Tarun Taikakakut

lauantai 9. marraskuuta 2019

Marja-aroniakääretorttu

Moi!
Sain alkuviikosta ystäväni kylään niin sain taas tilaisuuden tehdä marja-aroniasta jotain uutta 😁 Tällä kertaa käytin aronian marjat kokonaan. Ihan kiva kääretorttu tuli. Yllätyn vain joka kerta miten mieto marja aronia on. Täyte on hyvin miedon makuinen. Ensi kerralla voisin alkaa testailemaan marja-aroniaa muiden marjojen kanssa. Olen myös huomannut että marja-aronian maku muuttuu päivien saatossa miedommaksi. Väri on kyllä aina ihanan vahva 😍 Ja täytteessä on paljon vitamiineja! ❤


Marja-aroniakääretorttu

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä sen ajan kun teet täytteen.

Marja-aroniatäyte:
2 dl marja-aronioita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
4 rkl vaniljakreemijauhetta

Sulata marjat ja soseuta ne sokerin kanssa sauvasekoittimella sileäksi. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto. Lisää sitten marjasose ja vaniljakreemijauhe. Levitä täyte pohjan päälle ja rullaa kääretorttu rullalle. Anna tekeytyä jääkaapissa. 

Yhtenä päivänä tein mustikkapullia 😋

Terveisin Taru

2 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttävät molemmat! Tummia, makoisia marjoja ja makeaa herkkua, mikäs sen parempaa:) Kivaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Satu 😊 Hyvää oli kyllä! Kiitos samoin sinulle 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi :)