Tarun Taikakakut

lauantai 4. elokuuta 2018

Puutarhakuvia

Moi!
Laitanpa taas puutarhakuvia! Kuvia on niin paljon että on tehtävä kollaaseja. Yksitellen laitettuna tulisi ihan liian pitkä postaus 😀 Koskakohan saisin sadetta meidän pihaan! Aika raskasta alkaa kastelu olemaan... meillä on viimeksi satanut mun syntymäpäivänä 21.7. ja silloinkin vain vähän päivällä. Sitä edeltävää sadetta en edes muista! Porissa on kyllä muuten satanut, mutta meidän pihaa sade on kovasti vältellyt! Merituuliko pitää sadepilvet loitolla... 😮

Punapäivänhattu, auringonhattu, punahattu.

Tässä kuva osasta hyötytarhaani. Minulla on useampi kasvatuslaatikko. Tämä pitkulainen tässä edessä on tänä kesänä tehty yrttejä varten. Minulla oli siinä ensin kolme pienempää penkkiä joissa kasvoi lipstikka, laukkasipuli ja ruohosipuli. Nyt kun laatikko suureni nämä saivat kavereikseen lisää yrttejä. Lisäsin laatikkoon monivuotisia yrttejä, oreganon ja iisoppia kahdessa värissä, sinisenä ja vaaleanpunaisena. Lisäksi olen laittanut sinne tänne kasvattamiani samettiruusuja ja orvokkeja ihan pölyttäjien iloksi 😊 Ja lähikuva laukkasipulista joka on kasvanut mulla 3-4 vuotta ja kukki vasta tänä kesänä ensimmäisen kerran!

Tuoksuherneitä.

Unikko. Lajia en tiedä... Taustalla syysleimuja.

Myskimalvasta ja sinipiikkiputkesta tein tyttöjen pikkutalon päätyyn kukkapenkin. Sinipiikkiputki ei jaksanut kasvattaa tänä vuonna kuin pienet lehdet, toivottavasti palaa ensi vuonna uudestaan! Myskimalva kukki ihanasti!
Sitten aarteeni pikkuasteri. Olen siirtänyt alkuja äitini pihalta. Ovat todella vanhaa kantaa. Ovat olleet äidin ja isän pihassa ainakin sen 33 vuotta kun he ovat talossa asuneet, mutta luulen että ovat helposti 50 vuotta vanhoja. Lajin nimen selvitin Porin vihertietokeskuksesta. Seuraavassa kuvassa on gammayökkönen syömässä pikkuasterin mettä. Näitä tuholaisia onkin riittänyt meidän pihassa...
Sitten on daalian kukka ♥

Satoa omasta pihasta ♥  Kasvatin nyt ekaa kertaa keltaista kesäkurpitsaa kun niin ihastuin viime vuonna tekemääni kesäkurpitsahilloon. Se on keltaisena varmasti kaunista! 😊

Tomaatteja kasvatan kasvihuoneessa kolmea erilaista. Punainen on Red Cherry. Lila on Indico Rose. Keltainen on Balconi Yellow.

Tälläisen lasikiven olen löytänyt 7-8 vuotiaana vanhempieni pihan perältä maasta. Niitä oli itseassa kaksi, toinen on hävinnyt ajan saatossa. Ollaan kovasti mietitty mikä tälläinen lasikivi on. Itse olen miettinyt että kun ennen vanhaan kaikki poltettiin niin voiskohan tää olla vanhaa ikkunalasia joka on sulanut tuollaiseksi kasaksi. Kertokaa ihmeessä jos tiedätte tälläisistä jotain? Jos tämä onkin jokin tarkoituksenmukainen esine? Muistaisin että joku joskus epäili tämän olevan pesukivi! Mikä sellainenkin sitten on?

Ihania punaisia auringonkukkia ♥


Terveisin Taru

13 kommenttia:

  1. Wau mikä puutarha sulla!! Oletko aina ollut kova viherpeukalo, vai onko tämä innostus vaan yhtäkkiä herännyt? Elättelen tässä vaan toiveita että josko mustakin joskus heräisi esiin viherpeukalo...
    Ostin tänä kesänä muutaman kukan ja yrtin pihalle ja jo ennen heinäkuun loppua olin onnistunut tappamaan kaikki. Meidän piha on siitä vähän haastava, että täällä ei ole varjopaikkoja oikein ollenkaan. Kaikkien pitäisi kestää päivät pitkät suoraa auringonporotusta. Tai sit vaan kastelin liian vähän... ;)
    Tuota kesäkurpitsahilloa pitää ehkä itekin testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! 😍❤ En ole aina ollut viherpeukalo. Piha alkoi kiinnostaa silloin kun saatiin salaojat taloon kaivettua ja pihalla saattoi jotain tehdä. Aloitettiin sellainen pieni tekeminen yhdestä kohdasta ja ollaan laajennettu joka vuosi uuteen paikkaan pihassa. Mietittiin että ensimmäistä kohtaa pihassa alettiin tekemään 8 vuotta sitten. Keittiöpuutarha mulla on ollut ehkä 5 vuotta. Kasvihuone on ollut 3 tai 4 vuotta. Keittiöpuutarha on kokoajan laajentunut pikkuhiljaa. Mua on aina kiinnostanut enemmän hyötykasvit mutta nyt oon jo useamman vuoden kasvattanut kukkiakin. Ihan pölyttäjienkin takia. Tykkään kovasti hössöttää kaikkea luomua ja luonnonsuojelua. Oon tehnyt hyönteishotelleja lasten kanssa ja linnunpönttöjä laitettu paljon. Oon koittanut miettiä pihaa hyödyllisille hyönteisille suotuisaksi. Meidän piha on kivan monipuolinen. On ala- ja yläpihaa, talon etelä-ja pohjoispuoli. Talo jakaa pihan kivasti. Teidän kannattaa miettiä pihaan monipuolisia juttuja. Esim joku oleskelualue johon tulis pergola. Näin saisitte pergolan ympärille varjoisia puolia. Me tehtiin tänä kesänä terassin laajennus jotta saatiin siihen paviljonki oleskeluun. Se on ollut ihana! Pääsee hyttysiä ja ampiaisia karkuun kun paviljongissa on hyttysverkot 👍😄 Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen on saanut kastella hulluna! Ja silti tuntuu että toiset kasvit on kärsineet. Meillä on onneksi pihassa oma kaivo josta ollaan otettu kasteluvesi. Ei siitäkään silti ihan puhtaalla omalla tunnolla oo tullut vettä otettua... pohjavesi kun on ollut vähenemässä kaikkialla. Nyt onneksi ollaan saatu sadevettä niin oon saanut sillä kasteltua kasveja. Mun tarvis tuota hilloa tehdä nyt lähipäivinä. Se oli niin parasta jouluna juustoja ja suolakeksien kanssa 😋

      Poista
  2. Ihania puutarhakuvia:) Omat kukat ovat kärsineet ensin helteistä ja sitten rankkasateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu 😊 Nyt on ollut kyllä erikoinen kesä! Ihan vastakohta viime kesälle !

      Poista
  3. Komea lipstikka puska. Me rakastamme sitä ja minä pakastan sitä paljon talveksi. Mikä teillä on siinä reunuksena ?Ihanat tuoksuherneet ja auringonkukat. Ja se sinun aarteesi on aivan ihana. Tällaisia vanhoja pitää vaalia kuin aarretta tosiaan . Meilläkin on mieheni mummon kaktus se on yli kuusikymmentä vuotta vanha . Välillä pelkään että se kuolee vaikka on ihan voimissaan. Kiitos sinulle tästä postauksesta . Ilahduin taas suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikka on munkin lemppari! Ilman sitä en osais olla! Jo lapsena ja nuorena siitä tykkäsin kun sain sitä mummoni siskolta. Oli ihan ensimmäisiä kasveja joita hommasin tänne 😊 Mä kuivaan aina lipstikan. Tuossa yrttipenkin etureunassa on samettikukkia ja orvokkia. Orvokit oon jo ottanut pois kun alkoivat siementää. Mulla on nyt tänä vuonna pelkästään punaisia auringonkukkia. Viime vuonna oli keltaisia. Voi mikä aarre on sinullakin! Minäkin jo pelkäisin välillä että saanko pidettyä sen hengissä. Ja kylläpä kaktukset elävät vanhoiksi! Ihanaa että tykkäsit postauksesta 😊

      Poista
    2. Ootko muuten Nila kokeillut lipstikkakeittoa? Pitäis olla hyvää 😊 Mä en oo vielä uskaltanut kokeilla! 😅

      Poista
    3. En ole kokeillut lipstikkakeittoa. Pitää olla ensivuonna utelias ja tehdä. Anteeksi kirjoitin huonosti . Olisin halunnut tietää mikä siinä on reunuksena.

      Poista
    4. Ei kun mä olen ymmärtänyt kysymyksesi väärin! 😅 Reunaksi ollaan laitettu mitallistettua 2x6 kuusta. Näin mies sanoi 😆 Mutta siis puu on käsittelemätöntä kuusta joka ollaan sitten petsattu puuöljyllä. Sisäpuolella kulkee kattohuopanauha että puu kestäisi paremmin ja kauemmin kosteassa maassa. Meillä on muualla muutama painekyllästetty lavankaulus ja niissäkin on sisäpuolella katon aluskatetta suikaleet ettei kyllästeet pääsisi maan kanssa tekemisiin.

      Poista
    5. Kiitos sinulle. Me ollaan ajateltu laittaa yhteen penkkiin jotain? Siis reunaan siksi kyselen .Me ollaan myös ajateltu laittaa lavakauluksiin patolevyn palaset reunaan. Sopii myös kompostin reunaan sisäpuolelle. Niitä on jäänyt mökin laajennukselta.

      Poista
    6. Patolevyjä meilläkin ensin oli mutta en tykännyt niistä kun tuntui että se mahdollisti etanoiden majailun. Siksi ollaan vaihdettu materiaalia. Tuo aluskate on ollut näppärä kun meilläkin sitä on aikoinaan jäänyt kattoremontista. Mutta aina mua mietityttää mitä aineita nuo kaikki sisältävät... että voiko niistä liueta jotain maaperään. Tietysti jos nämä tulee kukkapenkkiin eikä syötävien kasvien lähelle niin sillä ei ole väliäkään. Mä kun kasvatan paljon syötäviä kasveja niin kaikkea tulee mietittyä 😊

      Poista
  4. Kyllä on niin kauniita kukkia! Täällä noormarkun puolessa on sadetta saatu nyt viime aikoina, mutta ihan kiitettävästi on vettä saanut silti tämän kesän aikana joesta kantaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa 😊 Meillä tuli juuri samana iltana sitten vettä kun tämän postauksen julkaisin! Ja nyt on satanut useampana päivänä 😄👍

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊