Tarun Taikakakut

maanantai 1. lokakuuta 2018

Täydellinen ja samettinen brownie (25 x 35cm)

Moi!
Tämän brownien tarina alkoi jo viime viikon perjantaina kun ystäväni vei minut katsomaan Sami Hedbergiä ja sen jälkeen hän vei minut syömään ravintolaan. Sain tämän ihanan tyttöjenillan häneltä syntymäpäivälahjaksi kun täytin kesällä 40-vuotta. Ihana ilta olikin, kiitos siitä hänelle ♥ Kun olimme ravintolassa otimme jälkiruoaksi browniet. Annoksessa oli jäätelöä ja omenaa myös. Annos maksoi 15€ ja järkytyin hinnasta melkoisesti 😅 Kotona samalla rahalla saa kymmenen annosta! No kerrankos sitä ulkona ollaan, mutta ajatus browniesta jäi päähäni pyörimään. Mulla ei nimittäin ole blogissa oikein hyvän perusbrownien ohjetta. Vain tämä Daim-brownien ohje, eikä nämä ole niin hyviä kuin toivoisi. Lähdin sitten googlesta hakemaan ohjeita ja lähestulkoon ensimmäisen ohjeen päädyin leipomaan. Ohje on Arlan sivuilta täältä. Tämä brownie oli ihan täydellistä! Ihan älyttömän pehmoista, tahmeaa ja suussa sulavaa herkkua! Niin hyvää! Syötiin tätä vielä pikkuisen lämpöisenä vaniljajäätelön kanssa! Nam! 😋
 

Täydellinen ja samettinen brownie (25 x 35cm)
200 g tummaa suklaata paloina
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
100 g voita
2 tl vaniljasokeria
3½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
6 kananmunaa
4 runsasta rkl ranskankermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. 
Vuoraa kooltaan noin 25 x 35 cm kokoinen uunipelti tai kakkuvuoka leivinpaperilla. 
Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään. Sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa vähän väliä sekoitellen) ja anna jäähtyä hetken aikaa. Vatkaa sokerit ja voi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella (en saanut vaahtoa vaan sellaista sokerimurua). Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita sitten taikinaan ranskankerma, sula suklaa ja jauhoseos, ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille tai kakkuvuokaan (tasoittele pinta). Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia tai kunnes "kakun" pinta rakoilee hieman (älä kuitenkaan paista liian pitkää aikaa, koska kakun sisuksen on tarkoitus jäädä kosteaksi).

♥Tuplasin alkuperäisen ohjeen ainesten määrän. Jos haluat pienemmän brownien, tee se 20 x 20cm vuokaan ja puolita ainesten määrä.
♥Tein brownien erittäin liukkaaseen teflonvuokaan jonka vain rasvasin ja brownie irtosi todella hyvin. 
♥Alkuperäisen ohjeen kermaviilin vaihdoin ranskankermaan ja luulen ettei se ainakaan huonontanut tätä brownieta 😃


Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Taas tuli ohje minun makuuni vaikka en ole vielä edes maistanut. Eikö olekkin jännä juttu ? 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen voi joskus jo maistamatta tietää 😉 Sun täytyy vielä tehdä näitä niin saat varmuuden 🤣

      Poista
  2. Kuulostipa kivalta tuo teidän ilta!! ♥ Ystävät on parhaita!!
    Kiva kuulla että joku muu on samanlainen kuin minä mennessä ulos syömään. Mietin monesti että mitä kaikkea ruokaa saisin tehtyä tällä rahalla... :D Niin usein kun minäkin syön ulkona (en juuri koskaan) niin ei ehkä pitäisi ajatella noin.
    Mutta nämä browniet ovat niin herkullisen näköisiä että pakko varmaan itsekin testata. Ja sitä paitsi nämä sun ohjeet on aina takuuvarmoja herkkuja!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli kyllä kiva ja hauska! 🤣
      Joo mä oon kyllä vähän huono syömään ulkona. Tai on se tietty mukavaa mutta se rahan määrä mitä saa yhdeltä istumalta menemään! Näin pienten lasten äitinä keksin heti kymmenen parempaa paikkaa sille rahalle! Ja miten paljon sillä 100€:lla saa kaupasta ruokaa 🤔
      Nämä browniet oli täydellisiä! Parempia kuin siellä hienossa ravintolassa! 😉😉😉 Kiitos! ❤

      Poista
  3. Oijoijoi näyttääkin ihan täydelliseltä! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää oli ihan täydellisiä! En keksi mitään moitittavaa näistä,jopa reunapalat olivat meheviä 🤔😃❤

      Poista
  4. Olipa ihana lahja! :) Ja ihan tuttuja ajatuksia minullekin... :D Browniet kuulostaa kyllä täydelliseltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin! Ihana vapaailta ystävän kanssa ❤ Brownie oli ihanaa!

      Poista
  5. On kyllä tosi pehmoisen ja suussasulavan näköisiäkin, uskon että olivat ihania :P Mulla on ihan samoja ajatuksia silloin harvoin kun menen jonnekin ulos syömään. Melkein hävettää tunnustaa, että joskus jätän jälkiruoan syämättä ja suuntaan kotiin tekemään jonkun herkun ;) Ihania ystäviä sulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ihan täydellistä! On tullut jo uudemman kerran tehtyä 😜 Mä jätän lähes aina jälkiruoan syömättä! Kotona on usein kuitenkin jotain hyvää jääkaapissa 🤣

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊