Tarun Taikakakut

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ellen Svinhufvud kakku

Heippa!
Tälläinen klassikko tuli tehtyä tyttären synttäreille. Saatiin sukulaisten kanssa tutustua uuteen leivonnaiseen :) Innostuin kakusta, kun näin sen Hannan Unelmaa leipomassa-blogissa. En tehnyt kakkua hänen ohjeella jota oli muokattu vaan etsin perusohjeen netistä. Ohje löytyi Maku.fi-sivuilta. Ensi kerralla kyllä teen pohjan niinkuin Hanna teki, enkä ala erikseen noita pohjia tekemään. Hannan ohjeessa pohja paistuu tasaisemmin ja helpommin, kun se tehdään yhdelle pellille. Selvitän tätä asiaa tarkemmin alla olevassa ohjeessa.

Taas on siis leipomisyleissivistys yhdellä kakulla viisaampi! 
Ja kokosin teille tähän mukavan tietopaketin Ellen Svinhufvudin kakusta :D


Kirjoitan nyt tähän meidän mielipiteitä ja huomioita kakusta, koska itse niitä kovasti yritin netistä etsiä eikä niitä meinannut millään löytyä. Kakkua ei ole nimittäin ihan kauhean paljon tehty blogeissa. Muutama aidon oloinen ohje löytyi. Yksi ohje oli Ullan Unelmasta, yksi oli juuri tämä käyttämäni Maku.fi sivustolta löytynyt ohje. Myös Hannan video auttoi paljon! Monessa kuvassa myös toistui tälläinen koristelu jossa oli vihreästä marsipaanista tehty rusetti kakun ympärillä ja vaaleanpunainen ruusu keskellä koristeena. Käytin sitten tätä koristelua sen helppouden ja kauneuden takia :D


Nappasin kesken juhlien leikatusta kakusta kuvan (alla) jotta näette millainen kakku on sisältä. Kakussa oli eri kerroksia marengista ja kreemistä, mutta suutuntuma oli yhtä samaa makeaa massaa: rapeaa ja sitkeää marenkia, lempeää kahvin makua ja paahdetun mantelin aromia. Niin ihanaa! Alunperin kun päätin kakun tehdä ajattelin ettei kakku ollut ihan tyypillinen kakku jonka normaalisti leipoisin, mutta halusin tehdä jotain erilaista josta muut voisivat tykätä. Ja saatiin kakusta mukavaa jutunjuurtakin. Kakku kuitenkin kaatoi kaikki ennakkoluuloni ja monen muunkin! Rakenne oli todella koukuttava ja maku herkullinen ja kakkua tulikin sitten syötyä useana päivänä. Kakku myös parani kokoajan vanhetessaan! Ja viimeisestä palasta jo oikein porukalla tapeltiin! ;D Kakkua on aika helppo kuvailla, mutta silti sanoisin, että se pitää itse kokea. Ihana herkku! ♥


Ellen Svinhufvud kakku

Pohjat:
6 kpl valkuaista
3 ½ dl tomusokeria
150 g mantelijauhetta

Mokkatäyte ja kuorrutus:
3/4 dl sokeria
1 ½ dl kahvijuomaa (1½dl vettä + 1rkl pikakahvia)
1 ½ dl kahvikermaa (vispikermaa)
300 g voita
100 g mantelijauhetta

Pinnalle:
80 g mantelilastuja
½ dl tomusokeria

Kuumenna uuni 125-asteeseen. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Sekoita mantelijauhe varovasti vaahdon joukkoon. Levitä vaahto 4 levyksi (à 15 x 22 cm) kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. (tai koko massa yhdelle pellille ja tämä laatta jaetaan sitten neljään osaan)

Nosta pellit uunin ala- ja yläosiin. Paista noin 1 ½ tuntia. Vaihda peltien paikkaa pari kertaa kypsennyksen aikana.

Irrota levyt varovasti lastan avulla lämpiminä ja nosta ritilöille jäähtymään.

Vaikka vaihtelin peltien paikkaa, marenkilevyt kypsyivät eritavalla. Jouduin noita vaaleampia levyjä pitämään hieman kauemmin uunissa jotta sain ne irti leivinpaperista.
Vasemmassa kuvassa massa on vasta levitetty paperille ja oikeassa kuvassa on kypsät levyt jäähtymässä.


Kreemi: Sekoita sokeri kuumaan kahviin ja jäähdytä kylmäksi. Lisää kerma. Vatkaa seos ohuena nauhana huoneenlämpöiseen voihin, koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää jauhettu manteli loppuvaiheessa.

Kokoa kakku. Nosta pohja tarjoiluvadille ja levitä sille nuolijalla mokkatäytettä. Tee loput kerrokset ja levitä täytettä myös päällimmäiselle levylle ja kakun reunoille.

Paahda mantelilastut kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi ja anna niiden jäähtyä täysin. Ripottele mantelilastuja kakun päälle ja painele niitä myös kakun reunoille. Siivilöi päälle tomusokeria (unohdin tämän...).

Säilytä Ellen Svinhufvudin kakku jääkaapissa tarjoiluun asti.


Seuraava teksti kopioitu Billnäsin ruukin sivuilta:

Kakun historiaa
Ellen Svinhufvud oli Suomen tasavallan kolmannen presidentin, Pehr Evind Svinhufvudin vaimo. Maamme vaikeiden 30-luvun lamavuosien läpi luotsannut ”Ukko-Pekka” tunnettiin perinteitä kunnioittavan miehenä, joka ennen maamme itsenäistymistä karkotettiin Siperiaan periaatteidensa vuoksi. Sinne matkusti myös uskollinen Ellen, koska ei halunnut hylätä miestään.

”Ukko-Pekkansa” presidenttikauden aikana 30-luvulla Ellen otti tavakseen järjestää presidentinlinnassa kahvikutsuja, joissa maamme eturivin naiset kohtasivat ja vaihtoivat ajatuksia. Kutsujen tarjoilut vaihtuivat kunnes maamme ensimmäinen rouva löysi kakun, jonka herkullista ja täyteläistä makua ei voinut ylittää. Sille hän päätti pysyä yhtä uskollisena kuin miehelleenkin. Silloisen kondiittorin pyynnöstä Ellen antoi nimetä kakun mukaansa. 

Myöhempinä vuosikymmeninä Ellen Svinhufvud -kakusta muodostui käsite ja suomalaisten suosikkikakku, jolle ei todellista haastajaa ole koskaan löytynyt. Kakun alkuperäisen valmistajan lopetettua toimintansa vuonna 2008 näytti hetken siltä, että kaikki hyvä loppuisi aikanaan. 

Billnäsin ruukki toi kakun takaisin
Billnäsin ruukki palautti vuoden verran tuotannosta pois olleen, Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlien itseoikeutetun juhlaleivonnaisen takaisin suomalaisiin kahvipöytiin. Kakku on leivottu alkuperäisen reseptin mukaan sitä aiemmin valmistaneiden kondiittorimestarien tarkkoja ohjeita noudattaen. 

-----------------------------------------------

Wikipedia:
Ellen Svinhufvudin kakku oli Ellen Svinhufvudin (1869–1953), Suomen kolmannen presidentin Pehr Evind Svinhufvudin puolison, mukaan nimetty kakku. Ellen Svinhufvud loi myös käsitteen "Maan äiti". Hän piti erityisesti Konditoria Stellan mantelimarenkikakusta ja tarjosi sitä myös mielellään presidentinlinnan vieraille. Konditoria Stellasta kysyttiin, voisivatko he nimetä kakun presidentin rouvan mukaan. Lupa myönnettiin ja niin kakku sai nimensä. Ellen Svinhufvud -kakusta tuli konditoria Stellan suosituin kakku. Kotikokki-lehti julkisti kakun reseptin sivuillaan vuonna 1956. Konditorio Stella esitteli siinä ykköstuotteensa, jotta maaseuduillakin asuvat voisivat itse valmistaa tätä kakkua.

Stella rekisteröi kakun tuotenimen Ellen Svinhufvudin kakku vuonna 1994. Stockmann lopetti Stella konditorian rekisteröimän kakun myynnin ja alkoi tarjota asiakkaille omaa Sans Rival -mantelikakkua Ellen Svinhufvud -kakkuna. Asiasta alkoi oikeudenkäynti, jonka Konditorio Stella voitti, sillä oikeuden päätös oli, ettei Stockmann voinut käyttää rekisteröityä nimeä oman kakkuversionsa nimenä. Koska Stockmannin tilaukset olivat muodostaneet kolmasosan Konditoria Stellan tuloista, konditorio meni konkurssiin, kun tilaukset loppuivat. Kakun oikeudet siirtyivät Raaseporissa toimivalle Billnäsin ruukin omistajalle Management Events -yhtiölle.

Terveisin Taru

17 kommenttia:

  1. Upea kakku! Olen itsekin tätä joskus aikonut leipoa, mutta jostain syystä siirtynyt. Ehkä ollut joku muukin kakku, mitä tehnyt mieli tehdä...;D Pitää kyllä ehdottomasti muistaa tämä. Me ei edes kondiittorikoulussa tehty tätä, jossain kirjassa vain näin. Ihanaa juhannusviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Jospa tästä nyt innostuisit! Tiedän tuon tunteen, kun kokeiltavaa on niin paljon ettei tiedä mistä alkaisi ja sitten menee vaan fiiliksen mukaan ;D Ihanaa juhannusviikkoa teillekin ♥

      Poista
  2. Ihana kakku! ♥ Tätä on kovasti kehuttu, mutta itsekään en ole vielä tätä saanut aikaiseksi tehtyä. Näyttää herkulliselta, ja sinun ylistyssanojen jälkeen ehkä uskaltaudun tekemäänkin. Ja kiitos kun annoit vielä vinkkejä valmistukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! :) Tämä on kyllä kokemisen arvoinen kakku! Kyllä sun on tälläinen tehtävä joku kerta ;D On helppo ja ihanan makuinen herkku! Ihanaa jos kirjotuksistani on iloa! :)

      Poista
  3. Tätä on pakko kokeilla, kun tuleeuniinkin kummittelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Nyt sun on sitten kyllä alettava leipomaan jos kakku tulee uniinkin asti ;D

      Poista
  4. En muista koskaan tällaiseen törmänneeni, vaikka toisaalta nimi kuulostaa kyllä jotenkin tutulta.. Herkulliselta kyllä kuulostaa.. Ehtisiköhän sitä joskus kokeilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mullekin uusi tuttavuus, mutta sen verran kiehtoi että oli tehtävä. Ja kun kakku on niin tuhti niin oli enemmän kuin suotavaa että oli paljon vieraita tulossa ;D Kokeilehan!

      Poista
  5. Wau! Upea kakku! Sait minutkin kiinnostumaan kyseisestä kakusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Tämä kiehtoo mua vieläkin vaikka vasta tätä söin! Tätä tulee varmasti vielä tehtyä! :D

      Poista
  6. Todella hieno kakku! :) Olen kuullut tästä, mutta mielikuva on ollut, että tämä on hirvittävän monimutkainen ja vaikea valmistaa ja siksi ei ole tullut testattua. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack! :) Kyllä mullakin oli heti sellainen olo, että kakussa on askartelua, mutta ohjeen tarkempi tarkastelu osoitti ajatuksen vääräksi. Kakku oli tosi simppeli loppujen lopuksi! Ja parasta oli, että se oli tehtävä syömistä edeltävänä päivänä niin jäi juhlapäivänä sitten enemmän aikaa muuhun valmisteluun :) Hyvää juhannusta sinullekin!

      Poista
    2. Tämä Ellenin kakku on pidempään ollut mielessä ja täälä luonasi siihen törmäsin. Ohjetta läpikäydessä tajusin ettei tämä monimutkanen olekkaan! Joten tuumasta toimeen ja leipasin tämän juhannukseksi. Kakku oli hyvää ja hieno tuli. Kahvista tein liian laimeeta (ei ollu pikajauhetta) ja valmiista kakusta ei juuri erottanut kahvin makua. Suosittelenkin käyttää oikeesti tujua kahvia. Valmistin pohjan yhdelle pellille jonka sitten iskin neljään osaan. Se oli uunissa tuon ajan ja en oikein tiennyt millanen pohjan pitäisi koostumukseltaan olla..keskeltä ei ollu kuivahtanu tarpeeks,oli aika naheeta ja näin ollen sitkeähköä jostain kohin. Reunat oli taas rapsakat. Mietin vaan että onkohan siinä ollut ihan tarkotus tehdä neljä erillistä jotta kerkeävät kypsymään/kuivumaan kunnolla? No, joka tapauksessa hyvää oli ja ensi kerralla laitan vahvemman kahvin ja paistan erillisinä levyinä..

      Poista
    3. Ei tämä olekkaan hankala kakku tehdä! Itsekin yllätyin siitä! Ja kahvi saa olla vahvaa, että se maistuu. Itse ajattelin kokeilla pohjaa yhdelle pellille kuten Hanna teki ja siinä Hanna postauksessa pohja näytti hyvältä. Leikkauskuvassa se näytti kakkumaiselta, kun taas mulla pohja oli kova ja kuiva ja marenkimainen. Tekeydyttyään pohja oli sitkeän rapea. Voi olla, että nuo pohjat on helpompi tehdä kaikki erikseen. Vaikka itsellä ne kypsyi sitten eri aikaan ja eri tavalla. Tuossakin kokemus tuo tietysti hienosäätöä ja pohjat oppii paistamaan parhaimmalla tavalla. Kiva kun innostuit ja tykkäsit! Ja kiitos kommentista, nämä kokemuksen jakamiset ovat avuksi muille leipojille! :D

      Poista
  7. Tässä olisi taas yksi aito retrokakku kisaan lisään. Jos tuosta haluaisi twistiä etsiä, niin sehän on tuo muoto! Ei ole neliö ÜÜÜÜÜ
    Kurkkaa tänne: http://drsugars.blogspot.ch/2016/05/kampanisut-retroleivonta-haaste.html

    Mukavaa kesän jatkoa !
    n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä sen sanoit! Eipä käynyt mielessä! :D
      Kiitos samoin nami-hiiri!

      Poista
    2. Voi voi...en voinutkaan osallistua, Unelmaa leipomassa-blogin Hanna oli jo osallistunut samaisella kakulla. Hän ei ollut vaan laittanut siitä kommenttia likkojen blogiin... Joku toinen kerta sitten :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊