaksi mehulingon ja tein sillä ensimmäistä kertaa omenamehua. Yritin googletella ohjeita mehun tekoon, mutta huonosti mitään löytyi. Toivottavasti joku vaikka hyötyisi tästä minun jutusta... Törmäsin pari kertaa suositukseen käyttää mehuun askorbiinihappoa joka pitää mehun vaaleana, mutta jätin sen väliin. Linkoamisen jälkeen keitin mehua sen aikaa, että sokerit suli, eli noin 5 minuuttia. Tuoremehu ei sokeria tarvitsisi periaatteessa, mutta tahdoin säilyvyyden takia sitä laittaa. Laitoin sokeria sen verran, että mehu jäi vielä kiprakaksi. Pullotin mehut pakkaseen. Sieltä saa sitten talven aikana hakea ihanaa tuoremehua :) 


Tässä käyttämäni määrät:
11 kg sekalaista omenaa omasta pihasta
6 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria

Tästä määrästä omenaa sain vajaa 6 litraa mehua. Eli meidän lingolla ainakin suhde menee niin, että 10kg omenaa = reilu 5 litraa mehua. Eli omenan painosta tulee noin 60% mehua.

Omenat paloitellaan isoiksi lohkoiksi, siemenet poistetaan ja palat lingotaan mehulingossa. (itse valutin mehun suoraan isoon 5 litran kattilaan jossa mehu oli helppo keittää) Poista mehun pinnalta vahva ruskea vaahto reikäkauhalla ja kun mehu kiehahtaa, poista uusi mahdollinen tullut vaahto. Lisää sokeria haluamasi määrä ja keitä mehua niin kauan että sokerit sulaa, eli noin pari minuuttia. Anna jäähtyä, pullota ja pakasta tai nauti heti :)


 Lopuksi täytyy paljastaa, että kun olimme tehneet mehua 15 litraa päätimme hakea oman mehulingon! (lainassa oleva oli todella vanha) Ostimme isomman ja sellaisen jossa on kunnon säiliö kuorimössölle. Jos saisimme tehdä muutaman vuoden sillä omenamehua, se maksaisi kyllä itsensä takaisin. Netissä suositeltiin tuoremehuasemia ja kirjoitettiin, että mehulingon kanssa mehun tekeminen olisi vaivalloista, mutta edes tuolla vanhalla koneella minusta se ei ollut vaivalloista! Mehun tekeminen oli helppoa ja mehu oli raikasta ja hyvän makuista! :) Oppisin asiasta mielelläni myös lisää, joten jos sinulla on tietoa mehun tekemisestä mehulingolla, otan sen mielelläni vastaan :)


Lisäys 11.9.2013 
Ihanan oranssia mehua sain, kun laitoin punaista omenaa (alla) ja talviomenaa 50/50 suhteella. Muovipulloissa olevassa mehussa on enemmän punaista omenaa.
Mukaan laitoin myös keittämisvaiheessa muutaman oksan minttua. Jostain luin, että sen pitäisi raikastaa kivasti omenamehua. Me ei ihan hirveästi siitä tykätty, jotenkin tuli ruohomainen vivahde mehuun :D Tähän mennessä mehua on tehty 34 litraa! Jes! Yli puolet on annettu sukulaisille ym heti juotavaksi, pakkasessa on ehkä 10 pulloa :)
VINKKI: Me ollaan juotu omenamehu plissattuna kivennäisveteen, nopea tapa tehdä itse limpparia, aivan ihanaa! :D

Lisäys 27.9.2013
Mehua on tehty tähän mennessä 39 litraa ja lisääkin teen vielä talviomenista. Mehun säilyvyydestä sitten asiaa, pisin aika minkä mehu on selvinnyt jääkaapissa juomatta oli 3,5 viikkoa, eikä ollut vielä siihen mennessä mennyt miksikään. Epäilen, että menee helposti tuosta vielä kauemminkin! Tuo testaus on vaan niin hankalaa, kun mehu on niin hyvää, että se juodaan aina pois :D Se että olen keittänyt mehun ja lisännyt sokeria auttaa kyllä suuresti säilyvyydessä. Pääsääntöisesti olen tehnyt mehua niin että 5 litraan laitan 4 dl sokeria.

Lisäys 8.10.2013
Mehussa on hirmuisen paljon energiaa ja olen kuullut, että diabeetikoilla tämä nostaa verensokerit nopsasti ylös. Eli kannattaa lantrata mehu kunnolla veteen. Tai tietysti tämä mehu onkin passeli apu jos verensokerit on päässyt liian alas. Mehua tehty yhteensä 43 litraa :)

Lisäys 4.11.2013
Mehua tuli sitten tältä vuodelta yhteensä 47 litraa, pakkaseen jäi ehkä 10 pulloa. On ollut kyllä suosittua tuo tuoremehu :) Talviomenia on vielä hieman tallella, mutta nyt saa mehun teko riittää, syödään loput omenat ihan tuoreeltaan :)

Lisäys 18.10.2015
Jäljelle jäävän omenamössön hyötykäytöstä asiaa!
Tein omenasta ja karviaisesta mehua eilen ja kokeilin jäljelle jäävän massan hyötykäyttöä. Minulla oli kaksi 10 litran ämpäriä täynnä talviomenaa ja 3 litraa kokonaisia vihreitä karviaisia. Linkosin nämä kaikki mehuksi jota tuli (talviomenan kuivuudesta johtuen vain) 3 litraa, lisäsin tähän 3 dl sokeria ja kiehautin mehun, pullotin sen ja laitoin pakkaseen. Jäljelle jäi noin 6 litraa kuori-, hedelmänliha- ja karviaismössöä. Jaoin määrän kahteen osaan ja keitin sokerin ja veden kanssa pehmeäksi. Lisäsin tähän kuuteen litraan 4 dl sokeria ja 4 dl vettä. Ilman vettä massaa ei saanut keitettyä. Soseutin massan huolellisesti noin neljä kertaa sauvasekoittimella. Massasta ei saa millään niin sileää kuin omenan lihasta tehdystä soseesta, mutta mielestäni sose oli hyvää. Kokeilimme tätä karkeampaa sosetta nyt aluksi kaurapuuron ja turkkilaisen jogurtin joukkoon ja se oli todella hyvää! Yllätyin kyllä positiivisesti! Soseessa oli todella paljon makua! Sose sopii myös täydellisesti omenakakkuun johon ohje löytyy täältä! Kokeilen massaa vielä muillakin tavoilla ja tulen sitten tänne lisäämään vinkit teille.
Kehittelin piirakkaohjeen johon sose sopii todella hyvin, sen ohje löytyy täältä.


Sose ei ole kovin kaunista, 
mutta kuitenkin maukasta!

3 litraa linkoamisesta jäljelle jäänyttä omenamassaa
2 dl sokeria
2 dl vettä

Keitä pehmeäksi ja soseuta useaan kertaan.
Sokeria oman maun mukaan!

Terveisin Taru

21 kommenttia:

  1. Sulla on blogi pullollaan niin ihania herkkuja, että lisäsin sinut blogilistalleni :) Tämä omenamehukin vaikuttaa niin ihanalta. Kunpa olisi mehulinko ja säilytystilaa mehulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anu :) Tehtiin miehen kanssa tänään 6 litraa lisää mehua, tällä kertaa valkeista kuulaista ja karviaisesta, tuli tosi ihanaa! Ollaan nyt tehty noin 22 litraa mehua omenoista! Mulla on onneksi arkkupakastin jossa on vielä tilaakin vähän ;D
      Minäkin lisäsin sut blogilistalle :)

      Poista
  2. Nam! Itsetehty omenamehu on todella paljon parempaa kuin kaupan versiot :) Mäkin olen keräillyt omenoita muutaman pussillisen. Hilloja niistä on syntynyt melkein 4 litraa ja pakkaseen päätyi liki 5 litraa omppusosetta. Vielä olisi tarkoitus tehdä miltei toiset samanlaiset satsit, mutta siitä huolimatta puut notkuu omppoja. Pakastin (eikä vatsa) ei niitä kuitenkaan äärettömästi vedä. Tällainen mehu olisi ihanaa, mutta ei ole vielä tullut hankittua mehulinkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa ja eipä tartte ens talvena kaupasta mehua hakea :) Ollaan nyt tehty reilu 21 litraa mehua, laskin että siihen meni noin 42 kiloa omenaa! Tänään tehtiin pelkistä valkeista kuulaista ja laitoin joukkoon pakkasesta viime vuotisia vihreitä karviaisia, kyllä tuli ihanaa! Sosetta tein aikaisemmin yhteensä 8,5 litraa. Ja parasta on, että kaikki on omasta pihasta saatu! :D Meinaan kyllä vielä tehdä mehua lisää, koska omenaa riittää puissa. Ollaan annettu omenaa ja omenamehua paljon perheenjäsenillekin, kun ei itse saada kaikkea tuhottua ;D
      Mehulinko ei ollut ihan hirveän kallis ja jos saadaan sillä useita vuosia lingota mehua, niin on se maksanut itsensä varmasti takaisin. Olen itse aivan ihastunut tähän laitteeseen ja tietysti mehuun :)

      Poista
  3. Oho, ihanan näköstä ja makua voin vaa kuvitella!! Moon ranttu omenamehun suhtee, isäntä ostaa kaupasta sitä ja musta se o iha hirviän makusta, mutta Lidlistä saa iha oikiaa omenalle maistuvaa mehua, voisin kuvitella että tuo ite tehty o vielä piirun parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne :) Hyvää tämä on ja kun on tuorepuristettua niin maistuu just siltä miltä pitääkin :) Minä lantraan tätä kyllä veteen kun on aika vahvaa itsekseen. Tänään tein pelkistä valkeista kuulaista ripauksella karviaista niin siitä tuli miedompaa. Sitä pystyikin juomaan ihan pelkiltään :) Maisteltiin suoraan hanan suusta lusikalla mehuja aina lajikkeen mukaan, niin kyllä eron huomasi! Ollaan tehty sekalaista mehua kolmesta eri lajikkeesta. Kai se on kaikessa sama homma, että itse tehty on vaan parempaa ;)

      Poista
  4. Kuulostaapa herkulliselta ja helpolta :) Miten mulle on niin moni sanonu, että omenista ei ite sais helposti puristettua mehua? Pitääpä kokeilla jos vaan sais omenoita joltakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli helppoa ja aivan ihanaa :) Yksinäänkin tuota tekee, mutta miehen kanssa kun kimpassa tehtiin, niin kävi kyllä nopsaan! Minä pilkoin ja mies laitteli koneeseen :) Tuolla uudella mehulingolla sai vähän liiankin tehokkaasti etten meinannu miehen perässä pysyä :D Varmasti saat omenoita! Nyt on hyvä omenavuosi ja ihmisten puut notkuu hedelmää! Minä tietäisin Porista heti muutaman paikan josta varmaan sais kun nätisti pyytäis :)

      Poista
  5. Oij, tämäpä tuli mukavasti googlettamalla vastaan! Ehdottoman hyödyllinen postaus!
    Mietin vain, että kuinkahan tuollainen mehu mahtaa säilyä muualla kuin pakastimessa? Ei nimittäin oikein ole pakastimessa tilaa. :S Ja siis nuo lasipullotko olet laittanut pakastimeen? Täällä olisi taloyhtiössä tuollainen kylmävarasto/-kellari, jossa nyt jonkun sortin kellarilämpötilat ovat. Mietin, että josko edes vähän aikaa säilyisi, jos muutaman litran tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi kommentistasi, juuri tälläistä kommenttia olen toivonutkin ja sen takia tämän postauksen tein, että joku siitä hyötyisi :D Olen huomannut blogin hallintakeskuksesta, että juttu on kiinnostanut ja asiaa paljon googletetaan :)

      Laitoin pullojen puutteessa osaksi lasipulloja pakkaseen, jääkaapissa ensin ne jäähdytin kunnolla, kun oli pelko niiden halkeamisesta, mutta mitään ei onneksi tapahtunut. Mehu jäätyi pulloihin hyvin. Jätin pulloihin paljon tyhjää varmuuden vuoksi. Silti en uskalla suositella sitä kellekkään... ostin myös Pirkan muovisia pakastuspulloja jotka ovat tosi käteviä!

      En usko, että tuoremehu säilyy sen kauempaa kuin hedelmäkään. Se, että lisää mehuun sokeria ja keittää hetken (pastöroi) auttaa vähän, mutta kuinka paljon, siitä en vielä tiedä. Meillä mehu on päässyt vain viikon vanhaksi, kun on niin hyvää, että se on juotu pois :) Eli en uskalla luvata pitkää säilyvyysaikaa näillä kokemuksilla vielä. Tehdään mehua lisää, joten pieni koe-erä ei olisi varmaankaan pahitteeksi. Laitan tänne sitten joskus tulevaisuudessa juttua kuinka kauan mehu säilyi jääkaapissa :)

      Pastöroinnista tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Past%C3%B6rointi

      Poista
  6. Kiitos sun infosta. Itekin sain mehulingon lainaan ja nyt sun ohjetta mukailen koitan tehdä omenamehua. Suosittelen porkkanamehua - mielettömän hyvää, ei kaipaa yhtään mitään sokeria maun puolesta mut säilyvyydestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin tuon porkkanamehun hyvyydestä kuullut ja eräässä blogissa näin, kun oli tehty porkkana-appelsiinimehua ja se kiinnostaa myös kovasti. Nyt sitten vaan kokeilemaan! :)

      Poista
  7. Hankin minäkin nyt sitten mehulingon :) Hienosti omenista tulee mehua, ainoa vaan että mehu ei todellakaan ole noin kirkkaanväristä kuin teillä :( Mehun sekaan tulee kans sakkaa/mössöä, joten olen joutunut valuttamaan mehun harson läpi. Oiskohan tässä nyt lajike-eroja? (tai mehulinkoeroja, ostin Philipsin HR1869/30)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että sait lingon! Nyt vaan kaikki omenat sitten mehuiksi :) Minäkin tänään linkosin 4 litraa mehua, yhteensä olen nyt sitten lingonnut 43 litraa! :D Omenaa on tuolla keittiössä odottamassa hirmu määrä, eilen poimittiin monta korillista. Tiedän ainakin mitä lähipäivinä teen ;)

      Minä olen lingonnut suoraan 5 litran kattilaan ja pari kertaa välissä reikäkauhalla kerännyt vaahtoa pois. Ja lopuksi ennen keittämistä poistanut kaikki vaahdot. Ja kun mehu kiehahtaa siihen tulee vielä vähän vaahtoa niin olen ottanut senkin pois. Ja sitten sellanen juttu, että kun linkoaa niin vähän väliä se linko on puhdistettava, muuten mehun joukkoon alkaa valumaan sitä mössöä. Mulla on sellanen systeemi, et putsaan ja lohkoan omenat isolle lautaselle ja sitten käyn linkoamassa aina kun se tulee täyteen. Jo parin lautasellisen jälkeen on kone avattava ja huuhdeltava kaikki osat. Eli tuon 5 litran kattilan kun linkoaa täyteen, on koneen osat huuhdeltava 2-3 kertaa. Lopuksi sitten pesen koko koneen. Mahtava määrä mössöä ja omenan kotia tulee kun mehua tekee. 5 mehulitrasta mössöä tulee ainakin ämpärillinen!

      Komeelta näytti teidän linko! Meillä on Philipsin Aluminium Collection Mehulinko HR1866/00 :) mutta ei se kyllä noin paljon maksanut kuin Philipsin sivuilla ehdotettiin... meidän maksoi 129€. Ja on ollut hintansa väärtti :D

      Poista
    2. Niin ja korjailen ohjeeseen tuon vaahdon poiston :)

      Poista
  8. Kiitos vastauksesta :) Pitääpä kokeilla tänään laittaa suoraan kattilaan, niin saa helpommin sen vaahdon sieltä sitten pois. Maku oli kyllä ihan hyvä, tuo vaahto vaan häiritsi aika lailla. Ja sitä omenamössöä jää tosiaan koneeseen aika paljon, minäkin puhdistin koneen jo 2kg jälkeen (vaikka olisi varmaan mahtunut enemmänkin), ettei vaan menisi liian täyteen.

    Tuo meidän linko maksoi 159€ ja kun en halunnut tilata nettikaupasta niin ei ollut kun valita kahden välillä. Jos en väärin muista niin taisivat testata tätä kuningaskuluttajassa, paljon ääntä se pitää, mutta on kyllä tehokas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ostettiin linko Gigantista ja tais olla tarjouksessa, kun oli niin paljon halvempi kuin suositushinta :) Tuosta Kuningaskuluttajan testistä äiti kertoi mulle eilen ja ajattelin yrittää josko sen vielä näkisi areenasta. Olis kyllä mielenkiintoista katsoa se!
      Toivottavasti nyt seuraava mehuerä on kirkkaampaa :)

      Poista
  9. Nyt onnistui tosiaan paljon paremmin :) Kannattaa tosiaan valuttaa mehu suoraan kattilaan, niin sen vaahdon saa helpommin poistettua. Ja sitä vaahtoa tuli ainakin viimeisessä erässä paljon - mehua oli 1,25 litraa ja vaahtoa 0,75 litraa. Tänä iltana sitten lisää omppumehua, on se vaan niin hyvää :D

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Kannattaa ehdottomasti säästää myös mehunpuristuksesta yli jäävä kuitumassa talteen.

    Olen käyttänyt kaikkien kasvisten kuitumassaa ihan porkkanoista omenoihin esim. vegaaniliiton porkkanarieskareseptissä porkkanan tilalla, mutta esimerkiksi lantun ja punajuuren kuidut kypsyvät aika hitaasti, joten ne sopivat paremmin vaikka linssikastikkeen joukkoon.
    (resepti löytyy täältä: http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/arki/ruoka/reseptit/porkkanarieskat)

    Olen myös pakastanut massaa parin desin annoksissa ja ottanut pakastimesta sitten aina tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä usein kauhistellut tuota hukkaan menevän mössön määrää, kun siinä on kuorien ja siementen lisäksi niin paljon hedelmänlihaa jäljellä. Mihinköhän tuota omenaa voisi käyttää!? Nuo porkkanarieskat kuulostavat herkullisilta! Kiitos vinkeistä sinulle! :)

      Poista
    2. Olen käyttänyt omanamassaakin sämpylöihin, mutta se käy hyvin myös esimerkiksi omenavispipuuroon. Tosin olen silloin lingonnut omenat ilman siemenkotia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla kuitumassan hyötykäyttöä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)