Tarun Taikakakut

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Prinsessatäytekakku sateenkaaripohjalla (22x32cm)

Moi!
Viikonloppuna juhlittiin yhden siskoni tyttären syntymäpäiviä. Pinjalla on aina ollut toiveet syntymäpäiväkakuistaan hyvin selvillä ja niin oli tälläkin kertaa 😄 Kakussa piti olla sateenkaaren värinen pohja, päällä sateenkaari ja kakun pitää olla prinsessakakku. No, tämä kummitäti joutui hetken miettimään miten sateenkaaren värinen kakku olisi helpoin toteuttaa. Ensin suunnittelin, että kakkuun tulisi erivärisiä kerroksia, mutta se olisi ollut kovin työläs homma. Ehdotin sitten sellaista raidallista pohjaa jossa kaikki värit on samassa pohjassa. Näin olen nähnyt esimerkiksi juustokakkuja tehtävän. Sokerikakkupohja ei ole paras taikina tähän koska ilmavuus katoaa mitä enemmän taikinaa sekoittaa, mutta vaikka pohja tiivistyi, se oli hyvä! Ja juustokakkumainen mansikkarahkatäyte tarvitsikin vahvemman pohjan alleen. En tiedä tarvitseeko kukaan ohjetta tälläiseen pohjaan, mutta kirjoitan sen tänne ylös ihan muistiin ja muutenkin. Valmiit kukka- ja perhoskoristeet, kakkukuvan ja prinsessakynttilän tilasin Ullan Unelmasta. Sateenkaaren tein sokerimassasta. Pursotukset olivat aika prinsessamaiset röyhelöt 😍

💛💜Onnea Pinja 4-vuotta! 💜💛





Kakkuun tein 10 munan sokerikakkupohjan. Taikinan jaoin 6 osaan ja värjäsin kaikki taikinat sateenkaaren väreillä. Kaadoin taikinat vuorotellen vuokaan niin että uusi taikina tuli aina keskelle (katso kuva). Taikinan ilmava rakenne kärsii värien sekoittamisesta joukkoon joten kannattaa sekoitella taikinoita mahdollisimman vähän. Minulla kakusta lähti tosi paljon kuohkeutta ja kakkupohjat olivatkin paljon sokerikakkupohjaa tiiviimpiä. Mutta silti hyviä! Kakkupohja jäi myös sen verran matalaksi, että leikkasin sen vain kahteen osaan. Pohjat kostutin vaniljamaidolla.

Kakkuun tein juustokakkumaisen hyydytettävän mansikkarahkatäytteen.

Mansikkarahkatäyte:
6 dl kermaa
2 prk Valion makea mansikkarahkaa
500 g mansikkaa (suomalainen pakaste)
3 tl vaniljasokeria
8 rkl mansikkahilloa
10 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta mansikat, käytä aina kotimaisia pakastemansikoita jos tuoreita kotimaisia ei ole tarjolla. Sulata mansikat kunnolla, ne eivät saa olla liian kylmiä ettei täytteestä tule liian kylmää. Tällöin liivatteiden toiminta häiriintyy.
Vatkaa sitten kerma vaniljasokerin kanssa vaahdoksi. Lisää rahkat ja mansikkahillo. Ota mansikkasoseesta kattilaan 1dl sivuun ja lisää loput täytteeseen. Kiehauta sitten mansikkasose ja liota pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana täytteeseen.

Laita toinen kakkupohja irtopohjavuoan reunojen sisälle (käytä myös kalvoja). Kostuta pohja ja kaada täyte päälle. Laita sitten toinen pohja päälle ja kostuta se. Laita sitten jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mieluummin kuitenkin yön yli.

Pursottelin kakun vispikermalla. Kermaa meni noin 6-7dl.

Alla kuva kakusta leikattuna. Pohja oli kyllä aika veikeä 😆


Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Ihana kakku! Ovelasti värjätty pohja. Tuon täytteen reseptin laitan talteen tulevia juhlia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! 😊 Tämä täyte on muunnelma tästä:
      http://taikakakut.blogspot.fi/2017/02/kesainen-mansikkatayte-24-26cm.html?m=0
      Ja sä taidat olla tuota tehnytkin jo! 😄 Tähän kakkuun lisäsin liivatteita mitkä ei normaali kakussa oo tarpeellisia.

      Poista
  2. Ihana täti lapsilla kun toteuttaa kakkutoiveet aina melkeinpä kirjaimellisesti!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! ❤ Kyllä mä koitan parhaani 😉 Usein kakkuasioista neuvotellaankin ja niitä suunnitellaan yhdessä samalla miettien mikä onnistuu ja osaanko edes tehdä mitä toivotaan. Joskus oon kyllä joutunut sanomaan etten pysty tekemään jos suunnitelmat on kovinkin lennokkaita 🤣 Tämän vuoden helmikuussa veljen pojan kanssa oli paras suunnitelupalaveri kun hän halusi aina jonkun kakkukuvan näytettykään tietää onnistuuko se ja onko se mulle helppoa tehdä! 😍❤ Ihana lapsi kun ajatteli minuakin vaikka omaa kakkuaan suunnitteli! Oma vanhempi tytär oli samanlainen viimeksi kun hänen juhlia suunniteltiin ❤

      Poista
  3. Onpas upea kakku! Ihanan värikäs. :)

    VastaaPoista
  4. Hauska toive ja hienosti keksitty toteutus.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! 😊 Lapset keksii kyllä aina hauskoja juttuja! 😄

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊