Tarun Taikakakut

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kuningatartäytekakku (ø28cm)

Moikka!
Tein tutulleni tälläisen ison kuningatar-täytekakun. 
Kakku oli mitoitettu 25-30 hengelle ja se oli gluteeniton ja laktoositon.
Tälläinen täytekakku on niin ihanaa herkkua! ♥


Kakussa on 7 munan vaalea gluteeniton sokerikakkupohja, tehty tällä ohjeella. Jauhoista noin 2/3 osaa gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta ja 1/3 osaa perunajauhoja.
Kostutusta en uskaltanut laittaa ollenkaan koska gluteeniton pohja menee todella helposti mössöksi ja kakku tekeytyi 2 päivää ennen tarjoilua. Ajattelin, että tässä ajassa täyte jo kostuttaa pohjaa tarpeeksi.

Täytteenä kuningatartäyte mustikka- ja vadelmasattumilla:

Kuningatartäyte:
4 dl kermaa 
200 g Valion Kuningatar-rahkaa
400 g maustamatonta jogurttia (10% rasvaa)
1 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
1½ dl mustikkaa soseutettuna
1 dl vadelmaa soseutettuna
8 liivatelehteä
½ dl vettä

Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon rahka ja jogurtti. Lisää soseutetut mustikat ja vadelmat. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte täytekakkujen väliin. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin kuitenkin yön yli.

Voit lisätä täytteeseen myös kokonaisia marjoja sattumiksi.

Jos käytät vähärasvaisempaa jogurttia joudut ehkä lisäämään sokerin määrää. Kannattaa siis maistella täytettä. Tämä on ihanan raikas ja marjaisa täyte!

Pursotuksiin meni noin 5 dl vispikermaa
Päällä luomuvadelmia, metsämustikoita ja pensasmustikoita
Marjojen alla vadelmamarmeladi suojaamassa kakkupohjaa, ettei kiille humpsahda sinne sisälle. 
Marjojen päälle kiille2 dl vettä + 1 dl hyytelösokeria (paketin ohjeen mukaan).


Terveisin Taru

15 kommenttia:

  1. Aivan upea! Kyllä tuollaista tekisi mieli ottaa heti iso pala. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :D Mäkin olisin tosta voinut ottaa palan... se onkin aina yhtä vaikeaa, nimittäin luopua noista tilaustöistä ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä on tosi hyvä täyte! Hyydykekakkuna myös aivan ihana! ♥

      Poista
  3. Millä tyllalla teet nuo somat kiekurat? Itselläni tulee aina niin leveät. Vai riippuuko paljon käsialasta..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Henna! Teen ihan tavallisella tähtityllalla nuo pienemmätkin kiehkurat, pitää vaan yrittää tehdä ihan pientä jälkeä. Eli kyllä käsialakin vaikuttaa. Kokeile ensi kerralla vaikka leivinpaperille. Mä olen joskus pursotellut pannarinkin päälle kermat, että sain harjoitusta ;D
      Tää on maailman paras tylla :D
      http://leipurinputiikki.fi/index.php/pursotusvalineet/tahti-tylla-6-terainen-14mm-stadter.html
      Tämä städterin 14mm tylla vastaa Wiltonin 1M tyllaa joka on tälläinen:
      http://www.wilton.com/technique/1M-Swirl
      Eli kumpi vaan näistä käy :)

      Poista
    2. Tuo eka mainitsemasi tylla multa löytyykin, mutta en sitten niin millään saa noin kaunista lopputulosta. Tarvii varmaan tehdä mooooonta pannaria... ;)

      Poista
    3. Sulla on sitten ihan paras tylla käytössä! :) Tuota pursotusta on vaikea selittää, mutta heti kun tuo kiehkura alkaa niin alat jo tekemään sille "häntää". Kokeilet sitten niihin pannareihin ;D

      Poista
  4. Tein tänään tällä ohjeella täytekakut ylihuomisiin yo-juhliini ja ai, että kun oli hyvän makuinen täyte, kun maistoin. Todellakin aion käytää uudestaan ja toivottavasti juhlavieraatkin tykkää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tämä onkin ihanaa! 😊 Toivottavasti maistui kaikille!

      Poista
  5. Laitoin sulle instagram directissä viestiä, jos kerkeät niin olisin kiitollinen, jos vastaat!

    VastaaPoista
  6. Ajattelin kokeilla tätä. Jos täytän kakun huomenna illalla, ja tarjolle lauantaina iltapäivällä klo 16 niin paljonko kostuttaisin?
    Yleensä olen kostuttanut 0,5dl/muna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteeniton ei tarvitse kostutusta lainkaan. Se on niin höttöinen koostumukseltaan. Jos kostutan itse gluteenitonta pohjaa niin laitan vain muutaman lusikallisen nestettä per pohja.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊