Tarun Taikakakut

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kinkku-täytteiset joulutortut (20kpl)

Moi!
Innostuin viime vuonna kokeilemaan suolaisia joulutorttuja. Olivatkin niin mahtavia, että tein niitä nytkin iltapalaksi joulupyhille. Täytteen tein tällä kertaa eritavalla ja siitä tulikin todella maukas. Tähän voisi käyttää myös kinkun loput! 


Kinkkutäytteiset joulutortut 20 kpl

10 kpl torttutaikinalevyjä
voiteluun kananmuna

Täyte:
200 g aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
1 dl juustoraastetta
1 dl paahdettua sipulia
150 g savukinkkusuikaleita
suolakurkkua pieninä paloina
2 rkl ruohosipulia
pippuria

Anna taikinan sulaa paketin ohjeen mukaan ja taittele siitä sitten torttuja. Voitele tortut ennen täytettä. Pilko ja sekoita täytteen ainekset keskenään ja laita täytettä jokaiseen torttuun reilu ruokalusikallinen. Paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.


Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Taidanpa käydä hakemassa torttutaikinaa ja leipasta näitä :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun muistutit näistä! ;) Itsekin kokeilin suolaisia torttuja parisen vuotta sitten, mutta jostain kumman syystä ne unohtuivat samantein, vaikka tykästyin niihin kovin. Nämä sinun ovat niin kauniin mallisiakin. Ovat kyllä ihanan helppoja ja maukkaita :) Paahdettu sipuli kuullostaa tosi herkulliselta lisältä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meni vuosi, että muistin tehdä näitä uudestaan! Ihan hauskan näköisiä nuo on, ihan kuin pöllöjä! :D Paahdetusta sipulista tulee ihana aromi näihin!

      Poista
  3. Suolainen versio olisi kyllä hyvää... Jos kyllä makeatkin versiot maistuu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, molemmat käy! Kunhan luumua ei mene sinne laittamaan! ;P

      Poista
  4. Näitä täytyy tehdä, kuulostaa niin hyviltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä menis uuden vuoden tarjoiluissakin läpi kuin väärä raha! Tee ihmeessä! ;D

      Poista
  5. Näyttävät kyllä hyviltä! Voisikin testata!

    VastaaPoista
  6. Hei, onko nämä tarkoitus tarjoilla kylmänä vai lämmitettynä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Mun mielestä nämä on kylminä kamalia, kun ovat kuitenkin voitaikinaa ja rasvaisia. Itse olen lämmittänyt. Voisi nämä tarjoilla huoneenlämpöisinäkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊