Tarun Taikakakut

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Suklaagranola

Hei!
Lasten iloksi keksin kokeilla suklaan makuista granolaa. Tämä on terveellistä ja lisäksi tietenkin erittäin herkullista! Tämä sopii kyllä todella hyvin viilin tai jogurtin päälle! :D


Suklaagranola:
4½ dl luomu neljän viljan hiutaleita
3/4 grahamvehnäjauhoja 
2 rkl hunajaa 
1 tl kanelia 
1-2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta 
vaniljaa myllystä 
½ dl chia-siemeniä 
2-3 dl manteleita karkeasti rouhittuna 
1/4 tl suolaa 
2 rkl - ½ dl kookos-, oliivi,- tai rypsiöljyä 
n. 1 dl vettä 

n. ½ dl suklaata rouheena tai pisaroina 

Sekoita ainekset kulhossa. Lisää vettä pikkuhiljaa niin, että saat massasta kokkareista massaa. Levitä granola uuninpellille, älä hajota kaikkia kasoja. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia välillä käännellen, mutta älä yhtään riko lohkareita. Laita lämpö pois uunista ja jätä luukku raolleen ja anna kuivua uunissa vielä 15-20 min. Anna jäähtyä ja lisää sitten suklaa. Säilytä lasipurkissa.

Ohjeen pohjana olen käyttänyt Terveen hyvää-blogin Pipsan ohjetta.

Vinkki! Jos käytät paksua hunajaa ja kookosöljyä kuten minä niin laita ne ensimmäisenä kulhoon ja lämmitä niitä hetki mikrossa kunnes ovat sulaneet. Näin saat ne sekoittumaan massaan helpoiten. 

Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Suklaa sopii varmasti ihanasti tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ottaessa tytär on aina tarkkana, että löytyykö sieltä vielä suklaahippuja? Se taitaa tässä olla tärkeintä lapsille vaikka muutenkin kyllä tykkäävät granolasta :D

      Poista
  2. Hei vaan pitkästä aikaa... Tämäpä näyttääkin kiinnostavalta. tehään meilläkin, kunhan ehin ja tokenen... Meillä ei olla aikoihin tehty kummenmpia ruokia eikä leivonnaisia.. Tosin lähiviikkoina olen jotain pientä leivoskellut, mutta aika vähälle ovat köökkihommelit jääneet. Nyt jo rupeaa "elämä voittamaan" ja voin itsekkin syödä jo melkeinpä tavallista ruokaa. Ei ole oikein ollut postattavaa viimeisen 5 kk aikana, kun olen ollut ihan vaan viili- ja kaurapuurolinjalla yms mietoa, neutraalia ja helposti sulavaa. Töissä olen ollut jo jonkin aikaa, vaan voimat ovatkin menneet sitten siihen. Aion kyllä näillä näkymillä palailla linjoille jonkin ajan päästä. Tämän päivän ohjelmaan otin kiertelyn teidän muutamien blogeissa jättämässä puumerkkini, jotta hengissä edelleenkin olen. Hyvää jatkoa sinulle terv. Mimmi M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mimmi! Ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa. Olet ollut kyllä niin monesti mielessä. Blogissasikin on tullut tasaisesti käytyä ihmettelemässä vaikket ole päivittänytkään. Hienoa kuulla, että voit paremmin! Kaikkea hyvää sinulle ♥

      Poista
  3. Huh! Kuullostaa kyllä niiiin hyvältä! Pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Petra! :) Mä oon näihin ihan hullaantunut! Tein tällä viikolla perus-granolaa johon lisäsin erilaisia siemeniä niin, että olivat uunissa vain viimeiset 5 minuuttia. Mukavasti jo siinä ajassa paahtuivat. Laitoin auringonkukansiemeniä, pellavan siemeniä ja chia-siemeniä. Olikin hyvää taas!

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊