Tarun Taikakakut

tiistai 9. joulukuuta 2014

Arvonnassa Philipsin Cafe Gourmet-kahvinkeitin

Muistuttelen vielä tästä arvonnasta! 
Aikaa osallistua on sunnuntaihin 14.12. asti!

Hei!
Sain Philipsiltä testattavaksi uuden Cafe Gourmet-kahvinkeittimen. Tässä kahvinkeittimessä on uutta se, että se keittää ensin veden jonka jälkeen vesi valuu kahvinpurujen läpi. Kahvin keittämiseen meni oma aikansa, mutta tälläistä uutta systeemiä oli kiva seurata odotellessa. Tämä ei ole mikään kiireisen ihmisen keitin, mutta aivan ihana juuri kiireettömään herkutteluun ja nautiskeluun. 
Kahvin mausta yllätyin positiivisesti! Maku oli hyvä, pehmoinen ja lempeä.

Lisää tietoa ja kuvia kahvinkeittimestä saat Philips Shop:in sivuilta täältä.




Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, kerro mikä on sinun suosikkipaikkasi tai -hetkesi kahvin nauttimiseen ja miksi?



Minulla se on ehdottomasi se hetki, kun olen saanut tytöt nukkumaan päiväunia ja saan ihanan hetken omaa aikaa. Ensimmäisenä keitän aina kahvit ja istun kahvimukin kanssa sohvalle! Siinä sitten samalla teen lempiasioitani eli kiertelen blogeja, kirjoitan omaani tai pölisen puhelimessa ;D 

Arvonta alkaa heti ja kestää 14.12.2014 keskiyöhön asti. 
Voittajat arvon maanantaina 15.12.2014
Jos osallistut anonyyminä muista laittaa itsellesi jokin nimimerkki! 

1. Palkinto on Philips Cafe Gourmet-kahvinkeitin ja KeepCup-kahvimuki
2. Palkinto on KeepCup-kahvimuki
3. Palkinto on KeepCup-kahvimuki


Me herkuttelimme kahvin kanssa omenapullapitkoa (ohje täältä) ja karhunvadelmamarenkia (ohje täältä).

Onnea kaikille arvontaan!

Terveisin Taru

109 kommenttia:

  1. Samat sanat Taru! Paras kahvihetki, kun pienet nukkuu ja tiskit on siivottu, saa hyvillä mielin rauhassa istahtaa sohvalle ja NAUTTIA kahvin! Yleensä kahvin kera on vielä eksynyt jokin herkku:) Niihin saa täältä hyviä vinkkejä!!!
    T:Teija

    VastaaPoista
  2. Paras kahvihetkeni on kun kiireisen päiväkoti työpäivän päätteeksi pääsee kotiin ja nappaa kupin kahvia ja istuu hiljaisessa kodissa hetkeksi sohvalle ja nauttii kiireettömyydestä.
    T. Susu

    VastaaPoista
  3. Paras kahvihetki on ehdottomasti aamuisin, kun saa rauhassa istua lehden ääressä kahvia hörppien :) Pikkumies ei nimittäin aamupalapöydässä kauaa viihdy ja jättää mut onneksi nauttimaan kahvista ihan itsekseen.

    VastaaPoista
  4. Paras kahvihetki on, kun olen yksin aamuisessa hämärässä keittiössä ilman kiirettä. Koskahan sellaisia hetkiä on ;)
    lumikukka80 at hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kaikista paras kahvihetki on sellainen, kun saa rauhassa nostaa koivet kohti kattoa ja vain olla<3 talojameri@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kuulun myös näihin, joiden paras kahvihetki on, kun pikkumies on saatu päikkäreille! Kahvikuppi käteen ja sohvalle istumaan ja tallennettu lemppariohjelma pyörimään :) hyvinhyvin usein myös jokin leivonnainen eksyy siinä samalla suuhun..
    T: Jenni

    VastaaPoista
  7. Oma hetkeni illalla, kun saan mieh...eikun, lapseni nukkumaan :) Näpertelen sokerimassaa, tai selailen nettiä, tai lehtiä...ja suunnittelen leipomuksia. Arjen luksusta :)

    VastaaPoista
  8. Kesäaamu parvekkeella, kun kaikki muut vielä nukkuvat.
    tominna@windowslive.com

    VastaaPoista
  9. Paras kahvihetki on ehdottomasti viikonloppuaamuna aamulenkin jälkeen :)
    haempi@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Paras teehetki :) on mielestäni iltaisin vähemmän tai enemmän rankan päiväm päätteeksi. jlikkuna@gmail.com

    VastaaPoista
  11. suosikkihetkeni on päikkäreiden jälkeen juoda kupillinen kahvia sohvalla lojuen läppäristä blogeja selaillen

    VastaaPoista
  12. Aamukahvit! tiiakatariina@outlook.com

    VastaaPoista
  13. Aamukahvit hyvän voileivän ja lehden kera.

    VastaaPoista
  14. aamukahvi<3 :) !
    milja.annukka123@gmail.com

    VastaaPoista
  15. aamukahvi
    empsis
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti reippaan pakkassäässä ulkoilun jälkeen sohvannurkkaan käpertyneenä! :-)
    vee.raa11@gmail.com

    VastaaPoista
  17. aamulla. Kun lapset eivät vielä ole heränneet. Minä keitän kahvin , mies hakee lehden ja pissattaa koiran..kaadan hälle valmiiksi kaffe , sokeri ja sitten vasta maito. Luetaan päivän lehti puoliksi. Ollaan hiljaa..KUNNES ne 5 mukeloa herää...
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kyllä paras kahvi on aamukahvi kesällä hyvin nukutun yön jälkeen mökin terassilla, järvenrannalla. Ah sitä rauhaa ja kaunista maisemaa <3
    T. Tiedathan

    VastaaPoista
  19. Kynttilän kajossa, aamun valossa...
    -H-

    VastaaPoista
  20. Aamukahvi viikonloppuna samalla, kun katsotaan Late Lammasta
    Saukkomartta@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Paras kahvihetki varhain, aamun hiljaisena tuntina....

    VastaaPoista
  22. Kyllähän se täydellinen kahvihetki on silloin kun saa uunituoretta leivonnaista kahvin kylkeen, slurps! jenniwahlman@gmailcom

    VastaaPoista
  23. Talvella paras hetki on ulkoilun jälkeen sohvalla vilttiin kääriytyneenä tumman suklaan kera.
    -Lumikki-

    VastaaPoista
  24. Paras hetki kahvinjuonnille on aamut, kun isommat lapset ovat lähteneet kouluun ja kuopus katselee muumeja. Keitän kahvit ja luen päivän lehden. AnuHoo.

    VastaaPoista
  25. Opetustuntien välissä hetki omaa aikaa lehden ja kahvikupin kera. Se on parasta.

    VastaaPoista
  26. Paras kahvihetki on iltapäivällä, kun hörppää pienen piristyskupposen jonkin hyvän leivonnaisen kanssa :)

    VastaaPoista
  27. Aamukahvi on paras kahvihetki : )
    -Marjo U.

    VastaaPoista
  28. Paras hetki kupposelle kahvia on aamulla aikaisin kun muu väki vielä nukkuu.Kahvin juontiin tarvitaan aina rauhallinen hetki,eihän kiireessä ja hälyssä kahvista pysty nauttimaan.Kahvila kahvin juoja en ole ollenkaan...
    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Paras hetki, päiväkahvi sohvalla ja lehti kädessä. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Aamukahvi leivän kera on paras moottori,että pääsee liikkeelle. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. Paras kahvihetki on viikonloppu aamuina, jolloin ei ole kiire mihinkään ja saa nautiskella kahvin rauhassa teeveen äärellä tai pädistä lehtiä lukien. =)
    S.posti greetta.raappana@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Paras kahvihetki on se kun tulen töistä kotia ja silloin kun mies on kotona niin hän monesti sanoo että istuppas äiskä tuohon sohvalle rauhassa, minä puran kauppakassit ja sinä juot tämän kahvin kaikessa rauhassa sohvalla istuen <3
    hentsu1982@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Hiljaisena aamuna, sanomalehden ääressä. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Mahtava palkinto! Minustakin paras kahvihetki on silloin kun lapset nukkuu, ja saa olla ihan rauhassa ja lukea lehteä samalla :)
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Paras hetki on päiväkahvit! Kun talo on hiljainen!!!!Hetki omaa aikaa!!!
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. koulusta kun tulee väsyneenä ,ja juo kahvit !!! ihan paras hetki!!!=)
    jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  37. päiväkahvit on niin parasta omassa rauhassa!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Aamukahvi! <3 Aamulla ensin hampaiden pesu, sitten lasi vettä ja sen jälkeen iso, kiireetön mukillinen tummapaahtoista kahvia maidolla. Kahvin kanssa voi myös syödä, mutta silloin syötävästä täytyy löytyä jotain suutuntumaa - puuro tai rahka ei sovi kahvin kanssa. Paras kombo onkin ehkä herkkuvoileipä ja kahvi....ellei sitten ryhdy hurjaksi ja nauti heti aamulla kahvin kanssa jotain makeaa ;) Kahvi aloittaa päivän. Se piristää, kaunistaa ja saa hyvälle mielelle :) kaisa.laitinen@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Minun suosikkipaikkani on ulkona uudella patiolla, jonka mieheni viimekesänä laatoitti. Aamukahvi kesällä ihanassa säässä, kasteen näkyessä ensimmäisissä auringonsäteissä on ihaninta mitä tiedän

    VastaaPoista
  40. Minä nautin kahvista ja leivonnaisista , kun saan ystävät kokoon ja voimme herkutella hyvän kahvin, kiireettömän ajan, ihanan tunnelman, ystävien lämmön, ihanien höpötyksien, naurun ja ilon ja ihanien halausten kanssa.

    VastaaPoista
  41. Paras hetki kahvin nauttimiselle on se, kun tulee töistä kotiin ja kahvia siemaillen saa hetken rentoutua lukien eri blogeja ! Se on yksi niistä arjen pienistä onnenhetkistä ! =)

    VastaaPoista
  42. Kyllä se paras kahvihetki on viikonloppuaamuna kun ei ole minnekään kiire vaan saa rauhassa kahvin juoda. :)

    VastaaPoista
  43. Paras kahvihetkeni on aamulla yksin omassa rauhassa ennen kuin muu väki herää =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Viikonloppuaamun kiireetön kahvihetki lenkin jälkeen. Hedelmälautanen, rahkaa, kahvikuppi ja hesari! :) luksusta. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Paras hetki on aamulla ennen kuin lapset heräävät ja aamurumba alkaa. Siinä saa vähän kerättyä voimia uuteen päivään:) liljankukkasia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Oi mikä ihana palkinto! Minullakin kyllä paras kahvihetki on viikonloppuaamu, kun ei ole kiire minnekään. Varsinkin kun muu väki vielä nukkuu ja saa kaikessa rauhassa istua pöydän äären nauttimaan kahvista ja päivän lehdestä.

    VastaaPoista
  47. Kiireetön (=pikkukokit untenmailla) kahvihetki ystävän kanssa turisten ja uunituoreita leipomuksia ahmien :)

    VastaaPoista
  48. Suosikkihetkeni kahvin nauttimiseen on kiireetön viikonloppuaamu, koska silloin on aikaa nauttia kaikilla aisteilla kahvin lempeästä mausta ja herkullisesta tuoksusta rauhassa. :)

    VastaaPoista
  49. aamutakki päällä aamupalalla

    VastaaPoista
  50. Viikonloppu aamuna kun keitän kahvin ja vien kupillisen miehelleni sänkyyn ja pötköttelemme kiireettömästi aamun luontodokumentteja katsellen.
    t: OutiL

    VastaaPoista
  51. Töissä iltapäivän kahvitauolla, kun kaikilla on viikonlopun odotusta ilmassa ja jututkin jo sitä luokkaa....

    VastaaPoista
  52. Aamulla kun muut vielä nukkuvat, saa rauhassa nauttia kahvista.

    helikaa at luukku.com

    VastaaPoista
  53. Päivällä kun poika nukkuu ja koti on puhdas! emiliak@suomi24.fi

    VastaaPoista
  54. Parhaalta kahvi maistuu kiireettömänä hetkenä parhaiden ystävien seurasta samalla nauttien:)

    VastaaPoista
  55. Aamulla on pakko saada kahvia heti kun herää, muuten päivästä ei tule mitään. Ja parhaalta se maistuu silloin, kun on vapaapäivä ja on saanut nukkua niin pitkään kuin nukuttaa :)...

    VastaaPoista
  56. Paras kahvihetki on arkiaamuna yksin, kun voin kahvikupin kanssa mennä sohvalle ja katsoa jonkun tallentamani ohjelman ennen päivän töitä. Tietysti viikonlopun kiireettömät aamukahvit kaksin ovat myös mukavia.:)

    VastaaPoista
  57. Voi miten tyylikäs laite!
    Myönnän etten juo kahvia... mutta kaikki leivonnaiset, missä on kahvia, kyllä maistuu! Ja parhailta ne maistuu tilanteessa kuin tilanteessa ;)

    VastaaPoista
  58. Aamukahvit ovat päivän parhaat t. Mamma

    VastaaPoista
  59. Lempparipaikka ja hetki on aamukahvi omalla sängyllä :)

    VastaaPoista
  60. Jess arvonta! :D Itse en tykkää ollenkaan täysin mustasta kahvista, mutta esim. Dumle mocha on yksi suosikeistani! :) Maitoa kahvissa siis pitää olla! Ihanin hetki on, kun pääsen koulusta ja olen ansainnut itselleni Dumle kahvijuoman. :)

    VastaaPoista
  61. Paras kahvihetki on ystävän kanssa jossain tosi kivassa kahvilassa kun saa vain jakaa kuulumisia :)
    Ihana blogi sulla ja monia reseptejä täältä oon itekki kokeillu. Jatka samaan malliin!

    lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukaan kivaan arvontaan! :) Nautin aamukahvin rauhassa olohuoneen sohvalla kiireettömänä aamuna kun lapset on syönyt aamupalan ja alkaneet rauhallisen leikin! Hetki omissa ajatuksissa miettien mitä päivä tuo tullessaan! :)

    VastaaPoista
  63. Minun lempikahvi hetkeni on, kun saa rauhassa istua sohvalla, kynttilöiden palaessa, ihan hiljaisuudessa :) Mutta epäilen sen tammikuussa siirtyvän terassille, kun tulee pitkään haaveillut terassilasit! Siellä sitten infralämmittimen lämmittäessä, lampaantaljalla istuskellen ja tietysti ne kynttilät ,) Oi, että oikein odotan sitä!!
    makiaaminnalta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  64. Suosikkihetki on ehdottomasti aamulla aikaisin kaikessa rauhassa :) yleensä juon silloin kahvini keittiönpöydän ääressä päivän lehteä lukien.
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Paras hetki kahville on aamulla, kun muut vielä nukkuvat ja on aivan hiljaista ja rauhallista. Varsinkin pimeinä aikoina, kun voi sytyttää kynttilän tunnelmanluojaksi.
    Martta

    VastaaPoista
  66. Paras kahvihetki on ehdottomasti päiväkahvit lasten päiväunien aikaan. p.s. blogissasi on huippuja juttuja, monta onnistunutta leivontakokemusta olen tämän kautta saanut, kiitos :)
    AnnaJ

    VastaaPoista
  67. Aamukahvittelu on parasta, varsinkin jos herää ennen muita :)

    VastaaPoista
  68. Aamuisin pari kuppia kahvia sohvannurkassa läppäri sylissä lukemassa päivän uutisia ja blogipäivityksiä.
    Näin pimeänä aikana kynttilät vielä palamaan ja päivä voi alkaa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Paras kahvihetki on aamulla, kun muut vielä nukkuvat.
    -eetu-

    VastaaPoista
  70. Paras kahvihetki on pikku miehen mentyä päiväunille. Saa rauhassa istahtaa sohvalle lukemaan tai avaamaan tietokoneen :)

    VastaaPoista
  71. Ihan parasta on hörppiä kahvia lasten päiväuniaikaan ihan omassa rauhassa konvehtien kera.
    Nimim. Shiva
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Paras hetki on työpäivän jälkeen kotiin tultua keittää kiireettömät iltapäiväkahvit kynttilän valossa. Istahtaa koneen ääreen lukemaan mielenkiintoisia blogeja. Ihan parasta. :)
    paiorvo@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Paras kahvihetki on kun tulee metsäreissun jälkeen sisälle ja on saanut rennon oloasun päälle. Kuuma kahvi lämmittää sopivasti ja piristää oloa :-D
    slupsakko@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Kyl se on se aamukahvi, joka on pakko saada joka aamu!

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  75. Aamulla tosi aikaisin hiljaisuudessa lehteä lukien ja kahvia juoden on paraskahvihetki. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Hei! Paras kahvihetki on aamulla kun muu perhe vielä nukkuu!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  77. Aamulla hiljaisuudessa on paras hetki.
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Paras hetki on viikonloppuaamuna kun kahvin saa juoda rauhassa samalla lehtiä selaillen. -Elsa
    elssaliisa@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Oma suosikkikahvihetkeni on aamulla, keitän kahvit isoon mukiin ja istun sohvalle vaikkapa lehtiä lueskelemaan.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Suosikki hetki on päikkäreitten aikaan, kun saa rauhassa istahtaa partsille kupin kanssa. :)

    suvi . leppanen1 @ gmail.com

    VastaaPoista
  81. Sellanen hetki, kun tulee tuolta tuiskusta ja tuiverruksesta sisälle, sormet kohmeessa ja sitte kun hörppäsee vähän lattea.. Ai ai, nam nam :)

    VastaaPoista
  82. Työpäivän jälkeen kaikessa rauhassa omalla kotisohvalla.
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Aamukahvi tosi aikaisin aamulla.
    lusse@luukku.com

    VastaaPoista
  84. Voi mikä ihana arvonta! Meillä lapset ei enää nuku päiväunia, joten ihanin kahvihetki on sitten aamulla juuri ennen kuin käyn herättämässä rakkaat. e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  85. Aamukahvi parvekkeella, etenkin kesäaamuina :)

    pirrro (å) live.fi

    - Pirrro

    VastaaPoista
  86. Paras kahvihetki on aamulla ja vielä ihan omassa rauhassa.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Paras kahvihetki on kiireettömänä aamuna.

    VastaaPoista
  88. Paras kahvihetki on kauppakierroksen välissä, kunnon kahvilassa pieni lepohetki, ja silloin nautitaan cappuccinoa.

    VastaaPoista
  89. aamulla lauantaina kun on ei ole kiire mihinkään

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  90. Muu perhe juo minunkin kahvini, eli itse en juo. Tuo nykyinen keitin (Philipsin sekin) palveltuaan neljännesvuosisadan ilmoittelee irtisanovansa sopimuksensa.

    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  91. Aamukahvi on paras kahvihetki. Voi istua rauhassa, lukea lehteä ja siemailla kahvia, päivä alkaa paljon paremmin, kun sen saa aloittaa rauhallisella kahvihetkellä.
    sanli(at)luukku.com

    VastaaPoista
  92. Kahvi maistuu parhaalta heti aamusta kodin rauhassa.
    -Essi
    ezzih@msn.com

    VastaaPoista
  93. Kahvi maistuu parhaiten sohvan nurkassa istuen ja nauttien.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  94. Kahvi maistuu kesällä parhaalta omalla terassilla tai laiturin nokassa mutta talvella pöydän ääressä aamun lehteä lukiessa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  95. Paras kahvihetki on päiväuniaikaan, kun saa nauttia kahvin ihan rauhassa ja lämpöisenä esim. netissä blogeja selaten :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  96. Aamukahvi on paras hetki <3

    memmaliini@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Se perinteinen aamukahvi omassa keittiössä, pöydän ääressä. Sillä vaan lähtee päivä niin hyvin käyntiin. :D
    t. Jenni
    j3nnu(at)postiloota.net

    VastaaPoista
  98. Rauhassa nautittu aamukahvi. Se kun ei kiirettä mihinkään! parasta..
    -johanna89

    VastaaPoista
  99. Aamukahvi ja päivänlehti, ilman niitä ei päivä meinaa lähteä käyntiin.

    VastaaPoista
  100. Kahvilassa maistuu
    markehopia@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Kun tulee opiskelun tai töiden jälkeen kotiin ja saa rauhassa hörppiä hetken kahvia, ennen kuin mies tulee töistä. Hetki itselle <3
    -Suvi- (suvi(at)wipppies.com)

    VastaaPoista
  102. Iltapäiväkahvi, kun alkaa kaipailla energiaa jo pitkän päivän jäljiltä. marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  103. Päiväkahvi kaikessa rauhassa.
    nyssetulee(at)luukku.com

    VastaaPoista
  104. Kahvin valmistus saa vähän kestääkin, koska tarkoitushan on nauttia jostain hyvästä rauhassa. Paras kahvihetki on se aamun ensimmäinen kuppi, ennen minnekään lähtemistä tai mitään erityistä tekemistä..
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  105. Paras paikka on keittiömme puusohva aamuisin, kun voi kaikessa rauhassa heräillä ja tietysti samalla vähän kahvia siemaillen selailla blogeja/lehtiä. Kävin tutustumassa tuohon keittimeen tarkemmin ja kuulostaa kyllä aivan loistavalta peliltä, me kun rakastamme pannukahvia! Siispä toivon arvontaonnea ja sinulle tunnelmallista joulunaikaa :)
    lantligadrommar@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Kylläse on ihan kotona ja kelin salliessa terassilla!

    VastaaPoista
  107. Kyllä ne parhaimmat hetket on ollu aina ensimmäiset kerrat, kun on voinut nauttia parvekkeella lämpimässä aamukahvit.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Ihanin kahvihetki on joko talvella sohvan nurkkaan käpertyminen aamulla kahvikupin kera tai kesällä aamukahvin juominen parvekkeella :)

    hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  109. Paras hetki kahville on ihan omassa rauhassa aamuisin päivän lehteä selatessa. Olenkin aikamoinen kahvin suurkuluttaja, joten palkinnolle olisi käyttöä ;)
    antti.backlund@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)