Tarun Taikakakut

torstai 5. huhtikuuta 2018

Kaurasämpylät (n.22kpl)

Moi!
Meillä oli tänään leivänleivontapäivä 😊 Tehtiin lasten kanssa kaurasämpylöitä ja sitä ennen paistoin vielä siemennäkkileipää pellillisen. Olen koittanut tehdä sitä aina tasaisin väliajoin, kun siitä niin tykätään. Ohje siihen löytyy täältä. Sämpylöihin laitoin myös auringonkukansiemeniä, kun tykkään niistä niin paljon. Nämä oli tosi hyviä sämpylöitä!


Kaurasämpylät n.22 kpl
7 dl vettä
50g tuorehiivaa (tai 2 pussia kuivahiivaa)
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
3 dl neljän viljan hiutaleita
n. 8-9 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
100 g voita sulatettuna

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon tuore hiiva. Kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta. Lisää veteen hiutaleet ja myös hunaja, suola ja suurin osa vehnäjauhoista. Alusta taikina kimmoisaksi. Lisää sulatettu voi, vaivaa hetki ja lisää sitten vielä loput jauhot. Alusta taikina kiinteäksi. Anna taikinan levätä liinan alla peitettynä lämpimässä paikassa 20-25 minuuttia.

Vaivaa taikinasta ilmat pois ja pyörittele siitä sämpylöitä, siirrä ne leivinpaperin päälle uunipelleille. Kohota sämpylöitä lämpimässä paikassa liinan alla noin 20 minuuttia kunnes ovat kunnolla kohonneita.

Paista sämpylöitä 200 asteessa noin 15 minuutin ajan.

Lapset teki hauskoja sämpylöitä itselleen.
Varsinkin pienemmän tytön tekemät pallerot ja kokkareet ovat hupaisia! 😃

Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä sämpylöitä <3 Mukavaa loppuviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Mulla hiivat odottaa jääkaapissa sämpylänleipojaa.. Kun vain saisi aikaiseksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se aloittaminen onkin joskus se vaikein osuus! 😃 Mutta kun saa vihdoin sämpylät tehtyä niin ihmettelee miksei useammin tule niitä tehtyä kun ovat niin hyviä! ❤

      Poista
  3. Iik, mitä herkkuja! Maistuis varmaan mullekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! 😊 Itsetehty leipä ja sämpylät on vaan niin hyviä! Ja tuo siemennäkkäri ei kauaa koskaan purkissa happane! 🤣

      Poista
  4. Onpas kiva idea tehdä yhdessä lasten kanssa. :) Ihanan näköisiä kaikki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! ❤ Kummasti muuten maistuu lapsille paremmin kaikki jos saavat itse osallistua tekemiseen 🤣 Ja saavat he näin mukavasti itsetekemisen taidon. Kun on veressä sitten kaikki leipomis- ja ruoanlaittotaidot ❤

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Minä tein eilen myös sämpylöitä .Minulla on sellainen ohje mihin tulee 1 prk raejuustoa se on kanssa hyvä vaihtoehto. Näitä pitää kokeilla ja se siemen näkkäri on vielä kokeilematta. Mutta kaikki aikanaan. Sinulla on niin paljon hyviä ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila 😊 Raejuusto kuulostaakin hyvältä! Meillä ei lapset tykkää raejuustosta mutta tykkäisin jotenkin sitä käyttää. Oon koittanut keksiä vaihtoehtoja maidolle kun toinen tytöistä lopetti kuukausi sitten maidon juonnin. Odotas kun kokeilet sitä siemennäkkäriä! Mä oon tehnyt sitä joka viikko tai useamminkin ja se häviää kahdessa päivässä joka kerta! 😄

      Poista
  6. Oonkin kaivannut vähän erilaista sämpyläohjetta, tää kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna taas pakkasesta mikron kautta lämmitettiin näitä aamupalaksi niin oli kyllä niin hyviä! Näissä on kuituakin kivasti kun ovat hiutaleita täynnä. Siihen vielä siemenet päälle 😋

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊