Tarun Taikakakut

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Omar-piirakka (pellillinen)

Heippa!
Kokeilin Koti maatilalla-blogista Omar-piirakkaa. Kaikki meillä tykkäsi piirakasta kovasti, mutta itseä jäi vaivaamaan niin moni asia että enää en tällä ohjeella tee Omareista piirakkaa, vaan seuraavaksi kokeilen jotain muuta tapaa. Tuo päällinen ei jähmety mielestäni tarpeeksi ja on todella suttaavaa. Ja se on tomusokerin vuoksi myös älyttömän makeaa. Ensi kerralla en laittaisi lainkaan tomusokeria tai jotain uutta olisi keksittävä... Piirakka on mehevää ja hyvän makuista kuitenkin joten kokeilkaa jos innostutte 😉
Ps. Olen muutellut taas aikalailla ohjeen kirjoitusasua omanlaisekseni ja jonkun verran aineksiakin sellaisiin aineksiin joita itse käytän.


Omar-piirakka:

Pohja:
6 kananmunaa
4 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
200 g voita

Kuorrutus:
1 pss Omar-karkkeja
2 dl kermaa
500g (paketillinen) tomusokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi ja lisää joukkoon maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää sitten sokeri-muna-vaahtoon kuivia aineita ja nesteitä vuorotellen. Kaada pellille jossa on leivinpaperi ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Tee sillä aikaa kuorrutte ja anna pohjan hieman jäähtyä ennen kun laitat kuorrutteen. (Ettei kuorrute sula) Sulata omarit kattilassa kerman joukkoon. Vatkaa tomusokeri sekaan.

Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä mutta kuulostaa kyllä kieltämättä vähän liian makealta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Mutta mielipide on vain omani, muut perheenjäsenistäni tykkäsivät tästä kovasti 😄

      Poista
  2. Mulla oli kans samoja ongelmia päällisen kanssa, kun kokeilin ekaa kertaa Omar-piirakkaa vastaavalla ohjeella. Kehittelin ainakin omasta mielestä paremmin leikkaantuvan päällisen ja eikä oo myöskään niin äklö makeaa: http://adebisia.blogspot.com/2017/06/omar-palat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän oloinen oli sun ohje! 😋Mäkin mietin voin lisäämistä päälliseen kun ajattelin sen kovettavan kuorrutetta kylmetessä. Kerman määrän ajattelin puolittaa. Mutta katsotaan milloin innostun tämän piirakan kehitystyöhön 😁 Sullakin oli ollut melkoinen kehitystyö kun alkuperäisestä jäljelle oli jäänyt vain omarit 🤣

      Poista
  3. On herkullisen näköistä. Nuo kuorruteongelmat ovat ärsyttäviä aina joskus. Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Hyviltä ne näyttävät ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja olivatkin hyviä puutteista huolimatta 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊