Tarun Taikakakut

maanantai 21. helmikuuta 2022

Täytekakku hääpäivän kunniaksi

Moi!
Eilisen 12-vuotishääpäivän ja miehen huomisen syntymäpäivän kunniaksi tänään herkuteltiin täytekakkua ❤️💕 Kakun tuoma piristys tuli tarpeeseen ❤️💕 Väliin tulevan vaahdon koostumus oli unelman pehmeä joten laitan ohjeen tänne talteen. Tein sen niillä aineilla mitä kaapista löytyi ja sattumalta oli hyvin onnistunut yhdistelmä. Koristeluun sopi hyvin joululta jääneet sydänmarmeladit ❤️💕



Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä ennen kuin täytät sen. Jaa pohja kahteen tai kolmeen yhtä suureen osaan mielesi mukaan. 

Täytteeksi:

mansikkahilloa
mansikoita paloina

Mansikkainen vaahto:
4 dl kermaa
1 prk (200g) valmista vaniljakreemiä
1 prk (200g) mansikkajogurttia
2 tl vaniljasokeria
2 tl sokeria
3-4 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon loput ainekset. Lisää vaniljakreemi hyvin vatkaten yksi ruokalusikallinen kerrallaan. Kasaa kakku kerroksittain. Kostuta pohjia maidolla (mulla meni koko kakkuun 1 dl maitoa). Laita sitten pohjan päälle hilloa, mansikoita ja vaahtoa. Loput vaahdot voit pursotella kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. 


Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea 12vee hääpäivän johdosta! <3
    Ja miehellesi myös oikein paljon onnea synttäreiden johdosta!
    Ihanan kakun olen taas tehnyt, nuo sydän marmeladit sopivat kuin nenä päähän tähän kakkuun. Ja tuon mansikkaisen vaahdon ohjeen otin ylös, pitää joskus itsekin testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nanne ❤
      Nuo sydämet olikin hyviä! Sopi meidän rakkauskakkuun hyvin ❤😉 Tänään kun syötiin kakkua niin maisteltiin tuota vaahtoa taas että on se kyllä hyvää. Niin pehmoista ja miedon mansikkaista. Mietin että sokerin sijaan olisi voinut laittaa mansikkatomusokeria niin olisi saanut lisää makua. Mies sanoi siihen että hänestä tuo oli tollaisenaan just hyvää 😊

      Poista
  2. Onnittelut hääpäivän johdosta ja miehellesi synttärien johdosta. Ihanan kakun olet taas tehnyt. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  3. Onnea! Ihanan näköinen kakku ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊