Tarun Taikakakut

torstai 31. tammikuuta 2013

Mansikka-Vaniljapiparit ja itsetehty Vaniljauute

Moi!
Innostuin eilen tekemään pipareita, kun olin ostanut uusia muotteja joita piti päästä testaamaan :)
Tein vaalean piparkakkutaikinan Mansikkamäen Eben ohjeella täältä.
Väliin laitoin mansikkamarmeladia ja koristelin vielä tomusokerilla. Nämä ovat kivoja pipareita ystävänpäivää ajatellen! Todella helppoja tehdä ja maistuvat tietysti hyvälle! :)


Eben ohjeessa taikinaan tulee mausteeksi esimerkiksi manteliaromia, mutta minä laitoin itse tekemääni vaniljauutetta teelusikallisen. Siis vielä vaniljasokerin lisäksi. Hyvää oli eikä vanilja maistunut yhtään liikaa.
Itse tehty vaniljauute on mielestäni paljon parempaa kuin kaupan. Olen tehnyt uutteen Pullahiiren ohjeella täältä. Ohje on helppo! Kaupan uute (Dr.Oetker) sisälsi jonkun E-koodin ja väriaineita  niin uskoisin itsetehdyn uutteen olevan parempaa ja jos sen tekee vielä luomuvaniljatangoista. Uutetta käytetään mielellään paistettaviin leivonnaisiin koska se on tehty alkoholiin joka paistettaessa haihtuu pois. En kyllä laittaisi tätä rahkaan! Piparitaikinakin haisi selvästi alkoholille leivottaessa. Tein näitä pikkupulloja jouluna lahjaksi sukulaisille ja ystäville :)

Tässä kuva omista vaniljauutteista. Uute vaan paranee vanhetessaan!

Terveisin Taru

2 kommenttia:

  1. Poikkesin vastavierailulle. Kiva löytää lisää satakuntalaisia bloggaajia.:) Tosi hienot etiketit uutepulloissasi, ja melkoinen kakkumestari olet!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet satakuntalainen! Kiva! :) Ei sitä mainittu blogissasi. Uutepullojen etiketit ovat myös pullahiireltä. Tulostin vaan tarrapaperille ja laitoin vielä kontaktimuovia päälle ettei muste leviäisi jos vaikka kädet on märät. Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊