Tarun Taikakakut

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Leilan parmesaanikeksit (Leilas parmesankex)

Hei!
Silloin kun olin äitiyslomalla, katselin usein päivisin televisiosta Leila leipoo-ohjelmaa. Kerran hän leipoi suolaisia keksejä joiden ohjeen otin talteen :) Alkuperäinen ohje löytyy Leilan sivuilta. Rosmariini maistuu näissä vahvasti. Maku jakoi mielipiteitä koska rosmariini (ja parmesaanikin) teki kekseistä tunkkaisia ja ajattelinkin ensi kerralla kokeilla keksejä pelkällä juustolla. Makuja on monia joten eihän sitä tiedä jos jollekin nämä ovat herkkua :) Ovat kuitenkin ihan kivoja suolapaloja kahvipöytään ja mielestäni vierelle sopisi jotain makeaa ja raikasta. Viinirypäleitä, marmeladia...




Leilan parmesaanikeksit:
100 g parmesaania
4 oksaa tuoretta rosmariinia (1tl kuivattua)
4 dl vehnäjauhoja 
150 g voita
0,5 dl maitoa 
1 tl suolaa 
½ tl leivinjauhetta 
½ maustemitta soodaa 

Pinnalle: 2 rkl kuivattua rosmariinia ja suolaa


1. Raasta parmesaani ja hienonna rosmariini. 

2. Sekoita kaikki ainekset (paitsi pinnalle tarkoitettu kuivattu rosmariini ja suola) kulhoon. Vaivaa taikina kunnolla sekaisin. (minä tein yleiskoneella) 

3. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan ja rullaa pötköiksi ja laita pötköt tuorekelmujen sisään. 

4. Kytke uuni 200 asteeseen. 

5. Laita pötköt jääkaappiin 10 minuutiksi. 

6. Pyörittele pötköjä leikkuulaudalla johon on ripoteltu suolaa ja kuivattua rosmariinia. 

7. Viipaloi taikinasta 0,5 cm paksuja viipaleita. 

8. Laita viipaleet pellille ja paista niitä noin 10-15 minuuttia.  




Terveisin Taru

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä, kokeilulistalle:) Mie olen kans aivan hullaantunut Leila fani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Nämä kyllä näyttävät tosi hyviltä, mutta mun kohdalla maku ei ihan uponnut...
      Leila on kyllä ihan mahtava tyyppi, hänen leipomista on aina ilo seurata :)

      Poista
  2. Kattelin kans samaoista ohjelmaa aikoinaan.... juustoisena vaersiona varmasti hyviä, vaan ihan näin paljoa rosmariinia en kaipaa, vaikka esim possunlihalla siitä tykätäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos teen näitä uudestaan, niin ehdottomasti laitan vähemmän rosmariinia tai en lainkaan. Parmesaanissakin on hieman tunkkainen maku, kokeilin edamillakin näitä, mutta ne ei sitten maistuneet juuri miltään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊