Tarun Taikakakut

torstai 10. elokuuta 2017

Horsmankukkajuoma

Moi!
Tein edellispäivänä tälläistä ihanaa juomaa! Idean ja ohjeen kopioin Maistuis varmaan sullekin-blogista. Kiitokset sinne hauskasta ideasta! Tämä kyllä piristi päivääni niin värin kuin maunkin puolesta! 😃 Tekeminen oli hirmuhelppoa jossei lasketa maitohorsman metsästystä asialliselta alueelta ja kukkien nyppimistä irti varresta... Täällä Porissa alkaa nimittäin maitohorsman kukinta jo loppua niin etsiminen meinasi olla hankalaa. Teiden varsilta ei saa missään nimessä kukkaa kerätä vaikka sitä siellä onkin mahtavat määrät! 
Sitten siinä kukintoja nyppiessäni mutisin miehelleni että tämä jää todennäköisesti viimeiseksi kerraksi kun tätä juomaa teen... mutta seuraavana päivänä maistaessani juomaa alkoi mieli muuttumaan! Juoma oli ihanan kesäistä, miedosti kukkien makuista ja makeaa, todella makeaa. Laitoin sokeria tuon ohjeessa olevan 500g, mutta ensi kerralla laittaisin noin puolet vähemmän. Laimensin juomaa vadelman makuisella kivennäisvedellä ja se sopikin älyttömän hyvin juoman maun kanssa yhteen! Juoma oli erittäin mielenkiintoinen kokemus, siinä on ihana kesän maku ja aivan mahtavan piristävä väri, suosittelen! Tästä voisi hyvin tehdä vaikka joka kesäisen tradition 💕 


Horsmankukkajuoma 
1 l maitohorsman kukintoja (riivittynä varsista, mahdollisimman vähän vihreää mukaan kitkerän maun välttämiseksi) 
1 limen kuori ja mehu 
1 tl sitruunahappoa 
2 l kiehuvaa vettä 
n. 500 g sokeria tai oman maun mukaan (250g ensi kerralla) 

Kerää horsman kukintoja puhtaalta, myrkyttämättömältä paikalta. Huuhtele kukinnot huolellisesti ja laita kukinnot kuumuutta kestävään astiaan yhdessä limen kuoren ja mehun sekä sitruunahapon kanssa. Kaada päälle kuuma vesi. Anna juoman seistä huoneenlämmössä muutaman tunnin ajan. Siivilöi juoma ja sekoita joukkoon sokeri. Pullota juoma puhtaisiin lasipulloihin.


Terveisin Taru

20 kommenttia:

  1. Kauniin värinen juoma!
    Kivaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Kiitos samoin sinulle! 😊

      Poista
  2. Ihan mielettömän upean väristä juomaa! Voisi ihan pelkästään sen takia tehdä tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tää olis ihana boolin tai vaikka onnittelumaljan pohja! Vois tehdä suuremmalla määrällä kukkia niin saisi enemmän väriä, ei sitten vaalenisi kun laittaa muita nesteitä joukkoon 😊

      Poista
  3. Tuli kokeiltua horsmankukkajuoma, tuli todella kauniin väristä ja vielä mukavan makuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai oot kokeillut! Kokeilitko tänään vai joskus aiemmin? Mäkin tykkäsin et oli miellyttävän makuista, mietoa ja kesäisen makuista 😊

      Poista
    2. Kokeilin tuossa aiemmin ja sain hyvässä kukassa horsmat juomaan, tuli todella punaista. On siinä sellainen kukkaismaku juomassa.

      Poista
    3. Okei, siis tosi kiva kuulla muidenkin mielipide juomasta! Mä luulen että mulla jäi tuo väri vaaleammaksi koska kukinta alkaa täällä Porissa olemaan ohi. Ja kukkaa saisi olla enemmänkin kuin tuo litra. Näin saisi väripigmenttiä enemmän. Ihanaa oli silti näinkin! 😄

      Poista
  4. Oi että!!! Aivan ihastuttavan näköistä!! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kakkuviikari! Tää on kyllä värinä ihan omaa luokkaansa 😉

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä! Ihan mahtavaa kyllä! Makukin oli oikein hyvä. Tästä pitäis jotkut ihanat drinkit tehdä! 😋

      Poista
  6. Ihan mahtavan väristä! Tuota on ihan pakko kokeilla viikonloppuna kun menemme mökille, sieltä löytyy riittävästi puhdasta horsmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri onkin ihan omaa luokkaansa! 😍 Mahtavaa jos kokeilet! 👍 Jos et tykkää kovin makeasta niin vähennä sokerin määrää, juoma oli tuolla 500g tosi makeaa.

      Poista
  7. Minulla olisi pari horsmajuttua mielessä ja kukinta on pian jo auttamattomasti ohi. Ei vain tahdo löytyä aikaa lähteä etsimään ja keräämään horsmia.

    Horsma antaa kyllä tosi ihanan värin juomalle.:) Makeaa tuo on, mutta toisaalta sitten taas säilyy sitä paremmin mitä enemmän sokeria. Laimennettuna juomaa sitten tuleekin juotua, että saa makeutta vähennettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vielä ideasta sulle! Täytyy ensi kesänä kokeilla tätä niin että kukkia olisi enemmän, sais väriäkin tummemmaksi. Ihanaa juomaa oli! :)

      Poista
  8. Hei! Voisikohan nuo horsmankukinnot pakastaa ja tehdä myöhemmin mehua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi varmasti, mutta kukat kannattaisi ehkä nyppiä valmiiksi. Jos tuota nyppimistä ei lasketa niin tuo mehun tekeminen on tosi nopea homma ja juoma säilyy kuukausia tuolla sokerimäärällä ja sitruunahapon avulla. Katja (jolta ohjeen pongasin) kertoi että juoma saattaa kestää vaikka koko talven jos pullot on puhtaita ja juoma säilytetään kylmässä.

      Poista
  9. Wau tosi upean väristä! Kiva selailla taas pitkästä aikaa sun blogia! Paljon oot ehtiny leipomaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä aivan mahtavan väristä! Ja mun juomasta tuli vielä aika vaaleaa kukkien vähyyden ja kukinnan hiipumisen vuoksi. Ensi vuonna koitan olla nopeampi ja tehdä juomaa ajoissa! :) Kiva kun pitkästä aikaa poikkesit! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi :)