Tarun Taikakakut

perjantai 21. toukokuuta 2021

Browniekakku suklaatäytteellä (24cm)

Moi!
Instagramissa vilautin tätä ihanaa kakkua jo äitienpäivänä 🥰 Halusin testata oikein suklaista kakkua ja päädyin taas meidän lempibrownien reseptin äärelle 😆 Pienensin ohjetta ja paistoin pohjan kahdessa 24cm vuoassa. Väliin tein suklaajuustokakkutäytettä 🤪 Oli aika ihanaa, voin kertoa! 😋❤ Kiireessä kun tein kakun niin unohdin taikinasta kaakaojauheen mutta oikein suklaista oli silti 🤣 Aion vielä hioa tätä reseptiä ja muistan toivottavasti silloin myös kaakaojauheen 😆 Mutta koska kakku oli todella hyvä, niin julkaisen reseptin vaikka kuvien kakusta puuttuu se kaakaojauhe 😁


Browniekakku suklaatäytteellä 24cm

Pohja:
150 g tummaa suklaata paloina
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta (jäi tästä kakusta pois)
75 g voita
2 tl vaniljasokeria
2½ dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
4 kananmunaa
3 runsasta rkl ranskankermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Pingota kahteen halkaisijaltaan 24cm irtopohjavuokaan leivinpaperi pohjalle.
Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään. Sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa vähän väliä sekoitellen) ja anna jäähtyä hetken aikaa. Vatkaa sokerit ja voi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella (en saanut vaahtoa vaan sellaista sokerimurua). Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita sitten taikinaan ranskankerma, sula suklaa ja jauhoseos ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina kakkuvuokiin (tasoittele pinta). Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia tai kunnes "kakun" pinta rakoilee hieman (älä kuitenkaan paista liian pitkää aikaa, koska kakun sisuksen on tarkoitus jäädä kosteaksi). Mulla mahtui molemmat vuoat yhtä aikaa uuniin ja paistuivat silti tasaisesti.  Anna pohjien jäähtyä.

Täyteläinen suklaatäyte:
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g tummaa suklaata
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa lautasella mikrossa ja jätä jäähtymään pöydälle. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa  tuorejuusto ja sulatettu suklaa yhteen. Yhdistä lopuksi kermavaahdon kanssa. Levitä täyte toisen pohjan päälle ja aseta toinen pohja varovasti täytteen päälle. Anna hyytyä useampi tunti jääkaapissa. Itse kokosin kakun irtopohjavuoan reunaa ja kalvoja apuna käyttäen ja annoin hyytyä yön yli jääkaapissa.

Päälle vatkasin 2dl kermaa vaahdoksi ja koristelin kakun mansikoilla.



Terveisin Taru

tiistai 11. toukokuuta 2021

Kissakakku kummitytölle

Hei!
Tälläisen kisuliinin tein siskoni tyttären 7-vuotissynttäreille 🥰❤🐱 Toiveina oli perusmansikkakakku ja että se olisi kissan näköinen. Kakkuun tein 26cm, 5 kananmunan vaalean sokerikakkupohjan jonka kostutin maidolla. Väliin laitoin 500g mansikkahilloa, 500g mansikoita ja 4dl kermavaahtoa. Päällä värjättyä kermavaahtoa ja sokerimassasta koristeet. Koristeena lisäksi vaahtokarkkeja ja pelargonian kukkia. Otsakiehkuran kermavaahdon joukossa on mustikkajauhetta 😄 Niin söpö kisu tuli! 😻💕



Nämä jäätelökoristeet on tehty sellaisella painomuotilla. Kaulitsin ensin vaaleanpunaista ja ruskeaa sokerimassaa toisiinsa kiinni. Sitten otin muotilla kuvioita niin että värit osuu suurinpiirtein sinne minne pitää 😁




Terveisin Taru

lauantai 1. toukokuuta 2021

Hyvää vappua!

💕🎈❤ Hyvää vappua kaikille! ❤🎈💕

Tein tänä vappuna punaherukkasimaa tällä vadelmasiman ohjeella, vaihdoin vain vadelmat punaherukoiksi. Hyvää oli! Munkkeja en tehnyt kun oli muita leipomisjuttuja 😉


Terveisin Taru 

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Limejuustokakkupiirakka (24cm)

Moi!
Tein sitruksia rakastavan ystävän kyläilyä varten tälläisen limepiirakan. Mukailin tätä ohjetta jonka olen aiemmin leiponut. Nyt varsinkin korona-aikana on tullut leivottua niistä aineksista mitä kotoa löytyy. En ole silti koskaan ollut mikään pikkuasioista kaupassa hyppääjä 😁 Mutta tämän piirakan resepti tuli nyt oikein sovellettua koska ainekset oli rajalliset 😄 Ja todella hyvää tuli, oikein limen makuista 😋 Kermavaahto sopii kirpsakan piirakan päälle mainiosti! ☺



Limejuustokakkupiirakka (24cm)

Pohja:
250 g digestive-keksiä
100 g voita

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1¼-1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl maizenajauhoja
1 limen kuoriraaste
2 limen mehut (n.½-1dl)

Koristeeksi:
2 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl sokeria

1 lime siivuina

Murenna keksit hienoksi ja sulata voi. Sekoita murut rasvaan. Vuoraa leivinpaperilla uunivuoka tai -pelti (n. 22 x 32 cm). Painele seos pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja anna sen hieman jäähtyä. Laske lämpötila 175-asteeseen.

Vatkaa sitten kulhossa tuorejuusto, maitorahka, munat ja sokerit. Lisää lopuksi maizena, limen kuoriraaste ja mehut. Kaada seos esipaistetun keksipohjan päälle. Paista piirakkaa uunin keskitasolla n. 40 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä kunnolla ja pidä jääkaapissa mieluummin yön yli. Näin piirakka tekeytyy hyvin. Vatkaa sitten kerma ja sokerit ja pursota vaahto kauniisti piirakan päälle. Koristele limen siivuilla.



Terveisin Taru

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Hasselpähkinä-suklaa-banaanitäytekakku 26cm

Moi!
Tässä meidän pääsiäisen täytekakku 😋 Pohjana on halkaisijaltaan 26cm, 5 kananmunan kaakaosokerikakkupohja jonka kostutin maidolla. Välissä on hasselpähkinä-suklaatäyte ja 6 isoa banaania viipaleina. Päälle levitin loput hasselpähkinä-suklaalevitteet ja reunoille pursottelin kaakaokermavaahtoa. Koristeena minivaahtokarkkeja ja pääsiäismunia. Hyvää oli! 😋




Hasselpähkinä-suklaatäyte:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
n. 2 dl hasselpähkinä-suklaalevitettä

Vatkaa vispikerma ja vaniljasokeri hyväksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa ensin tuorejuusto sileäksi ja lisää siihen joukkoon hasselpähkinä-suklaalevite. Yhdistä sitten vaahdot toisiinsa. 

Kaakaokermavaahto 26cm kakkuun:
5 dl vispikermaa
5 rkl kaakaojauhetta
5 rkl tomusokeria

Kaikki vatkataan yhdessä vaahdoksi.



Terveisin Taru

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Sydänsuklaakakku (sydämen surujen kakku)

Hei!
Tällaisen herkun tein eilen! 😍 Kaikki lähti sydänkakkuvuoasta jonka löysin Porin Kontista. Maksoi kokonaiset 0,50€ 😆 Jonkinlaisen kakun halusin siihen tehdä niin päädyin sydämen surujen kakkuun. Tein kakun Sydämen surujen kakku-ohjeella: todella suklaisena versiona ja vielä pähkinät päälle 🤪 Kakkuun lipsahti: 125g tummaa suklaata rouhittuna, 50g valkosuklaata rouhittuna, 2 rkl hasselpähkinärouhetta ja 1½ dl mantelilastuja 😄 Siivosin taikinaan siis aika paljon kaikkea! Koko taikina ei tuohon vuokaan mennyt, vaan sain lisäksi siitä vielä 6 muffinssia. Paistoin sydänkakkua 175 asteessa 55 minuuttia. Kuorrutteeksi sulatin 100g tummaa suklaata ja 50g voita ja lopuksi koristelin kakun 4 palalla valkosuklaata ja päälle minivaahtokarkkeja 🥰❤




NAM! 🤪❤

Tässä vielä kuva vuoasta. Nämä hassut pallot ostin myös Kontista 😍

Terveisin Taru

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Karpalo-siemenleipä 2kpl

Moi!
Tässä oikein sattumarikas leipäohje. Suutuntumaa ja makua on leivät pullollaan 😋 Tämä taikinaohje on sama jolla teen aina leivät, vaihtelen vaan jauhojen suhteita ja sattumien määrää 😆 Hyvää on!


Karpalo-siemenleipä 2 kpl
5 dl vettä
50 g hiivaa (2 pss kuivahiivaa)
2 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
n. 8½ dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
3 porkkanaa raasteena (n.2-3dl)
1 dl rusinoita ja karpaloita
1 dl kurpitsan siemeniä
1 dl auringonkukan siemeniä
½ dl chia-siemeniä

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva siihen (kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta). Lisää öljy, juokseva hunaja ja suola. Lisää lähes kaikki jauhot ja alusta taikina kimmoisaksi. Lisää lopuksi hyvin joukkoon siemenet, rusinat ja karpalot. Anna kohota liinan alla vedottomassa lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi eli noin 20 minuuttia.

Vaivaa sitten taikinasta ilmat pois ja leivo kaksi leipää. Aseta leivät pellille ja ripottele päälle jauhoja ja tee leipien pintaan terävällä veitsellä viillot. Anna kohota liinan alla noin 20-30 minuuttia. Lämmitä tällä aikaa uuni 250 asteeseen ja aseta uunin pohjalle vesiastia. Paista leipiä tässä lämmössä keskitasolla 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia.

Terveisin Taru