Tarun Taikakakut

maanantai 19. syyskuuta 2016

Omenapiirakka hillosta tai soseesta (∅26cm)

Moi!
Viime viikolla tuli keitettyä omenasosetta tosi monta litraa, kun sain äidiltä paljon omenaa. Omassa pihassa on myllätty monta vuotta ja vanhoja omenapuita on kaadettu tosi monta. Yksi puu on jäljellä ja siinä kasvaa todella punaisia omenoita. Tein näistä punaisista omenoista myös sosetta ja siitä tulee kyllä aivan hurmaavan väristä! Ikinä en kyllästy ihmettelemään sitä punaisuutta! Olen tehnyt näistä omenista myös mehua ja se oli yhtä ihanan väristä! Tämän puun kyllä säilytän vaikka se on tosi vanha, omenat ovat hyviä ja niin ihanan värisiä! Tein näistä omenasoseista myös pari kertaa piirakkaa vaniljatuorejuuston kanssa ja yhdistelmä on ihana. Juustokakkumainen, täyteläinen ja raikas.

Ohje on pyöreään peruspiirakkaan ja alla olevassa kuvassa oleva neliskanttinen piirakka on tehty kaksinkertaisilla määrillä.

Tässä neliskanttisessa piirakassa laitoin pohjan päälle ensin sosetta, sitten tuorejuustoseoksen ja siihen päälle vielä omenasosetta kasoina jotka sitten vetelin veitsellä marmorikuvioiksi. Piirakka herätti syöjissä hämmennystä, kun moni luuli sen olevan suolainen piirakka! :D



Vieläkään en tiedä tämän punaisen omenan nimeä, mutta epäilen sen olevan talviomena Lobo. Omenan sisällä menee punaisia raitoja ja liha on valkoinen. Kaikki väri tulee kuoresta.


Omenapiirakka 26cm vuokaan

Muropohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte:
n. 1½ dl omenahilloa tai -sosetta
1 prk (200g) Valion vaniljatuorejuustoa
1 kananmuna

Vatkaa voi ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa se kunnolla vaahdon joukkoon. Lisää vehnäjauho. Tasoittele lusikalla taikina piirakkavuokaan. Levitä omenahillo tai -sose taikinan päälle tasaisesti. Sekoita sitten tuorejuusto ja kananmuna yhteen ja kaada se hillon päälle. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Vaniljatuorejuusto on makeutettua jos siis vaihdat sen maustamattomaan tuorejuustoon niin muista lisätä sokeria!

Neliskanttiseen 32 x 22cm piirakkaan tuplaa ainesten määrät!

Vinkki: Anna piirakan olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua. Näin sen koostumus hieman pehmenee ja maku tulee paremmin esiin.



Piirakka on todella pehmoista! Nam!

Terveisin Taru

14 kommenttia:

  1. On kyllä upean värinen omppuhillo!
    Ja piirakatkin niin herkullisen näköiset! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Mä olen ihan huumaantunut tuosta väristä! ♥

      Poista
  2. Onpa kyllä hauskan väristä omppuhilloa. :) Piirakka on kyllä todella helppo, yksinkertaisista aineksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hieno väri, jotenkin ihan epätodellinen! ;D Piirakka on helpoista helpoin, vähän vaatii vain sekoittelua! Heh!

      Poista
  3. Onpas todella kauniin värinen omppohillo. Ihana piiras.:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Tuo väri on jännä kun joka syksy ilahdun siitä yhtä paljon! Miten se voikin aina yllättää uudestaan ja uudestaan... ;D

      Poista
  4. Voi tuo ylin kuva on niin herkullisen näköinen, tätä kyllä täytyy kokeilla myös raparperista. Iloa viikkoosi Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Tämä on kyllä helposti muunneltavissa oleva piirakka joten kokeiluun vaan :)

      Poista
  5. Vaan onpa kaunista sosetta...mulla tuli ihan vaan tavallisen väristä eli vaaleaa, ei oo yhtään noin komian näköstä. Piiras on kyllä kauniin näköinen...just aattelin minäkin, jotta jonkinlainen piiras pitää kehittää soseestakin. meillä maistuisi tietty myös pullataikinapohjainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Tavallisen väristä sosetta mulla tuli paljon enemmän kuin punaista, kun äidiltä sain omenoita jotka olivat ihan tavallisia. Nämä punaiset ovat kyllä mahtavan värisiä. Pitää yrittää hoitaa vanhaa puuta niin, että se säilyy hyvänä.

      Poista
  6. Ihana resepti! Tämän otan talteen , olis vielä omenoita joita hyötykäyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita! Omenoista saakin kaikenlaisia herkkuja. Kiva jos ohjeesta on iloa :)

      Poista
  7. Näyttää kyllä herkulliselta piirakalta, nams! :) Minäkin sain punaista omenasosetta, aivan ihanan väristä tosiaan. En kyllä etukäteen osannut arvata, että sellaiseksi muuttuu. Melkoisia värieroja voi näämmä olla. Minusta omenahillo/marmeladi/sose on parasta hilloa ihan joka leivonnaiseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! :) Tuo punainen väri jotenkin yllättää joka vuosi! Miten sen voikin unohtaa??? Omenahillo/sose onkin ihan parasta! Mä tykkään pannarinkin kanssa eniten omenahillosta ja täytekakuissakin se on ihanaa jonkun vaniljaisen moussen tai täytteen kanssa, nam! :)
      Jos tykkäät niin voit kurkata mun omenamehujen värejä ;D
      https://taikakakut.blogspot.fi/2013/08/omenamehua-mehulingolla.html

      Poista

Kiitos kommentistasi :)