Tarun Taikakakut

tiistai 9. helmikuuta 2021

Aleksanterinleivokset

Hei!
Tyttären 9-vuotissyntymäpäiville tein makeaksi leivonnaiseksi Aleksanterinleivoksia. En ollut niitä ikinä ennen tehnyt! Mulla on aina ollut niitä kohtaan kovat ennakkoluulot nimittäin. Ne on vaikuttanut tylsiltä ja olen aina inhonnut tuota sokerikuorrutettakin 😁 No olisi pitänyt arvata että jos jotain leivonnaista on leivottu niinkin kauan kuin näitä, niin ei ne voi olla kauhean huonoja 😅 Ja niinhän siinä sitten kävi että ihastuin ikihyviksi! 🥰❤ Söin näitä vaikka kuinka monta! 🤭😋 Näistä tuli mieleen maun puolesta lusikkaleivät ja herrasväenpikkuleivät tuon muropohjan ja marmeladin vuoksi, ainoastaan näissä oli tuo sokeri vaan pinnalla erilailla. Oli tosi helppoja tehdäkin! 😄👍 Synttäreiden teeman mukaisesti tein näistä turkooseja 💙

Valion sivuilta täältä katselin vähän ohjetta ja myös Kinuskikissan blogissa täällä oli hyvä kuvallinen ohje 😊



Aleksanterinleivokset
200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
4½-5 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

1 rs eli 230 g mansikkamarmeladia

300 g tomusokeria
2-4 rkl vettä (lisää vähän kerrallaan!)
elintarvikeväriä

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää sitten keltuainen. Lisää sen jälkeen leivinjauhe ja vehnäjauhoista puolet ja sekoita. Lisää sitten toinen puolikas ja sekoita taikina tasaiseksi.

Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Kauli kahden leivinpaperin välissä kaksi samankokoista levyä. Levyt saisivat olla noin 20x25cm kokoisia. Kun levyt on tehty, nosta toinen papereineen pellille ja poista varovasti päälimmäinen paperi. Levitä sitten sen levyn päälle kaikki marmeladit. Nosta sitten leivinpaperin avulla toinen levy marmeladin päälle. Levy pysyy hyvin kiinni pohjalla olevassa leivinpaperissa. Kumoamisen jälkeen irrota leivinpaperi päällimmäisestä kerroksesta varovasti. Pistele sitten kakun pintaan haarukalla reikiä alla olevan kuvan mukaisesti. Paista tätä sitten 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Anna jäähtyä.

Tee sitten kuorrute lisäämällä vettä pikkuisen kerrallaan tomusokeria joukkoon. Kun kuorrute on sopivaa kaada se jäähtyneen kakun päälle. Marmoroi pinta halutessasi erivärisellä kuorrutteella. Anna jähmettyä yön yli suojattuna. Leikkaa sitten reunat siistiksi ja paloittele sopiviksi paloiksi. Itse laitoin palat vielä puoliksi viistottain ettei leivoksista tule liian suuria.


Tein leivoksia kaksi satsia ja tietysti kuorrute tuli toiseen satsiin eriväriseksi 😆 Mutta olivat kuitenkin aika kivannäköisiä näin yhdessä tarjoiltuna! Marmoroinnin olisi voinut tehdä tummasta suklaasta... ensi kerralla sitten! 😄

Terveisin Taru

2 kommenttia:

  1. Mullakin on kovat ennakkoluulot tätä kohtaan.. ehkä pitää rohkaistua kokeilemaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan, nämä oli tosi herkullisia 😋💕

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊