Tarun Taikakakut

lauantai 31. elokuuta 2019

Päärynäpiirakka

Moi!
Täällä on riittänyt säilöntäpuuhaa, huh huh 😅 Sukulaisten kesken vaihdellaan erilaista satoa ja mehuja, hilloa ja soseita valmistuu. Appivanhemmat toivat yksi päivä omenia, päärynöitä ja karviaisia. Päärynöistä tein hilloa ja näitä piirakoita on valmistunut jo useampi. Karviaisista teen taas likööriä marja-aronian kanssa. Omenista keittelen sekamehua marjojen kanssa. Laitan näistä säilöntäpuuhista ihan oman postauksensa seuraavaksi. Tämä piirakka on muunnos tästä omenapiirakasta. Tuo päärynähillo piirakassa mehevöittää pohjaa entisestään. Tämä on muutenkin supermehevää kunhan piirakkaa ei pidä liian kauaa uunissa. 


Päärynäpiirakka:
200 g voita
1½ dl sokeria
3 dl jauhoja 
1 kananmuna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
---
päärynähilloa
3-4 pientä päärynää
kanelia ja fariinisokeria

Sulata rasva kattilassa ja hetken jäähtyä. Sekoita joukkoon sokeri.
Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen (1dl) taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja tiputtele taikinan päälle päärynähilloa ja ripottele sitten päälle päärynäpalat.
Ripottele pinnalle vielä kanelia ja fariinisokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia kunnes piirakan pinta saa hieman väriä.
Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.





Terveisin Taru

8 kommenttia:

  1. No voi sentään, kun näyttää herkulliselta! Kiitos ohjeesta ja kivoja syyskuun alun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta. Meillä kasvaa mökillä yksi päärynäpuu Pepi mutta sato ei ole vielä kypsää. Tosin niitä on vain kolme kappaletta yksi otettiin ja se oli raaka. Odottelen josko se ensi vuonna tekisi paremman sadon. Kiinnostaa sen liköörin marjasuhde. Olen muuten tehnyt likööriä sinun ohjeellasi useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä 😊 Toivotaan parempaa päärynäsatoa ensi vuodeksi. Voit sitten palata täältä hakemaan päärynäreseptejä.
      Mullakin on taas liköörit tulossa karviaisesta ja aroniasta. Mitä marjasuhdetta mahdat tarkoittaa?

      Poista
    2. Kerroit että teit likööriä karviaisista ja aronioista. Paljonko laitat kumpaakin.

      Poista
    3. No mä tietty punnitsin kaikki hienosti mutta en muista lukuja enää millään 😯 Kun mä joudun sen oman ohjeeni jakamaan kahteen purkkiin kun toinen purkki on litran vetoinen ja toinen puoli litraa. Mutta jos nyt arvioida pitäis niin olisinko laittanut aroniaa 300g ja karviaista 700g. Eikä niillä suhteilla oo niin väliä. Sisko tekee likööriä pelkästä aroniasta ja se on tosi hyvää! Voisi laittaa vaikka puolet ja puolet. Mä laitan aroniaa aina vain väriksi kun tykkään karviaisen mausta liköörissä. Vikaan ei kyllä voi mennä 😄

      Mun perusliköörin ohje menee näin:
      1 kg karviaisia
      800 g sokeria
      1 litra kirkasta n. 40%

      Oon vähentänyt sokerin määrää ettei olis niin kauhean makeaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊