Tarun Taikakakut

tiistai 27. syyskuuta 2016

Mutakakku suklaavaahdolla ja karhunvadelmilla

Moi!

Sain appivanhemmilta karhunvadelmia ja minusta karhunvadelmat aina vaativat kaverikseen suklaata tai niistä on vähintään leivottava jotain juhlavaa. Innostuin tekemään niistä nyt mutakakun täyteläisellä suklaavaahdolla. Ihana yhdistelmä oli ja helppo kuin mikä! Pitää vaan muistaa paistaa mutakakku tarpeeksi ajoissa, että se kerkeää jähmettymään kylmässä tarpeeksi. Suosittelen kokeilemaan tätä herkkua! ;)

Blogissani on muitakin kivoja ohjeita karhunvadelmasta:



Mutakakku:
200 g voita 
200 g tummaa suklaata 
4 kananmunaa 
2 dl sokeria 
2 ½ dl vehnäjauhoja 
ripaus suolaa 

Voitele kunnolla pyöreä 24cm irtopohjavuoka. Aloita sulattamalla voi kulhossa mikrossa. Paloittele suklaa pieniksi ja lisää lämpimään voihin ja sulata varoen (voit käyttää seosta välillä mikrossa 10-20 sekuntia kerrallaan jos suklaa ei meinaa sulaa). Sekoita suklaa ja voi tasaiseksi seokseksi ja jäähdytä hieman. Lisää kananmunat yksitellen sekoittaen kunnolla ja lisää sitten sokeri. Sekoita keskenään jauhot ja suola ja sekoita nämä taikinaan. Kaada vuokaan ja kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 14-15 minuuttia (kakku jää raa'aksi ja taikina "heiluu" vuoassa, mutta se kuuluu asiaan). Jäähdytä kakku kunnolla ja pidä sitä mielellään yön yli jääkaapissa.

Irrota kakku vuoasta. Kun kakkuvuoka on voideltu kunnolla niin rasvainen kakku liukuu suht kivasti pois metalliselta pinnalta, kun työnnät kakun lautaselle (älä vaan käytä vuoassa leivinpaperia tms! Paperi jää kiinni pehmeään kakkuun) Voit myös isolla veitsellä irrottaa pohjan vuoasta varovasti naarmuttamatta vuokaa.
Tee täyte:

Suklaavaahto:
2 dl vispikermaa 
3 tl sokeria
100 g tummaa suklaata 

Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi tai kylmemmäksikin. Vaahdota tällä aikaa kerma ja sokerit vaahdoksi, mutta älä vatkaa liian kovaksi koska suklaakin vielä vatkataan joukkoon. Kun suklaa on sopivasti jäähtynyt lisää se parissa erässä kermavaahtoon vatkaten. Levitä vaahto sitten mutakakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Laita ainakin tunniksi jääkaappiin tekeytymään niin suklaavaahto jähmettyy.



Terveisin Taru

17 kommenttia:

  1. Näyttää ihanan tahmealta!😍 Rupes tekemään hirveesti mieli mutakakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Tämä on niin hyvää! Mulla on ihan ihme tyyli syödä mutakakkua... syön mutakakkupalat aina väärinpäin eli ensin syön tuon kypsän pään ja lopuksi tuon mutaisimman pään, slurps ;D

      Poista
  2. En ole koskaan maistanut karhunvatukoita. :o :o Näyttää ihanalta! Vadelmia oisi pakkasessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Ei noita karhunvadelmia varmaan kovin monella kasva ja jos ostaa kaupasta niin ne on ulkomaalaisia. Karhunvadelma on hieman kovempi kuin vadelma, mutta makua on mahdoton kuvailla... Hyviä ovat kuitenkin! Tämä kakku olis muuten vadelmaisena versiona myös aivan ihanaa! ;D

      Poista
  3. Oi oi oi ... täydellinen mutakakku ja vielä suklaakermaa ja karhunvatukoita... täys kymppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kirsi! ♥ Älyttömän hyvää oli! :D

      Poista
  4. Oi voi minkä näköinen pala! Itsekin muuten syön mutakakut samalla tavalla, ensin kuivemmat reunat, ja lopuksi ihanan tahmea ja kostea keskusta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! No eihän tuollaista palaa voi oikeinpäin syödä, sen verran erilainen tuo kuivempi reuna on! ;D

      Poista
  5. Juuri aloin kirjoittaa, että minäkin syön mutakakkuni samalla tavalla :D Tuo mutakakku pala näyttää muuten täydelliseltä! :P
    Asiasta kolmanteen, mitähän on tapahtunut kun blogistani oli poistunut koko seuraamieni blogien lista? Oli shokki, kun listaa ei näkynytkään ja nyt pitää yrittää etsiä kaikki blogit googlen avulla. No onneksi suosikeille löytää kyllä helposti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! :) Mutakakku on kyllä täydellistä herkkua!
      Miten se nyt niin on voinut vaan poistua!? Ihan ihme juttu! Blogger on muutenkin ollut outo, kun mulla sitten taas muuttui yhtäkkiä blogin taustaväri aivan tumman punaiseksi... Jouduin sitten muokkaamaan sen uudestaan mieleiseksi kun en saanut sitä millään ilveellä palutettua. Aikas outoja juttuja... Ei kiva :/ Kävitkös katsomassa bloggerista että onko sulla täppi siinä blogilistassa enää vai onko sekin hävinnyt? Jos saisit täpin takaisin niin tulisko sama lista takaisin vai joudutkohan rakentamaan koko listan uudestaan?

      Poista
    2. Kävin juuri katsomassa uudelleen, kun aiemmin ei löytynyt edes koko lista-valintaa, mutta nyt se oli palatunut tyhjänä, eli pitää alkaa rakennella uudestaan :(

      Poista
  6. Ihanan näköistä kakkua! Mutakakku on jo itsessään todella hyvää, eikä varmasti huonone noilla lisäyksillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jack! :) Juu nuo päälliset oli kyllä mahtavia tässä vaikka ilmankin tämä on aivan ihanaa herkkua!

      Poista
  7. Nam! Näyttää ihanalta!! Itse en ole muistanut käyttää karhunvatukoita pitkään aikaan. Alkoipa nyt tehdä niitä mieli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Karhunvadelmat on mahtavia koristeita, kun eivät mene miksikään pakkasessa! Nämä sopis hyvin johonki suklaata valuvaan kakkuun ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊