Tarun Taikakakut

perjantai 11. syyskuuta 2015

Mehevä ja marjaisa suklaakakku (24cm)

Moikka!
Pitkästä aikaa piti päästä leipomaan ja halusin tehdä jotain ihanaa, suklaista ja marjaista. Mietin ensin jotain brownies-tyyppisiä leivoksia, mutta menin sitten Suklaapossun luo inspiroitumaan! No tietenkin löysin häneltä jotain kokeilemisen arvoista, nimittäin ihanan suklaisen pohjaohjeen. Keksinkin heti, että keitän pakkasessa olevista boysenmarjoista hillon ja teen päälle vielä ihanan maitosuklaavaahdon!

Suklaapossun suklaakakkuohjeessa käytetään maitojauhetta jota minulla ei ollut. Luin kommenteista hänen neuvonsa käyttää ranskankermaa ja vettä sen tilalla. Ohje on alla niinkuin minä sen tein, ilman siis sitä maitojauhetta. Hillon ja suklaavaahdon ohjeet ovat omiani.


Kakkupohja oli ihanan mehevä ja suklainen! Millään tavalla en sitä kostuttanut ja se oli silti ihanan kostea. Hillo sopi tosi hyvin kokonaisuuteen ja sitä olisi saanut olla enemmänkin. En nimittäin laittanut kaikkea, mutta laittakaa te jos kakkua kokeilette. Maitosuklaavaahto on ihanan pehmeää ja vahvasti maitosuklaan makuista. Vadelmat raikastivat tosi kivasti kokonaisuutta. Ihanaa herkkua siis! ;D


Paista kakku, keitä hillo ja sulata maitosuklaa kerman joukkoon jo tarjoilua edeltävänä päivänä. Tarjoilupäivänä voit sitten kasata kakun. Levitä hillo pohjan päälle, pursottele tai levitä suklaavaahto hillon päälle ja koristele lopuksi kakku vadelmilla tai haluamillasi marjoilla tai koristeilla.

Suklaakakku:
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl tummaa ruokokidesokeria
1.25 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1.25 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
0.75 tl suolaa
200 g ranskankermaa
0.5 dl vettä
1 dl öljyä
2 kananmunaa 

Pohjan ohje on kopioitu Suklaapossulta täältä.
Sekoita vehnäjauho, sokerit, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Mittaa jauhojen päälle vesi, öljy ja rikotut munat. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoittele enempää kuin tarpeen. Kaada taikina voideltuun 24 cm irtopohjavuokaan. Tasoita pinta. Paista 180 asteessa n. 30-35 minuuttia (mulla meni 35min.), kunnes keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen reunojen irroittamista. Suojaa pohja kelmulla ja anna sen jäähtyä kokonaan.

Boysenmarjahillo:
250 g boysenmarjaa
100 g (1,25 dl) hillo-marmeladisokeria
vaniljaa myllystä

Laita jäiset marjat kattilaan ja lämmitä niitä hieman pehmeiksi. Lisää vanilja ja hillo-marmeladisokeri. Keitä noin 10 minuuttia, että marjat pehmenee ja liemi saostuu. Jäähdytä.

Suklaavaahto:
120 g maitosuklaata
3 dl kermaa

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja lämmitä pienellä lämmöllä niin kauan, että suklaa on sulanut. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä sen verran, että voit laittaa kulhon jääkaappiin.
Tämän täytyy olla täysin kylmää, että se vatkaantuu, siksi teenkin tämän yleensä edellisenä päivänä valmiiksi.

Koristeeksi laitoin näitä ihania megakokoisia vadelmia joita olen tänäkin kesänä Ulvilan Saaren luomutilalta ostanut.




Tiesitkö, että?
Boysenmarja on vadelman, karhunvatukan ja näiden risteytymän risteytys? 
Huh mikä risteytysten risteytys! ;D
(tieto on napattu wikipediasta)

Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Voi, kylläpäs on taas herkullisen näköistä kakkua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Tämä oli hyvää ja tuo Suklaapossun pohja oli superhelppo tehdä! Tämä oli oikea pikakakku vaikka tässä on muutama vaihe :)

      Poista
  2. NAM! Kylläpäs Taru olet taas leipassut ihanan näköisen ja kuuloisen kakun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili! :D Aina välillä iskee himo leipoa jotain erityistä, ihan vaan omalle porukalle :)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen kakku ja tosi nätit pursotukset :). Nam, tämäkin menee kokeilulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva jos kiinnostuit! Tämä on tosi helppo kakku ja maut sopivat ihanasti yhteen ;)

      Poista
  4. Voi kääk, kun on herkun oloinen kakku, pyyhin kuolaa täällä suupielistä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju ;D Tässä oli suklaista herkkua kerrakseen!

      Poista
  5. Näyttää niiiin ihanalta palalta! Ja mielettömän herkullisen kuulloinen päällinen kaikinpuolin :P Otankin samantein tuon päällisen ylös, on niin suussasulavan näköinen. Ja kauniisti pursotettu, jälleen :D Kiva, että pohjan ohjeesta oli iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Tuo maitosuklaakerma on ihanaa! Se toimii ihanasti myös tummalla suklaalla ja valkosuklaalla ;D Kiitokset vielä tuosta pohjaohjeesta, se oli ihanaa ja tuollainen on vielä monikäyttöinenkin :)

      Poista
  6. Aivan ihanat pursotukset! Millä tyllalla teit? Tahtoo kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! :) Tylla on städterin 16 mm. Tyllasta löytyy kuva täältä:
      http://taikakakut.blogspot.fi/2015/01/hempeat-vaniljamarengit.html
      Ja täältä:
      http://www.ullanunelma.fi/tylla-_tahti_16_mm_17-sakarainen

      Poista

Kiitos kommentistasi :)