sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Rapea kuorinen omenaleipä (2kpl)

Moi!
En vaan voi olla inspiroitumasta omenasta... Halusin pitkästä aikaa leipoa leipää ja aina on jotain pientä jujua keksittävä 😄 Tällä kertaa keksin laittaa leipään omenaa ja kanelia! Ja oli muuten hyvää! Jopa liian hyvää... 😀 Leivän kuori on rapea ja sisus ihanan mehevä. Kanelin maku tulee aivan mietona esiin, sellaisena ihanana pienenä mausteisuutena. Leivän päälle sopii hyvin siivu Port Salut juustoa, nam! 😋



Omenaleivät 2 kpl
4½ dl vettä
50 g hiivaa (2 pss kuivahiivaa)
2 rkl hyvää oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa luomuhunajaa
1½-2 dl raastettua omenaa
1/3 tl kanelia
2 tl suolaa
1 dl auringonkukan siemeniä
2 rkl chia siemeniä
10-11 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva siihen (kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta). Lisää oliiviöljy, hunaja, kaneli ja suola. Lisää sitten omenaraaste ja sekoita. Lisää lähes kaikki jauhot ja siemenet ja alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi eli noin 20 minuuttia. 
Vaivaa sitten taikinasta ilmat pois ja leivo kaksi leipää. Aseta leivät pellille ja ripottele päälle jauhoja ja tee sitten leipien pintaan terävällä veitsellä viillot. Anna kohota liinan alla noin 20-30 minuuttia.
Lämmitä samalla uuni 250 asteeseen ja aseta uunin pohjalle vesiastia. Paista leipiä tässä lämmössä 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista vielä 20-30 minuuttia.




Tässä pari kukkakimppua. Keltaiset daaliat kaatui viimeisimmässä myrskyssä niin otin kukat itselleni keittiöön silmäniloksi. Yllä oleva kimppu on kuvattu edestä ja takaa. Sen tein veljeni tyttärelle hänen 8-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ♥
Alla loput tomaatit kasvihuoneesta. Otin ne sisälle kypsymään. Komean sadon sain tänä vuonna! Valmiit kasvusäkit sopivat hyvin tomaatin kasvatukseen. Tomaateista tulee komeita 😊


Terveisin Taru

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Omena-punaherukkahillo

Moi!
Omenahillo-ohjeita alkaa olemaan jo ihan riittävästi, mutta silti vielä laitan yhden tänne. Olkoon vaikka itselleni ensi syksyä varten. Yksi muu hillo-ohje on kyllä vielä tulossa, mutta se ei ole enää omenasta 😃 Tämä vuosi oli omenan suhteen kyllä niin mahtava, että pitihän ne käyttää kunnolla. Ensi vuonna ei välttämättä tule omenia lainkaan. Ikinä ei tiedä. Mutta nyt mulla on hilloja, soseita ja mehuja niin paljon että ehkä ne riittää jopa kahdeksi vuodeksi 😁


Omena-punaherukkahillo:
2 kg omenia (joista on jo kodat poistettu)
2½ dl vettä
3 dl punaherukoita
3 tl vaniljasokeria
2 pkt (á 330g) hillo-marmeladisokeria

Poista omenista siemenkodat ja lohko omenat. Keitä omenat ja punaherukat pehmeiksi ja soseuteta sauvasekoittimella. Lisää sokerit. Keitä vielä 10 minuuttia.
Laita hillo puhdistettuihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin. (minä laitoin hillon pakastusrasioihin ja pakkaseen)

Mua itseäni taas niin nauratti nää mun purkit kun kiersin pihalla, että laitan teillekin niistä kuvan 😅 Tässä olen  kerännyt osan tomaateista sisälle kypsymään. Ja toisella vadilla on jo kolmas sato lipstikasta! Ja varmaan se vielä vähän antaa jos ei pakkasia tule. Lipstikka on sellainen yrtti kyllä, että niitä pensaita ei saisi olla suvussa kuin yhdellä niin sitten koko sato saataisi aina käytettyä 😆 Mä kuivaan aina lipstikan, näin sen saa pieneen tilaan ja jaan sitä sitten aina sukulaisille ja ystäville. Itse tykkään lipstikasta ihan hirveästi, opin syömään sitä jo nuorena kun sain sitä aina iso-tädiltäni hänen siirtolapuutarhamökkinsä puutarhasta. Laitan lipstikkaa lähes joka ruokaan 😀
Siemeniä tulee myös tosi paljon, kun mulla oli melko paljon kukkia tänä vuonna. Tässä olen kerännyt siemeniä unikoista, orvokeista (3 erilaista), tuoksuherneistä, samettiruusuista (4 erilaista), tsinnioista ja päivänsineistä. Ja vieressä vielä kuva punaisista samettiruusuista.

Terveisin Taru

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaikkien kehuma omenapiirakka (26cm)

Heips!
Oon törmännyt tähän kaikkien kehumaan omenapiirakkaan useasti, mutta eipä ole jostain syystä tullut ikinä kokeiltua. Nyt sain ystävän luona tätä ja oli kyllä hyvää ja heti piti päästä kotonakin tekemään! 😁 Kun tämä oli uunissa niin keittiöön leijaili sellainen ihana kinuskinen tuoksu. Leivoin piirakan voihin koska en käytä margariineja. Muutin ohjetta ainesten osalta sellaiseksi miten itse sen tein ja loppuun laitoin muutaman huomion. Tämä on oikein pehmeää ja mehevää piirakkaa jonka pinta on ihanan rapea! Me syötiin tätä vaniljajäätelön ja kinuskikastikkeen kanssa. Jos ette ole vielä kyllästyneet omeniin ja tämä piirakka on kokeilematta niin leipokaas ihmeessä tälläinen! 😋
Ohje on kopiotu Kotikokki.fi  sivustolta täältä.



Kaikkien kehuma omenapiirakka:
200 g voita
1½ dl sokeria 
3 dl jauhoja 
1 kananmuna 
0,75 dl maitoa 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl vaniljasokeria 
3-4 omenaa 
kanelia ja sokeria 

Sulata rasva ja sekoita kulhossa sokerin kanssa.
Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen (1dl) taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Itse käytän mitä tahansa omenalajia, jota kotona sattuu olemaan. Jos omena on hapanta, pinnalle kannattaa laittaa vähän runsaammin sokeria. Tällä taikinalla on tehty onnistuneita piirakoita kaikista hedelmistä, joten kokeilla voi.
Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia kunnes piirakan pinta saa hieman väriä.
Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Leivoin piirakan voihin koska en käytä margariineja.
Mä laitoin taikinan irtopohjavuokaan jonka pohjalla oli leivinpaperi. 
Pinnalle laitoin vain taikinan, en sokeria enkä kanelia.

Terveisin Taru

lauantai 22. syyskuuta 2018

Pekoni-herkkusieni-omenapitsa

Moi!
Pakko laittaa teille tästä pitsasta ohje, kun oli niin onnistunut makuyhdistelmä! Poimittiin yksi päivä viimeiset omenat puusta ja samana iltana tein pitsaa. Piti tehdä ihan muista aineksista alunperin, mutta sattumusten vuoksi piti hetkessä keksiä uudet täytteet. Pakastinta kaivelin ja sieltä löytyi pekonipaketti ja jääkaapissa oli herkkusienet. Sitten mietin että jotain siinä sais muutakin olla... aattelin omenia... Ja onneksi laitoin pitsaan omenaa! Se oli sairaan hyvää siinä, pekonin ja sienten kaverina oikein oiva! Kyllähän omenaa muutenkin ruoanlaitossa yhdistetään possunlihan kanssa joten miksei pitsassakin. Ja taas meillä on yksi hauska paikka hukata muutama omena 😄


Pekoni-herkkusieni-omenapitsa

Pitsapohja:
1 ½ dl vettä 
15 g tuorehiivaa (kuivahiivaa 6g eli ½ pussia) 
½ tl suolaa 
2 rkl rypsiöljyä 
2 dl vehnäjauhoja 
1 dl grahamjauhoja 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi (noin 20 minuuttia). Painele jauhotetuilla sormilla ohut pitsapohja pellille. 

Pohjan päälle pitsakastiketta ja paljon juustoraastetta

Lisäksi:
1 pkt pekonia pieniksi paloiteltuna (raakana)
1 rasia tuoreita herkkusieniä viipaloituna
muutama omena pilkottuna

Paista 250 asteessa n.10 minuuttia.


 Ja vielä vähän kuvia puutarhasta puutarhaystävilleni 😊
Mansikka jaksaa kukkia, kokoajan saa lapset napsia mansikoita. 
Katsotaan kuinka kauan tätä iloa kestää 😄
Omenia poimittiin vielä nämä pari pientä ämpäriä. Onneksi ostin sellaisen pitkävartisen poimurin! Ilman sitä olis nämäkin jäänyt puuhun, vaikka kyllä lopuksi tarvittiin poimurin lisäksi vielä tikkaitakin! Vielä kun keksisin mitä näistä tekisin... mehua, sosetta ja hilloa on jo aika hyvin jemmassa 😅 


Terveisin Taru

torstai 20. syyskuuta 2018

Omenaviinerit

Moi!
Tein yksi päivä tälläisiä omenaviinereitä. Nämä ovat tosi kivoja ja helppoja tarjottavia kahvipöytään. Pari omenaakin saa kivasti käytettyä. Omenoiden alle laitoin omenahilloa ja se toikin näihin kivasti mehevyyttä. Nämä olivat kyllä tosi hyviä! 😊 
(Tällä kertaa tein vaniljakreemiä tuplasatsin kuin mitä ohjeessa on)



Omenahilloviinerit 10 kpl

5 voitaikinalevyä

Vaniljakreemi:
½ dl vaniljakreemijauhetta
1½ dl kylmää vettä

Omenahilloa ja pari omenaa

Vaniljakreemin aineksia vatkataan muutama minuutti ja laitetaan kylmään odottamaan.
Voitaikinalevyt leikataan kahtia ja halutessaan voi voidella reunat kananmunalla. Taikinan päälle pursotetaan vaniljakreemistä rengas ja sen keskelle laitetaan nokare omenahilloa, omenahillon päälle laitetaan muutama viipale omenaa.
Paistetaan uunissa 225 asteessa noin 12 minuuttia ja annetaan jäähtyä.
Päälle voi lopuksi laittaa vedestä/sitruunan mehusta ja tomusokerista tehtyä seosta. 
Minä laitoin tällä kertaa vain tomusokeria.


Terveisin Tau

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Hillokääretorttu ja kukkakimppu

Moi!
Tein aiemmin tekemästäni omena-mansikka-aroniahillosta kääretortun. Ihan perusjuttua siis 😊 Ohje hyvään kääretorttupohjaan löytyy täältä. Omenia olen säilönyt kovasti vieläkin. Mehua olen keitellyt varmaan jotain 25 litraa, hilloja olen tehnyt paria erilaista useamman litran ja tänään keittelin pari litraa omenasosetta. Soseesta saa sitten tehdä vispipuuroa talven aikana useamman kerran 😊



Isälle tein tälläisen kimpun hänen syntymäpäivänään. Keräilin omalta pihalta kaikki kimpussa olevat kukat. Kimpussa on kahta erilaista daaliaa, pari pientä punaista auringonkukkaa, silkkikukkia ja tsinnioita. Kivan syksyinen kimppu tuli 💛

Pakko laittaa kuva vielä tästä tulilatvan kukasta. Se on niin upea! Sain anopilta keväällä tulilatvan pistokkaita ja jo nyt kasvi kukkii 😍 

Terveisin Taru

lauantai 15. syyskuuta 2018

Omena-mansikka-aroniahillo

Tervehdys!
Laitan tämänkin hillon ohjeen tänne koska tämä onnistui niin hyvin. Marjojen ja omenien suhde oli onnistunut joten parasta laittaa ohje talteen 😉 Hilloa testasimme heti pannukakun kanssa ja tykättiin siitä tosi paljon. Ja miten kaunis väri hillossa on!!! 💕
Hyvää viikonloppua kaikille! 💕


Omena-mansikka-aroniahillo:
1 kg omenia (joista on jo kodat poistettu)
250 g mansikoita
kourallinen marja-aronioita
3 tl vaniljasokeria
500 g (½pkt) hillosokeria

Poista omenista siemenkodat ja lohko omenat. Keitä omenat, mansikat ja marja-aroniat pehmeiksi ja soseuteta sauvasekoittimella. Lisää sokerit. Keitä vielä 10 minuuttia.
Laita hillo puhdistettuihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin. (minä laitoin hillon pakastusrasioihin ja pakkaseen)

Terveisin Taru

perjantai 14. syyskuuta 2018

Pitsakastike (2-3 litraa)

Moi!
Mulla on ollut jo pitkään tapana tehdä pitsakastike omista aineksista ja pakastan sitä aina talven varalle pakkaseen. Nyt kun tomaatteja on tullut taas paljon ja yrttejä on myös paljon niin päätin tekaista ison satsin taas kerralla. Mikään ei ole niin ihanaa kuin itse keitetty pitsakastike! Ei ketsupit enää kiinnosta kun tälläistä sivelee pitsapohjan päälle! Maku on taivaallinen! 😄 Mulla on pitsakastikeohje blogissa pariin kertaankin sellaisena pienenä annoksena, mutta nyt halusin laittaa tänne tälläisen isomman ohjeen itselleni muistiin ja muille inspiraatioksi 😊


Pitsakastike noin 2-3 litraa:
1 litra kirsikkatomaatteja
2 prk (yht. 1kg) tomaattimurskaa
1 tuubi (140g) tomaattipyrettä
½ dl oliiviöljyä
½ dl fariinisokeria
2 tl suolaa
1-2 tl mustaa pippuria tai mitä tahansa pippuria
1 kokonainen valkosipuli
nippu tuoretta basilikaa
nippu tuoretta timjamia
nippu tuoretta oreganoa
muutama tuore lehti lipstikkaa

Kuori valkosipulinkynnet, pilko tomaatit, riivi yrteistä lehdet ja mittaa muut ainekset kattilaan. Keitä aineksia hetki kasaan, näin maut heräävät. Soseuta kastike halutessasi sileäksi ja anna sen vielä hetki pulpahdella.

Kaikki ainesten määrät ovat arvioita! Voit halutessasi muokkailla aineksia itsellesi sopivaksi. Voit lisätä jotain tai jättää jotain pois. Tuoretta tomaattiakin kannattaa lisätä miten paljon vain. Pakasta sopivan kokoisissa purkeissa.

Pitihän sitä sitten heti tehdä myös pitsaa! Tällä kertaa pitsan päälle päätyi tonnikalaa, ananasta ja mozzarellaa 😋 Ja nyt kun on hävikkiviikko niin pitsahan on mitä oivallisin paikka hukata kaikki lihojen ja vihannesten jämät! Meillä ei ole koskaan heitetty ruokaa roskiin vaan pienellä mietinnällä saa lähes kaikki käytettyä 👍 Ja onhan tuo pitsakastike myös oikein hyvä paikka käyttää vaikka vähän nahistuneet tomaatit ja yrtit! 

Terveisin Taru

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Nyhtökana

Moi!
Meidän lähikaupassa oli todella halvalla myynnissä kanan rintaleikkeitä. Paketti jossa oli 4 isoa leikettä maksoi vain 4,95€! Tästä innostuneena päätin kokeilla vihdoinkin nyhtökanaa. Meillä nyhtöpossu (ohjeeseen pääset tästä) on todella tykättyä niin ajattelin ettei nyhtökana nyt huonoa voi olla 😉 Söimme nyhtökanaa tortillojen kanssa ja seuraavana päivänä perunamuusin kanssa. Molemmat olivat todella hyviä. Kuvat on otettu illalla kun kanaa söimme joten ne ovat huonoja, mutta niistä kuitenkin näkee millaista kana oli, nimittäin todella mehukasta ja maukasta! Nam! Varmasti tehdään tätä vielä uudestaan! 😋


Nyhtökana:
4 kpl (1,6kg) kanan rintaleikettä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl Dijon-sinappia
4 rkl tomaattipyrettä
4 rkl vaahterasiirappia tai muuta makeaa
2 rkl oliiviöljyä
2-4 valkosipulin kynttä murskattuna
1 rkl kuivattua sitruunamelissaa
1 rkl kuivattua lipstikkaa
1 tl suolaa
1-2 tl viispippuria tai mustaa pippuria

Mittaa kaikki mausteainekset uunivuoan pohjalle ja sekoita hyväksi tahnaksi. Irrota halutessasi rintaleikkeistä nahka. Laita kanat mausteseokseen ja pyörittele niin että ne peittyvät mausteisiin. Paista uunissa 150 asteessa tunti ja käännä sitten rintaleikkeet ympäri. Laske lämpötila 125 asteeseen ja jatka paistamista noin 2 tuntia kääntäen leikkeitä tunnin välein. Kanojen paistoaika saisi olla yhteensä 2,5-3 tuntia mutta niitä voi paistaa neljäkin tuntia.

Kun otat kanat uunista anna niiden levätä hetki. Ota niistä sitten luut tarkasti pois ja nahat jos ne on vielä kanoissa kiinni. Anna mausteliemen olla vuoassa. Revi sitten kanat kahdella haarukalla suikaleiksi ja sekoita kunnolla mausteliemen kanssa yhteen. 
Nauti haluamallasi tavalla! 


Terveisin Taru

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Omar-piirakka (pellillinen)

Heippa!
Kokeilin Koti maatilalla-blogista Omar-piirakkaa. Kaikki meillä tykkäsi piirakasta kovasti, mutta itseä jäi vaivaamaan niin moni asia että enää en tällä ohjeella tee Omareista piirakkaa, vaan seuraavaksi kokeilen jotain muuta tapaa. Tuo päällinen ei jähmety mielestäni tarpeeksi ja on todella suttaavaa. Ja se on tomusokerin vuoksi myös älyttömän makeaa. Ensi kerralla en laittaisi lainkaan tomusokeria tai jotain uutta olisi keksittävä... Piirakka on mehevää ja hyvän makuista kuitenkin joten kokeilkaa jos innostutte 😉
Ps. Olen muutellut taas aikalailla ohjeen kirjoitusasua omanlaisekseni ja jonkun verran aineksiakin sellaisiin aineksiin joita itse käytän.


Omar-piirakka:

Pohja:
6 kananmunaa
4 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
200 g voita

Kuorrutus:
1 pss Omar-karkkeja
2 dl kermaa
500g (paketillinen) tomusokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi ja lisää joukkoon maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää sitten sokeri-muna-vaahtoon kuivia aineita ja nesteitä vuorotellen. Kaada pellille jossa on leivinpaperi ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Tee sillä aikaa kuorrutte ja anna pohjan hieman jäähtyä ennen kun laitat kuorrutteen. (Ettei kuorrute sula) Sulata omarit kattilassa kerman joukkoon. Vatkaa tomusokeri sekaan.

Terveisin Taru

perjantai 7. syyskuuta 2018

Omena-vaniljapiirakka (26cm)

Moi!
Tein ystävän vierailuun kahvipöytään tälläisen omenapiirakan. Omena yhdistetään aina kaneliin, enkä itse ole kovin suuri kanelin ystävä niin halusin tehdä vaihteluksi omenapiirakan vaniljan kanssa. Tämä on sitten älyttömän hyvää! Piirakan täyte on tehty vaniljakastikejauheesta ja kermaviilistä joten se on älyttömän mehevää 😋 Piirakan paistossa kannattaa olla varovainen ettei pohja kuivu vaan pysyy mehevänä. Ja meillä vieläkin omenia riittää! Vielä saan mehua ja sosetta tehdä. Ja nämä meidän omenat on niiiin täydellisiä tänä vuonna 😁



Omena-vaniljapiirakka 26cm 

Pohja:
125 g voita 
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja

Vaniljatäyte:
1 prk (200 g) kermaviiliä
½ dl maitoa
2 rkl sokeria
1 pss Blå Band vanhanajan vaniljakastikeaineksia

Pinnalle vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa se kunnolla vaahdon joukkoon. Lisää jauhot ja vatkaa sekaisin. Tasoittele lusikalla taikina piirakkavuokaan.

Vispaa kermaviili, maito ja sokeri yhteen ja vatkaa sitten vaniljakastikeainekset pienissä erissä joukkoon. Jos jää paakkuja, ei haittaa, niitä ei huomaa valmiissa piirakassa. Levitä täyte taikinan päälle lusikalla. Leikkaa omenat viipaleiksi ja asettele täyteen päälle. Ripottele omenien päälle vielä vaniljasokeria. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.


Terveisin Taru

tiistai 4. syyskuuta 2018

Omenahillo ja lista omenaherkuista ♥

Moi!
Meidän ainoalla vanhalla omenapuulla on tänä kesänä hyvä satovuosi. Puu on aivan täynnä omenoita. Olen kuullut että monella on ongelmia omenien pienuuden ja matojen kanssa, mutta meidän omenat ovat lähes virheettömiä. Mikä ihana onni! 😍 Ihan muutamasta omenasta olen löytänyt madon koloja. Ampiaisiakaan meidän omenoissa ei ole. Olen myös paljon saanut omenoita lahjoituksena niin olen niistä keittänyt sekamehua punaherukan kanssa. Mehua taitaa olla nyt keitetty noin 18 litraa. Omat omenat säästin niiden ihanan värin takia hilloon ja soseeseen. Olen tehnyt nyt pari tälläistä satsia omenahilloa. Omenat eivät ole yhtä punaisia kuin menneinä vuosina mutta silti hillosta tuli ihanan väristä. 

Jos sulla on omenia paljon niin listaan tähän muutaman ihanan omenaherkun ja niitä mulla tuntui löytyvät! Ohjeita on laidasta laitaan helpoista vaativampiin. Voi olla että tulee jo ihan valinnanvaikeus tälläisen listan nähdessä... 😃


Nyt mun alkoi ihan hirveästi tehdä mieli jotain omenaherkkua! 😆

 
Omenahillo:
2 kg omenia (joista on jo kodat poistettu)
2 dl vettä
-
2 rkl sitruunan mehua
5 tl vaniljasokeria
2 prk (á 330g) hillo-marmeladisokeria

Poista omenista siemenkodat ja lohko omenat. Omenat voi halutessaan myös kuoria. Keitä omenat vedessä pehmeiksi ja soseuteta sauvasekoittimella. Lisää sitruunan mehu ja sokerit. Keitä vielä 10 minuuttia.
Laita hillo puhdistettuihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin. (minä laitoin hillon pakastusrasioihin ja pakkaseen)


Pieni kimppu malopeista ja siankärsämöistä 💕

Terveisin Taru