Tarun Taikakakut

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Kasipallokakku ja minilaskiaispullat

Heips!
Tälläinen setti meni tänä vuonna veljeni pojan syntymäpäiville ❤ Tein hänelle kasipallon näköisen täytekakun ja 40 minilaskiaispullaa. Täytekakkuun tein 6 kananmunan 26cm sokerikakkupohjan. Kostutin pohjan maidolla. Väliin tuli pojan toiveesta raikas mansikkatäyte. Yön yli tekeytymisen jälkeen kumosin kakun tarjoilualustalle ja kuorrutin kakun mansikkavoikreemillä ja sokerimassalla. Hyviä oli kaikki! 😋
Onnea vielä 8-vuotiaalle! ❤❤❤



Mansikkavoikreemi: 
150 g voita 
2 1/4 dl mansikkatomusokeria 

Vatkaa pehmeä voi ja mansikkatomusokeri ilmavaksi vaahdoksi, noin 5-10 minuuttia. 

Kasipallon kuorruttamiseen tarvitset:
n. 500 g mustaa sokerimassaa 
n. 100-200 g valkoista sokerimassaa

Kaulitse tomusokeroidulla pöydällä ensin musta massa paljon isommaksi ympyräksi kuin mitä kakku on. Huolehdi että massa on kokoajan irti pöydästä, että massan alla on tarpeeksi tomusokeria. Nosta kaulittu massa varovasti kakun päälle joko käsin tai kaulimen avulla. Tasoittele pinta tiiviisti kakkuun kiinni käsin tai kakkutasoittajalla. Leikkaa lopuksi ylimääräinen massa pois kakun reunaa myöden.

Kaulitse sitten valkoinen massa samalla tavalla pöydällä ja leikkaa pienen lautasen tai kupin avulla pyöreä pala ja liimaa se hyvin pienellä vesi määrällä esim sudin avulla kakun päälle. Tee sitten vielä mustasta massasta numero 8 ja liimaa se pienellä vesi määrällä valkoisen pallon sisään. Voit halutessasi värjätä valkoista massaa keltaiseksi ja oranssiksi ja tehdä siitä liekit kakun päälle.

Tein kakun isoon Ikean salaattikulhoon jonka pohjalle laitoin ensin tuorekelmua.




Terveisin Taru

lauantai 22. helmikuuta 2020

Helppo Nutellamousse ja ystävänpäiväherkkuja

Heips!
Tässä ohje helppoon ja herkulliseen, vain kolmen aineen nutellamousseen! ❤ Tein tätä ensin browniesin päälle, mutta tykkäsin näistä enemmän ihan omana jälkiruokana. Tämä on aika makeaa joten tälläinen pieni pikari/snapsilasi-annos oli juuri passelin kokoinen. Koostumukseltaan tämä on todella silkkisen pehmeää ja suussa sulavaa. Ja maistuu ihan Nutellalta 😋❤


Nutellamousse:
2 dl vispikermaa
250 g mascarpone-tuorejuustoa
200 g nutellaa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja Nutella ja vatkaa sekaisin. Laita pursotinpussiin ja pursota pieniin pikareihin.

Voit käyttää tätä moussea ihan mihin vain. Vaikka browniesin päällä 😋

Ohjeella tulee ehkä noin 20 kpl näitä pieniä snapsilaseja.


Nämä olivat ystävänpäiväherkkuja kun sain ystäväni kylään ❤




Sain ystävältäni nämä lahjaksi. On kyllä niin ihanat sukat! 😍

Terveisin Taru

perjantai 21. helmikuuta 2020

Tyttäreni 8-vuotissyntymäpäivien tarjoilut

Hei!
Tammikuussa juhlimme vanhemman tyttäreni 8-vuotissyntymäpäivää. Ihanat juhlat olivat! Tyttö kutsui kaksi hyvää ystäväänsä juhliin ja vielä lisäksi tuli 10 serkkua (1 serkku puuttui) joten lapsia ja menoa riitti 😍♥ Ja aikuiset tietysti vielä niin väkeä aina kyllä riittää! Saan leipoa aina paljon! 😉😄 Tällä kertaa oli siili-teema ja sainkin pari tarjottavaa tehtyä tällä teemalla 😍 Helppoa se ei kyllä ollut! Sain lisää siilijuttuja askartelemalla tarjottavien taakse ikkunaan siili-sieni-nauhan (näkyy ekassa kuvassa) ja siilien malliset infolaput 😄 Siilileivokset olivat näiden juhlien suosituin herkku! Ne olivatkin söpöjä ja sen lisäksi vielä tosi hyviä!


Tarjolla oli nämä herkut!
Klikkaa nimeä niin pääset ohjeeseen!








Tälläiset infolappuset askartelin tällä kertaa 😊



Terveisin Taru

torstai 13. helmikuuta 2020

Siilikakku tyttäreni 8-vuotissynttäreille

Moi!
Tässä tyttäreni siilisynttäreiden täytekakku 🦔❤💕 Idea löytyi netistä. Tein kakkuun 26cm 6 kananmunan kaakaoisen sokerikakkupohjan gluteenittomana. Ja pitää kyllä sanoa etten tykännyt gluteenittomasta pohjasta tässä kakussa. Gluteeniton pohja on niin pehmeä ettei se toiminut yhteen täytteenä olevan rahkan ja päällä olevan tuorejuustokreemin kanssa. Oli aika tahmaista leikattavaa... Kakku oli kuitenkin hyvää ja maukasta 😋 Täytteenä oli siis tämä aiemmin päivittämäni punaherukka-marja-aroniatäyte. Päälle siilin piikeiksi tuli kaakao-tuorejuustokreemi, ohje täällä.


Tässä siilileivosten sokerimassasta tehtyjä koristeita ja kakkuun siilin silmät, nenä, suu ja korvat 😄

Kakku sisältä.

Terveisin Taru

tiistai 11. helmikuuta 2020

Punaherukka-marja-aroniatäyte 24-26cm täytekakkuun

Raikas punaherukka-marja-aroniatäyte:
4 dl kermaa
1 prk (200g) Valion vaniljarahkaa
3 dl punaherukkaa

1 dl marja-aroniaa
1 dl sokeria (oman maun mukaan)
1 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja sokerit ja yhdistä joukkoon sitten rahka ja (sulatetut) soseutetut marjat. Lisää vaniljakreemijauhe parissa erässä. Jaa täytekakun kahteen väliin.



Terveisin Taru 

lauantai 8. helmikuuta 2020

Siilileivokset / Siilibrownies (48kpl)

Moi!
Meillä juhlittiin siis vanhemman tyttären 8-vuotissyntymäpäiviä tammikuussa ja teemaksi hän halusi siilit. Sukelsin sitten Pinterestin ihmeelliseen maailmaan ja hakusanalla hedgehog birthday löytyi mukavasti vinkkejä. Tällä tavalla koristeltuja kuppikakkuja löytyi mutta en halunnut tehdä nyt kuppikakkuja niin koristelin browniespalat siileillä. Pohjana siis meidän lempibrownies. Sitten pursotuksiin käytin kaakao-tuorejuustokreemiä. Siilien naamat tein muutamaa päivää aiemmin sokerimassasta. Tein ensin näihin sydämiin kolot silmiä ja neniä varten. Silmät ja nenät on liimattu sitten koloihin tomusokeri-vesi-seoksella. Näistä tuli supersöpöjä ja aivan sairaan hyviä herkkuja! 😍😋❤



Täydellinen ja samettinen brownie (25 x 35cm)
200 g tummaa suklaata paloina
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
100 g voita
2 tl vaniljasokeria
3½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
6 kananmunaa
4 runsasta rkl ranskankermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. 
Vuoraa kooltaan noin 25 x 35 cm kokoinen uunipelti tai kakkuvuoka leivinpaperilla. 
Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään. Sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa vähän väliä sekoitellen) ja anna jäähtyä hetken aikaa. Vatkaa sokerit ja voi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella (en saanut vaahtoa vaan sellaista sokerimurua). Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita sitten taikinaan ranskankerma, sula suklaa ja jauhoseos, ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille tai kakkuvuokaan (tasoittele pinta). Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia tai kunnes "kakun" pinta rakoilee hieman (älä kuitenkaan paista liian pitkää aikaa, koska kakun sisuksen on tarkoitus jäädä kosteaksi).

Leikkaa brownies veitsellä pieniin paloihin.
Ohjeella tulee 48 pientä leivosta.



Kaakao-tuorejuustokreemi:
120 g voita
300 g tomusokeria
45 g kaakaojauhetta
200 g tuorejuustoa

Sekoita/vatkaa pehmeä voi, tomusokeri ja kaakaojauhe tasaiseksi. Lisää tuorejuusto kylmänä ja anna vatkaantua 5 minuuttia kunnes kuorrute on kuohkeaa ja pehmeää.

Laita kreemi pursotinpussiin jossa on tähtitylla (mulla oli isosuinen tylla jossa on paljon piikkejä) ja pursottele siilien vartalot browniespalojen päälle. Paina sitten eteen naama ja ripottele siilin selkään vielä suklaaströsseliä.

💕🦔❤🦔❤🦔💕

Terveisin Taru

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Mansikka-pannacottakakku (26cm)

Moi!
Aloitetaanpa sitten tyttären 8-vuotissyntymäpäivien makeat herkut tällä kakulla 😋 Ihastuttiin itsenäisyyspäivänä tekemääni pannacottakakkuun jonka tein vadelmasta. Tyttö halusi nyt mauksi mansikan. Ollaan kyllä tykästytty kovasti näihin pannacottakakkuihin! Niin helppoja tehdä, maku on aivan ihana ja koostumus niin pehmoinen 😋❤ Sulatin kakkuun 500g mansikkaa ja koska kakkuun meni vain 3dl niin loput keitin kastikkeeksi kakun päälle. Kastike olikin aivan ihana lisä kakkuun, se toi niin ihanasti makua lisää. Tämä kakku on kuin pala kesää ❤



Mansikka-pannacottakakku 26cm

Pohja:
300 g Digestive-keksejä
1 tl vaniljasokeria
90 g voita

Mansikka-pannacottatäyte ja mansikkakastike:
6 dl kermaa
250 g pehmeää maitorahkaa
500 g mansikkaa
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
5-6 liivatelehteä*

Huom!
Mansikkasoseesta tulee kakkuun vain 3dl! Loput keitetään kastikkeeksi. 

*Viidellä liivatelehdellä kakusta tulee pehmoinen, kuudella jämäkämpi kuten pannacotta on. Mä tein tämän kakun viidellä liivatteella.

Laita 26cm irtopohjavuoan pohjalle pingotettu leivinpaperi ja reunoille kalvot tai öljyä reunat ja jauhota ne tomusokerilla. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen vaniljasokeri kanssa ja painele kevyesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Sulata kotimaiset mansikat ja soseuta ne. (Jos sinulla on ulkomaisia mansikoita niin keitä niitä muutama minuutti ja anna jäähtyä ja sitten soseuta). 

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kiehauta kerma ja sokerit, mutta älä keitä. Liota liivatelehdet kermaan ja sekoittele kunnolla. Sekoita joukkoon sitten rahka ja 3 dl mansikksosetta. Laita pohjan päälle ruokalusikka ja kaada täyte sen kautta vuokaan. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mielummin kuitenkin yön yli.

Mansikkakastike:
Keitä loput eli noin 2dl mansikkasoseesta ja 1,5rkl hillosokeria kastikkeeksi. Anna jäähtyä ihan jääkaappikylmäksi. 
Levitä hyytyneen kakun päälle mansikkakastiketta haluamasi määrä ja asettele päälle vaikka mansikoita tai muita marjoja.


Terveisin Taru