Tarun Taikakakut

maanantai 12. marraskuuta 2018

Kookospallot (n.16kpl)

Hei!
Aurinkoisen persikkajuustokakun lisäksi tein viime viikolla tyttären nimipäivien kunniaksi myös näitä kookospalloja. Olen joskus vuosia sitten tehnyt näitä viimeksi ja silloin tein näitä anopille joululahjaksi. En millään muistanut millä ohjeella silloin tein. Nyt googlettelun tuloksena päädyin Kinuskikissan ohjeeseen. Ohje oli kivan simppeli, helppo tehdä ja lopputulos herkullinen. En ole koskaan ennen itse ollut kauhean suuri kookoksen ystävä, varsinkaan makeassa käytössä. Tykkään kyllä käyttää kookosmaitoa ja -kermaa ruoanlaitossa, minusta kookosmaito on ihanan makuista suolaisena 😋 Luulen että vanhemmiten se makupaletti varmasti laajenee koska nyt tykkäsin näistä palleroista 😃 Olivat kyllä herkullisia!


Kookospallot:
3 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 g voita
1 rkl kylmää vettä

Pinnalle:
n. 1 dl kookoshiutaleita

Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Paloittele joukkoon pehmeä voi ja sekoita nyppien tasaiseksi. Lisää lopuksi vesi. Pyörittele taikinasta pienen lihapullan kokoisia palloja ja kierittele pallot kookoshiutaleissa. Koveta ja säilytä jääkaapissa.
Ohjeella tulee noin 16 kpl kookospalloja.

Terveisin Taru

2 kommenttia:

  1. Minäkin tein vasta kookospalleroita. :D Mutta olivat kuitenkin vähän eri tyyppisiä, sillä olivat mm. sokerittomia.. Olen tainnut tykätä kookoksesta aina, mokkapalatkin oon jo lapsena koristellut just kookoshiutaleilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa samoissa puuhissa ollaan oltu 😄 Ohjeesi oli tosi mielenkiintoinen! Pitää pistää se korvan taakse! 👍😊

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊