Tarun Taikakakut

tiistai 16. syyskuuta 2014

Rommikääretorttu

Moi!
Nami-hiirellä alkoi perinteinen leipomuskisa, täällä. Tällä kertaa kilpaillaan kahden leivonnaisen yhdistelmällä joista toisen on oltava kääretorttu. Osallistun kilpailuun tällä rommikääretortulla. Yhdistin tässä kääretortun ja monesti aiemmin tekemäni rommikahvikakun (kuva ja linkki alempana).

Sain syöjiltä kääretortusta todella hyvät palautteet ja tilauksenkin jo uudesta tälläisestä ;) Pohjaa kehuttiin tosi paljon, mantelijauhe ja -rouhe antaa siihen ihanaa makua. Ensi kerralla kokeilen pohjan kylläkin neljällä kananmunalla jotta pohjasta tulisi pikkuisen paksumpi. Kääretortun maku on pehmeän romminen ja mantelirouhe pohjassa ja pinnalla antaa ihanaa suutuntumaa muuten niin pehmoiseen leivokseen. Hyvää! :)



Rommikääretorttu:
Pohja:
3 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhoja
2 rkl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta

Rommikreemi:
300 g voita
-
150 g sokeria
75 g vettä
8 rkl rommia

Valmista ensin sokerisiirappi. Kiehauta vesi, sokeri ja rommi niin, että sokeri liukenee veteen. Jätä jäähtymään.

Valmista sitten pohja. Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä varovasti vaahtoon. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n.8 minuuttia. Kumoa kuumana keittiöpyyhkeen päälle, poista leivinpaperi ja rullaa pohja pyyhkeen kanssa rullalle ja anna pohjan jäähtyä näin.

Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää sokerisiirappi joukkoon ohuena nauhana. Avaa jäähtynyt pohja ja levitä sen päälle noin puolet kreemistä. Rullaa napakalle rullalle pyyhkeen avulla. Laita rulla tarjoiluastialle ja kuorruta lopulla kreemillä. Koristele mantelirouheella.

Herkullinen rommirulla!

Tässä rommikääretortun esikuva rommikahvikakku, johon ohje löytyy täältä.

Terveisin Taru

22 kommenttia:

  1. Kiitoksella mielenkiinnosta, Taru!
    Peukutusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle taas mukavasta kisasta, kun sellaisia meille järjestät :)

      Poista
  2. Komea kääretorttu! Taas tulee vesi kielelle, nams =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi :) Kivasti tämä onnistui vaikken kauhean hyvä noissa kääretortuissa olekaan :)

      Poista
  3. Nyt onkin nami-hiiren kilpailun takia aikamoinen kääretorttubuumi blogeissa. Tämä on aivan syötävän hyvännäköinen! :P Onnea kisaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minäkin sitten innostuin vaikken kovin hyvä kääretortuissa olekaan. Ajatuksissa on kyllä ollut petrata tälläkin saralla taitoja joten kivaan aikaan tuli tämä kisa :) Kiitos samoin Suklaapossu ♥

      Poista
  4. Voi, tämä näyttää niiiiin herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maiju :) Hyvää kyllä olikin! Eräskin syöjä jonka mielestä unelmatorttu on parasta kääretorttua sanoi, että tämä meni senkin ohi ;D

      Poista
  5. Voi ihanuus, minkä olet taikonut!!! :D Aivan loistava ja herkullisen näköinen! Paljon onnea kisaan! Pärjäät varmasti loistavasti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena-muori :D Sijoitusta en edes uskalla arvailla... Kisakumppanit on ainakin kovat! Heh! ;D

      Poista
  6. Täydellinen idea! Jos mikään on parempaa kuin kakku niin se on rommikakku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jerry! :D Toivotaan, että kisan tuomaristo on samaa mieltä ;)

      Poista
  7. Toi on varmasti hyvää, mutta ennen kaikkea se on ulkonäöltään kuin koru, voisin hyvin kuvitella tuota torttua vaikka mihin "hoviin" tarjolle! ♥

    VastaaPoista
  8. Olen ihan heikkona kaikkiin leipomuksiin, missä on rommia. Rommi antaa niin hyvän maun. Kääretorttuna tämä onkin nopeampi tehdä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäät rommista niin kokeile ihmeessä tuota kahvikakkua, se on todella hyvää! :) Ei kääretorttukaan huonoa ole ;D

      Poista
  9. Oikein elegaantinen kääretorttu, sopi juhliin kuin juhliin, vaikka häihiin! Paljon onnea kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanja :) Onnea sinullekin kisaan!

      Poista
  10. Kaunis kuin mikä! Kiva kun laitoit tuon kakunkin kuvan loppuun, josta idea lähti. Hieno toteutus! Onnea kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Onneli! :) Onnea sinulle myös! Kisa on kyllä jännittävä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊