Tarun Taikakakut

perjantai 5. elokuuta 2016

Pavlova marjoilla

Moi!
Tein ekaa kertaa pavlovan! Ostin laatikon erilaisia marjoja ja teki mieli tehdä jotain uutta joten päädyin pavlovaan. Pavlovat kuuluvat yhden siskoni pravuureihin ja hänen tekemänsä onkin herkullista! Yleisesti pavlova täytetään kermavaahdolla, mutta minä laitoin täytteeseen myös rahkaa. Kakku oli höyhenen kevyttä syötävää ja raikas rahkan ja marjojen ansiosta ja siksi se hupenikin todella nopsaan parempiin suihin! :)


Ensimmäisen kuvan kerkesin nappaamaan ulkona ja loput tulikin sitten kuvattua sisätiloissa... kiitos ampiaisten jotka tykkäsivät kakusta myös kovasti! ;D


Raikas marjapavlova

Pohja:
4 kananmunan valkuaista
2½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 10 tippaa sitruunan mehua
2 tl peruna-  tai maizenajauhoja

Vatkaa valkuaiset ja sitruunan mehu valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokerit pikkuhiljaa vaahdon joukkoon ja lopuksi peruna-  tai maizenajauhot sihdin kautta. Voitele kevyesti leivinpaperi tarpeeksi isolta alueelta. Levittele marenkimassa noin 24-26cm kokoiselle ympyrän malliselle alueelle. Pohja saa jäädä paksuksi ja komeaksi. Voi myös varmuuden vuoksi piirtää leivinpaperiin sopivan kokoisen ympyrän. Paista 100-125 asteessa (minä paistoin 100 asteessa) noin 1½ tuntia. Pohjan kuuluu olla rapea päältä ja pehmeän vaahtokarkkimainen sisältä.

Pohjan ohje on omasta hyväksi havaitusta marenkiohjeesta ja useiden netistä löytyneiden ohjeiden ja vinkkien yhteistulos. 

Rahkatäyte:

2 dl kermaa
1 prk (250g) maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa kerma ja sokerit. Lisää rahka ja sekoita hyvin. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita päälle paljon haluamiasi marjoja. Tarjoa heti!



Terveisin Taru

17 kommenttia:

  1. Mullakin on pavlova edelleen(kin) tekemättä. Nyt kyllä suunnittelin, että kunhan ystäväperhe pääsee kyläilemään, niin heille väännän jonkinlaisen marenkikakun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukava, kun saa vieraita niin pääsee leipomaan! Mulla on ihan kiva tilanne, kun on iso suku niin saan jaettua leipomuksiani ihan kivasti ;D Marenkikakku on helppo tehdä vaikka pohja onkin uunissa suhteellisen kauan.

      Poista
  2. Ihanan näköinen on pavlovasi! Tykkään kans, että rahkaa saa olla raikastamassa. Nams! Mullakin on noita kukkia kasvimaalla, pitää kyllä kuivattaa jos ei nyt keksi käyttöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! :) Täyte oli kyllä hyvän makuinen makean marengin kaverina!
      Mä laitoin yhteen tontin tylsään nurkkaan silmäniloksi noita ruiskaunokkeja ja ajattelin josko leviäisivät siitä vuosien saatossa mukavaksi väriläiskäksi :) Yhden kukkapenkinkin täytin niillä :)

      Poista
  3. En ole minäkään koskaan pavlovaa kokeillut. Herkulliselta näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavlova on herkullinen klassikko ja ihme, että näin kauan meni ennen kuin kokeilin itse. Aina ei kaikkea kerkeä, kun kokeilemista on niin paljon ja mieliteot vaihtelee ;D

      Poista
  4. Kauniin näköinen marjaluomus, en yhtään ihmettele että ampparitkin tykkäs ;) Mä oon joskus (aikoja sitten) tehnyt minipavlovia, mutta tällainen isompi kakku on vielä tekemättä. Taatusti herkullista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Mulla on myös ne minit pyörinyt haaveissa, mutta ajattelin nyt ensin kokeilla kokonaista kakkua ;) Minejä vois tehdä vaikka juhliin joskus! Hyvää oli kyllä näillä ihanilla marjoilla! ♥

      Poista
  5. Oioi, kuinka kaunis ja herkullisen näköinen ♥

    VastaaPoista
  6. Tykkään kans enemmän rahkaisesta sisuksesta tällaisessakin. Joskus ollaan käytety ihan maustettuja rahkojakin. Ihana marjaisa herkku. Ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pyöri mielessä heti vaikka kuinka paljon ihania ideoita minkälaisen tästä tekisin ja oikein jouduin pidättelemään, että sain tehtyä ihan "peruspavlovan" ;D Tässäkin on variaatiomahdollisuuksia vaikka kuinka ja paljon! Ihan kermavaahto-mansikkakin on todella hyvää! :)

      Poista
  7. Herkullisen näköinen Pavlova! :)

    VastaaPoista
  8. Mä rakastan pavlovaa! Täytyis tehdä sitä useammin kun se on niin helppo tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä helppo tehdä! Sanna näitä usein tekee, kun hän on marengin ystävä. Nyt inspiroiduin niin ostamistani marjoista, että päätin tätä kokeilla. Tässä marjat pääsevätkin ihanasti esille! :)

      Poista
    2. Mä kans tykkään marengista kovasti! Siks tää mun herkkua onkin ja tuoreet marjat ovat aina ihania :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊